Firewatch on niitä pelejä, joiden vuoksi kiittää luojaansa sivutyöstä arvostelijana. Niin paljon hienoja kohtauksia, mistä puhua; niin monta pientä nerokkuutta, joista haluaa höpistä suu vaahdonneena. Firewatch on myös niitä pelejä, joiden vuoksi kiroaa luojaansa sivutyöstä arvostelijana. Vaikka kuinka löytyisi tarinoita kerrottavaksi, sisällöstä liiaksi puhuminen pilaa koko pelikokemuksen. Miten arvioida peli, josta ei uskalla kirjoittaa?




Erinomaisesti kirjoitetusta tarinasta voi puhua hyvin vähän, jos ei halua pilata tulevaa kokemusta. Eletään 80-luvun loppua. Henry tarvitsee irtiottoa elämästään, ja Wyomingin kansallispuisto kaipaa tarkkailijoita metsäpalojen varalta. Kesän pituinen pesti erakkona kuljettaa Henryn Yellowstonen naapurustoon, missä Two Forksin palotorni sijaitsee.

Firewatchia voisi pohjimmiltaan kutsua Gone Homen tai The Beginner’s Guiden kaltaiseksi kävelysimulaattoriksi, mutta Campo Santo on tuonut tarinapohjaisen pelaamisen lähemmäs perinteisiä seikkailupelejä. Pelkän ympäriinsä samoamisen sijaan pelaaja voi kiivetä kivikkoja, laskeutua jyrkänteitä ja raivata vaihtoehtoisia polkuja. Tavallisista kävelysimulaattoreista poiketen Henry myös tuntuu oikealta, fyysiseltä ihmiseltä tilassa, eikä ympäriinsä leijuvalta entiteetiltä, joka vain kokee ennaltamäärättyjä tapahtumia. Kaiken kukkuraksi Firewatch koristelee koko paketin audiovisuaalisella nannalla, jota jaksaa ihastella lopputeksteihin saakka. Pelissä on myös kilpikonna, jonka voi adoptoida lemmikikseen. Totta puhuen en tiedä, miksi tämä on maininnan arvoinen asia, mutta se vain on.


Campo Santo on tehnyt erinomaista työtä tunnelman luomisessa. Henryn valvoma metsäalue on kauttaaltaan täynnä kauniita kuusikoita, kasvillisuuden verhoamia polkuja sekä seesteisiä niittyjä. Pelatessa huomasin pysähteleväni jatkuvasti purojen uomiin tai kallioiden varjoon, ihastellakseni aluetta akustisen kitaran ja heinäsirkkojen säestämänä. Suurimpana - ja pitkälti ainoana - miinuksena kansallispuiston eläinpopulaatio on ottanut hatkat, eikä alueella kohtaa karvaisia kavereita muutamaa erityistapausta lukuunottamatta. Wyomingin luonto näyttäytyy silti samanaikaisesti sekä maagisena paikkana, missä mitä tahansa saattaa tapahtua, että ajan unohtamana kaistaleena Amerikkaa. Noin kuusituntiseen tarinaan mahtuu niin seikkailua, mysteerejä kuin nauruakin, mutta tilanteesta riippumatta Campo Santo pitää tunnelman huipussaan.



Kilometrejä kattavan kansallispuiston samoaminen Henryn saappaissa on yksinäistä touhua. Tarinan varrella kohdatut harvat ihmiset pysyvät poikkeuksetta etäisinä, lisäten Henryn sisäistä eristäytymistä. Majakkana ulkomaailmaan toimii Delilah, viereisessä palotornissa asustava vahti. Alueen kaikkia tarkkailijoita ohjaava Delilah neuvoo Henryä radiopuhelimen välityksellä läpi pelin. Parivaljakon keskustelut ovat yksi Firewatchin suurimmista vahvuuksista: Delilah ei ole pelkästään pelin etenemistä ohjaava apuri langan päässä, vaan Henryn kanssa alati keskusteleva uskottu.


Pelaaja voi kommentoida sekä raportoida Delilahille käytännössä kaiken kokemansa, ja hiljalleen kaksikko alkaa avautua toisilleen myös henkilökohtaisista asioista. Erinomaisesti kirjoitettu dialogi onnistuu olemaan sekä sydäntäsärkevän kaunista että nokkelan leikkisää. Repliikit ovat myös muutamia keskustelunaloituksia lukuunottamatta vapaavalintaisia, jolloin Henryn ja Delilahin ihmissuhde, käyttäytyminen toisiaan kohtaan sekä reagoiminen tarinan tapahtumiin riippuvat täysin pelaajasta.

Muutokset ovat pitkälti kosmeettisia, mutta Firewatch onnistuu luomaan illuusion, jossa jokainen pelaaja kokee juuri omanlaisensa tarinan. Poikkeuksena useimpiin peleihin kumpikaan hahmoista ei myöskään ole pyhimys, vaan molemmilla on omat heikkoutensa ja ongelmansa, jotka pysyvät oleellisena osana narratiivia. Erityismaininta kuuluu myös Henryn ja Delilahin ääninäyttelijöille, jotka herättävät hahmot eloon vahvoilla tulkinnoillaan; peleissä harvemmin pääsee kokemaan näin kauttaaltaan ammattitaitoisesti esitettyä dialogia.


Metsänvartijan hommat ovat moninaisia, eivätkä tehtävät toista turhaan itseään. Firewatchin tarina on pelin pituutta ajatellen niin suuri, että kaikki turha on karsittu pois. Jäljelle jäänyt osa on erinomaisesti tasapainotettu kokonaisuus; pelkästä tarinasta kiinnostuneet pystyvät liikkumaan nopeasti tilanteesta toiseen ilman pakonomaisia hidasteita, nautiskelijat taasen palkitaan sivupoluilta löytyvillä löydöillä ja keskustelunpätkillä. Henryn varustevalikoima kasvaa tasaisesti pitkin peliä ja uusia reittejä sekä alueita tulee vastaan loppumetreille asti, eikä samoja alueita toisteta turhaan useampaa kertaa. Niinäkin hetkinä kun vanhoihin maisemiin palataan, vuorokauden tai sään vaihtelut tuovat tutusta alueesta uusia puolia esiin.



Audiovisuaalisesti Firewatch on napakympin suoritus. Aiemmin mainittu ääninäyttely on huippuluokkaa, mutta ajoittain tunnelmaa säestävä soundtrack nostattaa tunnelman veitsellä leikattavaksi. Luonnon henkiin herättävät taustaäänetkin ovat erinomaisesti toteutettuja. Äänipuolen lisäksi myös visuaalinen anti on puhdasta herkkua. Yöaikaan tummat silhuetit ja tähtitaivasta peittävät pilvet luovat unenomaisen tilan, päiväsaikaan vihreän eri sävyt pääsevät kukoistamaan, ja oranssin ilta-auringon värjätessä kaiken kultaiseen loistoon koko laakso näyttää vallattoman upealta. Ajoittain vastaan tulee pieniä grafiikkavirheitä, kuten kallioon kiipeillessä uppoavia jalkoja tai kartan läpi liukuvia radiopuhelimia, mutta vastaavia pikkuerheitä harvemmin edes noteeraa. Muutaman kerran myös huomasin jääväni hieman jumiin maastoon, mutta tällöinkin pieni peruuttaminen irroitti minut, eikä tarvetta esimerkiksi tallennuksen lataamiselle koskaan ollut.


Harmillisesti kesä loppuu aina nopeammin kuin huomaakaan. Sama pätee myös Firewatchiin, jonka loputtua jäin kaipaamaan edes muutamaa lisätuntia Henryn ja Delilahin seurassa. Pohdinnan päätteeksi oli kuitenkin myönnettävä, että lopetus saapui juuri oikeaan aikaan; pidemmäksi venytettynä kuusituntisen tarinan fokus olisi kadonnut, eikä tapahtumia olisi voinut laajentaa ilman, että mukaan olisi tuota ylimääräisiä, merkityksettömiä tekijöitä. Lisäksi tarina on suunniteltu temaattisesti yhtäläiseksi kokonaisuudeksi, jonka lopetus on johdonmukainen päätös juonelle ja hahmoille.

Firewatch on hävyttömän kaunis ja ammattitaitoisesti koottu kokonaisuus, joka nostaa tarinapelien parhaat puolet jalustalle, leikaten samanaikaisesti turhat roippeet ympäriltä pois. Audiovisuaalisesti häkellyttävä tapahtumapaikka toimii jo itsessään tunnelmallisena pakomatkana kylmänkalskeasta Suomesta, mutta yhdistettynä jännittävään seikkailuun ja koskettavaan tarinaan Firewatch loistaa jokaisella osa-alueella.