Robert Kirkmanin The Walking Dead -sarjakuvaa ympäröivä tauhka alkaa muistuttaa Star Warsin markkinointikoneistoa. Kaksi televisiosarjaa, kirjat, figuurit, allakat, lasinaluset sekä vaihtelevin tuloksin onnistuneet videopelit saavat tehdä tilaa uusimmalle yrittäjälle, The Escapistsin muottiin rakennetulle polygoniseikkailulle.




The Escapistsin vankilapakoilu ottaa pelisarjan uudessa osassa täysin uudenlaisen suunnan: 8-bittiset polygonihahmot eivät yritäkään enää päästä karkuteille muurien ulkopuolelle, vaan tarkoituksena on pitää verkkojen sisäpuoli turvallisena ulkomaailman epäkuolleilta. Vaikka pelimekaniikat on lainattu pitkälti pelisarjan ensimmäisestä osasta, uusi maailma antaa tapahtumille täysin erilaiset raamit. Lintuperspektiivistä kuvatut pikku-ukkelit elävät maailmassaan rutiinien keskellä; pelikello käy taukoamatta kovaa vauhtia, ja päivän aikana on hoidettava liuta erilaisia hommia jotta tukikohdassa pyörät jatkavat pyörimistään. Jos aikataulutetuissa työtehtävissä - kuten autokuormien lastaamisessa - epäonnistuu, tukikohdan turvallisuustaso alkaa hiljalleen tippua. Duunarimeinigin ohella pitäisi löytää myös pieniä pausseja, jolloin aluetta voi rauhassa kartoittaa pää- ja sivutehtävien suorittamiseksi.


Hektisen aikataulun, työliudan ja turvallisuustason tasapainottelusta muodostuu pelin ydin. Etenemistä monimutkaistaa myös pelin crafting-systeemi: useimpien tehtävien suorittaminen vaatii erilaisten esineiden askartelua materiaaleista, mutta materiaalien löytöpaikat ja määrät ovat satunnaisgeneroituja. Hyvällä tuurilla kentän voi läpäistä minuuteissa, jos oikeat materiaalit löytyvät omalta yöpöydältä, mutta pahimmassa tapauksessa samaa kenttää voi joutua sahaamaan tuntikausia yhden teippirullan perässä. Muutamia rakentelureseptejä lukuunottamatta peli ei myöskään kerro, miten erilaisia työkaluja valmistetaan, saati esittele miten niitä käytetään. Jää pelaajan itsensä kontolle tutkia ja kokeilla, miten eri esineet maailmaan vaikuttavat.


Massamedian zombihurmokselta säästyneille selvennettäköön, että The Walking Dead -sarja kuvaa Rick Grimesin johtaman pienryhmän selviytymistä epäkuolleiden täyttämässä maailmassa. Vaikka irtoraajoille ja verenläträykselle uhrataan pakolliset minuutit, sarjakuvan - sekä siihen pohjautuvan televisiosarjan - fokus on aina ollut ihmisten kanssakäymisissä, hahmokaarissa ja moraalisten rajojen hämärtymisessä. Zombit eivät koskaan ole olleet sarjan kiintopiste, minkä vuoksi The Escapistsin lähestymistapa lähdemateriaaliin onkin niin masentavaa. Sarjalle ominaiset katkerat kanssakäymiset sekä hengenvaaralliset uhkatilanteet vajoavat The Escapistsin käsittelyssä iskulauseiden hokemisen ja tuttujen tapahtumapaikkojen tasolle. Hahmot hassuttelevat sekä heittävät vitsejä tilanteesta huolimatta. mikä on täysi vastalause The Walking Deadin kylmänkalskealle meiningille. Onkin pakko ihmetellä, oliko kahden näin erilaisen brändin yhdistämisessä mitään järkeä, ilmiselvät myyntivoitot poislukien.




Erilaiset kentät kuljettavat selviytyjäpoppoota paikasta toiseen, minimaalisten välinäytösten siivittämänä. Sarjasta tutuilla, avoimilla alueilla - kuten Hershellin farmilla tai vankilassa - voi liikkua vapaasti tehtävien ja kerättävän tauhkan perässä, mutta motivaatio ylimääräisiin hommiin on vähäinen. Jokaisen kentän välillä kokonaistilanne nimittäin nollataan, eikä aiemmassa levelissä kerättyjä kamoja, aseita tai rahoja saa mukaansa seuraavaan koitokseen, vaan koko rupeama alkaa uudelleen alusta. Tämä latistaa pelaamisen mielekkyyttä valtavasti, sillä jatkuvasti menetettyjen resurssien myötä seikkailunhalu ja maailmaan paneutuminen korvaantuu minimivaatimusten täyttämisellä. Miksi yrittäisin turhaan etsiä tehokkaita aseita, kun ne kuitenkin viedään muutaman minuutin kuluttua käsistä? Erityisen inhottavaa on pelaajahahmolle grindattujen kykyjen palauttaminen alkupisteeseen: Rick Grimes voi nostattaa älykkyyttään, nopeuttaan sekä voimiaan minipeleissä, jotka lähinnä keskittyvät napinhakkaamiseen. Tuskastuttavan ahertamisen jäljiltä on peli-ilolle myrkyllistä katsella, miten Rick palaa seuraavan kentän alussa tallukka-asemaansa, mistä häntä pitää uudelleen koulia kuntoon, kunnes pelaajaparan kädet ovat känsillä.


Pelimekaniikat on sovellettu varsin suoraan alkuperäisestä The Escapistista, mutta niiden istuvuus The Walking Deadin maailmaan on kyseenalaista. Ymmärrän, miksi ruokatavaroiden lastaamisella on suora vaikutus ryhmän kokonaistilanteeseen, mutta miksi epäonnistumiseni pyykkäyksessä johtaa siihen, että epäkuolleet vyöryvät verkkoaitojen läpi asuintiloihin? Aikataulutettujen minitehtävien suorittaminen alkaa nopeasti puuduttaa, mutta vapaa-ajalle ajoitetut päätehtävät onnistuvat ylläpitämään kiinnostusta. En tiedä onko kyse peliin sisään pääsemisestä vai kenties oravanpyörämentaliteetin omaksumisesta, mutta pelailun loppua kohden aloin jopa ajoittain nauttia tiukkojen aikataulujen mukanaan tuomasta kiireellisyydestä. Mainioksi pelimekaniikkaa on kuitenkin mahdotonta kutsua, erityisesti kun suurin osa peliajasta kuluu lähinnä turhautuessa edestakaisin ramppaamiseen, koska väliinjätetty ateriointi saattaa tarkoittaa, että yksi kavereistani päätyy hirviöiden lounaslistalle.

The Escapists: The Walking Dead tarjoaa lisäpelattavaa The Escapists-sarjan faneille, vaikka The Walking Deadin liittäminen kepeään hupailuun tuntuukin vieraannuttavalta. The Walking Dead -fanaatikoille tämä ei kuitenkaan ole tuotos, joka tarjoaa sarjan perusolemuksen digitaalimuodossa; sitä varten kannattaa kääntää katse kohti Telltalen erinomaista The Walking Dead -tarinapeliä.