Tuorein sisältö

Super Smash Bros. Brawl

Arvioitu: Nintendo Wii
Genre: Tappelupelit, Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 11
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 27.06.2008
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

03.07.2008 klo 10.30 | Luettu: 17770 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Vasaralla murtuu nöpönenäkin
Kilpailu pelimarkkinoilla on kovaa, eikä tunnelmaa kevennä se, että Nintendon koneilla menestyvät vain Nintendon pelit. Silloin tällöin Marion, Zeldan, Metroidin, Pokemonin, Star Foxin ja muiden sarjojen hahmojen on aivan pakko purkaa paineita kokoontumalla yhteen ja pieksemällä turhat luulot pois toisistaan. Super Smash Bros:in ensimmäinen sääntö on, että kukaan ei puhu Super Smash Bros:sta. Toinen sääntö on se, että mikäli tämä on ensimmäinen kertasi pelisarjassa – tämä koskee erityisesti teitä, Sonic the Hedgehog ja Solid Snake -, sinun on tapeltava, osasivatpa pelaajat käyttää erikoiskykyjäsi luovasti tai eivät. Kolmas sääntö on se, että vaikka sinua olisi hakattu, pistetty, viilletty, ammuttu, räjäytelty, murjottu moukarilla ja poltettu tulikukalla, et saa lopettaa, ennen kuin sinut on heitetty alas jyrkänteeltä – laavaan, jorpakkoon, tai ihan vain mukavasti kivikkoon.

Pistimme mukaan animaatioleffankin


Super Smash Bros. Brawl on omaperäinen mätkintäpeli kuten edeltäjänsäkin, mutta jatko-osana jokseenkin kaavamainen. Kyse on yhä siitä, että 2-4 aivan omalla tavallaan kyvykästä Nintendo-hahmoa (valittavina ovat myös ne kaksi vierailijaa) lasketaan kolmiulotteisella grafiikalla toteutetulle tiukan kaksiulotteiselle areenalle vetämään toisiaan turpiin. Hahmoilla on perushyökkäykset, persoonalliset erikoishyökkäykset ja kyvyt torjua, heitellä toisiaan ja käyttää erikoisesineitä, jotka ovat peräisin noin kaikista Nintendon tuottamista peleistä. Suurin osa esineistä ja hahmoista erikoisliikkeineen päivineen on tuttuja sarjan edellisestä osasta ja täysin ennallaan on pelattavuuskin, vaikka pelata voikin GameCube-ohjaimen (hyvä idea) ohella wiimotella ja nunchukulla (huono idea), pelkällä wiimotella (huonompi idea) tai classic controllerilla (kuningasidea). Liikkeiden tunnistusta ei tarjota kuin pieneksi vapaaehtoiseksi mausteeksi oletuskontrolleihin. Mätkintäpelisarjojen perinteitä kunnioittaen enemmän energiaa on käytetty ylimääräiseen rihkamaan kuin pääpelin muunteluun.

Suurin yllätys ei ole se, että yksinpeliksi tarjotaan tällä kertaa sivuttain vierivä toimintatasoloikka, vaan se, miten korkeat tuotantoarvot seikkailulla on – Nintendon vaatimattomissa ympyröissä. Kenttien välillä nähdään runsaasti tietokoneanimaatiota, joka hupaisuutensa myötä jo itsessään houkuttelee hyppelemään eteenpäin. Mahdollisimman yksinkertainen tarina kertoo erinäisten pahisten hyökkäyksestä sankareiden kimppuun, mikä johtaa kertakaikkisen eeppisen Nintendo-liittouman muodostumiseen. Välinäytökset ovat fiksusti mykkiä; dialogia ei ole edes tekstimuodossa. Kun ympärikliseisen juonen tapahtumissa ei vääntelehditä, pääsee hahmojen ylväys oikeuksiinsa ja oma mielikuvitus täyttämään aukkoja tarinassa ja logiikassa.

Seikkailu tietenkin pelittää kuten tappelutkin, muistuttavathan tappelut enemmän tasohyppelyä kuin Tekkeniä. Tuttuja ja tuntemattomia pikkuvihollisia ja muutamia isoja loppuvastuksia rankaistaan kuten vastustajia pääpelissä sillä erolla, että kelmeillä on energiapalkit. Omien hahmojen keräämä vahinko tarkoittaa tässäkin tilassa sitä, että mitä enemmän sankarit ovat turpiinsa ottaneet, sitä villimmin he sinkoilevat uusia osumia saadessaan: kuolema korjaa vain, jos hahmo lentää ulos ruudusta. Suoraviivaista, pari iltaa kevyesti imaisevaa seikkailua syvennetään hieman doping-tarroilla, joilla sankareista saa viritettyä suvunjatkamiskyvyiltään kyseenalaisia tehotappajia. Viisi vaikeustasoa, läjä salaisuuksia ja mahdollisuus kaksinpeliin tekevät pelkästä seikkailutilasta kokonaisen pelin. Sinänsä sujuva ohjauspuoli ei välttämättä istu kivuttomasti tasohyppelyyn, ja kyllähän toiminta itseään toistaa, mutta jätetään itkemättä, kyseessä kun kuitenkin on useita Wii-pelejä isompi kaupanpäällinen.

Kaaoksen harmonia


Pääasia on mättäminen ja mättämisen multihuipentuma on neljän elävän ja hengittävän henkilön turpakäräjät joko tarkoituksellisen satunnaisissa olosuhteissa, tai päinvastoin demokraattisesti päätetyin sääntömuutoksin, kenties itse kyhätyssä kentässä. Tällä kertaa tämä onnistuu netissäkin nintendomaisesti, eli toisin sanoen kaukaisten kavereiden murjominen onnistuu mainiosti, ja riitaa voi haastaa tuntemattomienkin kanssa ilman mitään ylimääräistä, kuten tuloslistoja tai kaveripelin pieniä kommunikointimahdollisuuksia. Kenttäeditorilla luomansa taiteen voi pistää jakoon.

Mätkintä on yhä riemastuttavan sekavaa sohellusta, joka riemastuttaa vielä enemmän siinä vaiheessa, kun oma pää alkaa näkeä kaaoksessa logiikkaa, ja nappien summittainen takominen vaihtuu yhdistelmäksi sormiakrobatiaa ja strategista ajattelua. Jos jonkin pelin aikana tuntuu, että mitä tahansa saattaa tapahtua, niin tämän – mutta vain jos mielipidettä kysyy pelaajalta, jolla ei ole satoja tai tuhansia matseja takanaan.

Itse pelasin kuusi vuotta sitten Super Smash Bros. Meleetä hyvin paljon aivan haltioissani. Noin viiteen vuoteen en ole koskenut sarjaan kuin pitkällä tatilla, mistä huolimatta Brawl tuntui välittömästi tutulta, jopa kertaalleen koetulta. Peliin on lisäilty yksityiskohtia, muttei mitään niin radikaalia, että teosta kehtaisi kuvailla muuksi kuin päivitykseksi. En tosin aio selventää, mitä uutta herra arvostelijan mielestä kannattaa tuoda mätkintäpeliin, jossa taustatkin elävät ja käyvät välillä kiinni pelaajiin, jotka pienenevät ja suurenevat ja lentelevät ja liitelevät piestessään toisiaan kaikella välillä banaaninkuori ja valomiekka. Esine- tai hahmovalikoima ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi suuri. Missä on Midna, missä Mii-hahmo, missä wiimote-nunchuk?

Luultavasti jossain taustalla. Yksityiskohtia ja viittauksia Nintendon historiaan riittää pällisteltäväksi sen verran, että murto-osankin ymmärtäminen vie ihmiseltä katu-uskottavuuden. Brawlia katsoo ilokseen silloinkin kun sitä ei pelaa, eikä sitä pelatessa kaikkea ehtisikään katsoa. Kaikki on niin sulavaa, sujuvaa ja yksityiskohtaista, ettei tehokkaammilla konsoleilla saavutettaisi muuta käytännöllistä kuin korkeampi resoluutio. Kokoelmaluonteesta johtuen myös musiikkivalikoima on - hyvinkin selkeästi – ennätyksiä rikkovaa laatua, mistä ei kuulu kiitos vain alkuperäissävelmille, vaan myös kymmenille sovituksia vääntäneille pelimuusikoille. Se, että Super Smash Bros. Melee oli GameCuben myydyin peli, näkyy, kuuluu, tuntuu, haisee ja maistuu.

Jo perusversio on spesiaalikeräilijän juhlamegajulgaisu


Seikkailuosiota hienoine animaatioineen ei edes tarvittaisi - irrallisissa haasteissa ja mahdollisuuksissa riittää taottavaa ja koettavaa kavereita odotellessa ja mikseipä muutenkin. Vaikka Smash Bros -sarja on moninpelien aatelia, tarjoaa se yksinäisellekin enemmän kuin useimmat yksinpelit. Itsekseen on koukuttavaa muun muassa kerätä perinteisen runsaita palkintoja, jotka tekevät pelistä eräänlaisen kirjaston, Nintendo-fanin koko kokoelman kulmakiven, joka paitsi kokoaa yhteen kaikki oleellisimmat hahmot, myös sisältää pyöriteltävät 3D-mallit sadoista ylimääräisistä hahmoista ja esineistä, ja lyhyen kirjan verran triviatietoa Nintendon ihmeellisestä maailmasta. Ominaisuusluettelon jatkona keimailevat "Mestariteokset", eli lyhyet demoversiot klassikkopeleistä, jotka voi sitten lunastaa kokonaisina Virtual Consolesta, jos kiinnostaa. Nintendo on pelimaailman Disney, eikä muita todisteita tarvita, kuin Super Smash Bros. Brawl.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Super Smash Bros. Brawl (Nintendo Wii)

Suursuosiota nauttivan tappelusarjan kuopus on ymmärrettävästi isänsä poika ja kultalusikka suussa syntynyt: mitään ei ole kehdattu muuttaa, mutta kaikkea on enemmän.
  • Parempaa moninpeliä saa metsästää
  • Sisältöä on noin kolmen pelin edestä
  • Parhaat Nintendo-välinäytökset ikinä?
  • Niukasti mitään oikeasti uutta
  • Peli ei ole parhaimmillaan oletusohjaimilla
  • Osa lataustauoista kestää ikuisuuksia
< Singstar Vol. 2... Trackmania United Fo... >

Keskustelut (8 viestiä)

Kraton

Rekisteröitynyt 14.12.2007

03.07.2008 klo 17.38

No joo ei noi tappelupelit oikeastaan ikinä päivity kuin yleensä hahmojen ja pienten osuuksien kohdalla, mutta Brawlissa on uutta Meleeseen verrattuna kuitenkin sen verran paljon että ei sitä niukaksi voi millään sanoa.
lainaa
Autio

Rekisteröitynyt 11.10.2007

03.07.2008 klo 22.53

Brawl on hyvä peli aina siihen asti, kunnes sitä rupeaa tarkastelemaan ns. "pro-pelaajan" silmin, siis meleetä "pro" tasolla pelanneen silmin. Pelin täysin erillainen fysiikka-moottori käytännössä katsoen tuhosi, kaiken sen mitä sarjan edellisessä osassa oli.
, puhumattakaan hahmojen välisestä tasapainosta...

Brawl on hyvä peli sitä ei kukaan voi kieltää, mutta minua kirpaisee pahasti pelin casual feelis, "helppous" ja ehkä, jopa jossain määrin vähän verkkainen tempo.

Ja vielä tiedotus, niille jotka omistavat NTSC version ja freeloaderin: Wiin 3.3e järjestelmä päivitys estää freeloaderin toiminnan.
lainaa
Arttu

Rekisteröitynyt 23.03.2008

04.07.2008 klo 00.00

Tätä peliä on nyt tämän viikon tullu hakattua oikein urakalla.. Erittäin hyvä peli..

Ja tuo pelkkä Wiimote poikittain on imo erittäin hyvä tapa pelata sanoi Peltonen mitä tahansa.. Tietenkin oletusasetuksilla se on ihan perseestä, mutta kun muuttaa kontrolleja mieleisikseen, niin kyllä onnistuu ja hyvin.. Pesee lähes normi gamecube ohjaimet yms. mennen tullen ;)
lainaa
Autio

Rekisteröitynyt 11.10.2007

05.07.2008 klo 14.55

Arttu kirjoitti:
Tätä peliä on nyt tämän viikon tullu hakattua oikein urakalla.. Erittäin hyvä peli..

Ja tuo pelkkä Wiimote poikittain on imo erittäin hyvä tapa pelata sanoi Peltonen mitä tahansa.. Tietenkin oletusasetuksilla se on ihan perseestä, mutta kun muuttaa kontrolleja mieleisikseen, niin kyllä onnistuu ja hyvin.. Pesee lähes normi gamecube ohjaimet yms. mennen tullen ;)


Minä totisesti toivon että, heitit tuon läpällä, sillä cube ohjain pieksee kaikki muut viritykset mennen tullen palatessa ja täyttää veroilmoituksesi ohimennessään.
lainaa
Aka

06.07.2008 klo 15.42

Itse olen pelannut Wiimoten ja nunchukin yhdistelmällä ja hyvältä tuntuu. Pelkkää Wiimotea poikittain olen kokeillut kuten myös Classic-ohjainta, mutta ne eivät tuntuneet niin hyvältä.

Ihmettelen kyllä, miksi kaikki aina sanovat että GC-ohjain olisi kaikkein paras ja mitään muuta ei saisi käyttää, ovatko he edes pelanneet muilla ohjaustyyleillä? :d
lainaa
Kraton

Rekisteröitynyt 14.12.2007

06.07.2008 klo 18.06

No GC-ohjainta käyttää kaikki ne jotka on tottunut siihen Meleetä pelatessa. Itse pelaan Cubella ja minusta se on paras, mutta on tullut pelattua poikittain Wiimotella ja nunchakun kanssa ja kunhan vain itse laittaa napit haluamiinsa paikkoihin niin ne käy tosi hyvin Brawlaukseen.
lainaa
Autio

Rekisteröitynyt 11.10.2007

07.07.2008 klo 10.53

Aka kirjoitti:
Itse olen pelannut Wiimoten ja nunchukin yhdistelmällä ja hyvältä tuntuu. Pelkkää Wiimotea poikittain olen kokeillut kuten myös Classic-ohjainta, mutta ne eivät tuntuneet niin hyvältä.

Ihmettelen kyllä, miksi kaikki aina sanovat että GC-ohjain olisi kaikkein paras ja mitään muuta ei saisi käyttää, ovatko he edes pelanneet muilla ohjaustyyleillä? :d


En kyllä missään kohtaa tainnut sanoa että, muut ohjaustavat olisivat huonoja, totesin vain, että GC-ohjain on selvästi parempi. Toki lauseen voi kääntää niinkin, että muut tavat ovat huonoja.
Itse olen pelannut kaikilla paitsi classiccontrollerilla ja jouduin toteamaan, että vaikka näppäimet saa suurelta osin kartoittaa uudelleen, eivät wiin omat ohjaimet tunnu itselleni kovin luontevilta.
lainaa
janirint

Rekisteröitynyt 22.07.2008

23.07.2008 klo 14.47

tää peli on nii hyvä se on niin hyvä pelaan eniten wiimotella poikittain. hahmovalikoimakin on hyvä
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova