Sedät jaksaa heilua. Niin jaksavat myös Mario ja Luigi. Näiden seikkailut polveilevat jo viidettä kertaa Mario & Luigi -pelisarjassa, joka on ennakkoluulottomasti kokeillut uusia ideoita yhdistellessään roolipelielementtejä ja tasoloikkaa. Kausimaku soppaan löytyy läheltä, kun mukaan kaapataan paperimaailman sankarit Paper Marion johdolla. Televisio-ohjelmissa vierailevat tähdet tarkoittavat yleensä ainoastaan ideoiden hupenemista, mutta onneksi tupla-Mariolla on jotain vähemmän väsynyttä tarjolla.




Historiankirjat menevät kirjaimellisesti sekaisin, kun Luigi töppäilyllään avaa portaalin paperimaailmaan. Princess Peachin linnaan imeytyy läjä tolaltaan olevia paperisieniä, joilla on pian yhteinen vihollinen: paperi-Bowser kun tajuaa oitis liittoutua Sienivaltakuntaa havittelevan kaksoisolentonsa kanssa. Paperisten goombien juostessa nurmella menee kokeneemmallakin putkimiehellä sormi suuhun, mutta paperi-Marion hypätessä pikseli-Marion ja Luigin remmiin voidaan kauhun tasapaino jälleen palauttaa.


Paper Jam Bros ei ole perusidealtaan yhtä villi kuin vaikkapa Bowser’s Inside Story, mutta ennakkoluuloton ote on läsnä pelattavuuden sekoitellessa sekä Mario & Luigi- että Paper Mario -pelejä. Paperisia hahmoja kohdellaan tarkoituksellisen kaksiulotteisina, mikä tuo vuoropohjaisiin taisteluihin hauskan lisän. Sekä viholliset että paperi-Mario voivatkin monistaa itsensä, joten melskeen keskellä saa olla tarkkana – toiminnan kulmakivi on jälleen ajoituksissa, jota vaaditaan niin hyökkäyksiin kuin puolustukseen. Ulkokuori hämää, sillä sokerisen pinnan alta löytyy armoton sorminäppäryyden haastaja...


Vaikka Nintendon laatutakuu toisinaan yskisi (Chibi-Robo, katson sinua), Marion lisenssi harvoin tuottaa käsikonsoleillakaan pettymystä. Näin on myös Paper Jam Brosin kohdalla. Teknisesti valittamista on lähinnä äänimaailmasta, sillä hahmojen jatkuva siansaksa on yhä rasittavaa. Halutessaan välikohtaukset voi kuitenkin pikakelata. Pomotaistelut tuovat vaihtelua koopien listimiseen, ja löytyypä pelistä myös paperisilla taistelualuksilla käytäviä turnauksia. Nämä tosin tuntuvat hieman kokonaisuudesta irrallisilta, sillä paperilauttojen päälle rynnistäminen vaatii enemmän kärsivällisyyttä kuin taitoa.




Yksityiskohdista – tai niiden puutteesta – Paper Jam Bros kärsii oikeastaan eniten. Toiminta on hauskaa, mutta sitä edeltävä dialogi usein yhdentekevää. Tarinan mitäänsanomattomuus (“pelastetaan noi prinsessat” “ok”) harmittaa lähinnä siksi, ettei siitä ole tasapainottamaan pelin ajoittaista raskautta. Jatkuva valppaus pienen ruudun äärellä ei onnistu ilman taukoja, mutta pääasiassa vauhkoushuumoriin luottava juoni ei itsessään houkuttele takaisin pelin pariin. Oikeastaan voisikin sanoa, ettei Paper Jam Brosissa ole niin persoonallista sielua, että sitä voisi kutsua poikkeuksellisen hyväksi.


Tällaisenaan Paper Jam Bros on silti rahoille vastinetta tuova seikkailu, jota voi suositella kaikille. Kahden eri pelityypin yhdistäminen on tehty ajatuksella, eikä haastetta ole unohdettu. Toisinaan vaihtelua tuntuu puskevan lähes joka ovesta ja ikkunasta, mutta tylsää ei Marion ja kumppaneiden parissa ainakaan tule. Paljolti peli jää tästä tosin velkaa paperikavereilleen: tällä kertaa vierailijat kun eivät ole vain pakon sanelema cameo, vaan varastavat itse asiassa koko shown.