Vuosi takaperin julkaistu Sword Art Online: Hollow Fragment oli kummallinen kokemus. Samannimisestä animesta ammentava, MMORPG:itä matkiva videopelisarja ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta raskas käyttis ja kömpelöt taistelut tekivät Hollow Fragmentista tuskastuttavan pelata. Sword Art Online: Lost Song sen sijaan jatkaa edeltäjiensä tarinaa, mutta muutoksia unohtamatta. Niiden ansiosta animekääreiden sisältä löytyy vihdoin sitä itseään, eli puhtaan aivotonta korvike-MMORPG:n tunnelmaa.




Sword Art Onlinen maailmassa kyse ei toki ole MMORPG:sta, vaan VRMMROPG:sta – grindausta ja farmausta harrastetaan siis virtuaalitodellisuudessa. Päähahmona heiluu yhä Kirito, ALfheim Online -nimiseen peliin hurahtanut japanilainen poika, joka jäi ystävineen bittilimbon vangiksi. Voisi olettaa, että näin traumatisoivan kokemuksen jälkeen viimeinen ajatus olisi palata samaan virtuaalimaailmaan, mutta mitä vielä! Kyllä jäävät kiinalaisetkin ongelmateinitkin kakkoseksi kun Kirito ja kumppanit ratkovat uusien mantereiden arvoituksia. Sivussa ihmetellään virtuaali-idoli Seveniä ja tämän super-kilta Shamrockia, sekä vietetään laatuaikaa esimerkiksi sovittelemalla kissankorvia eri tyttöhahmoille.


Koska kyse on jatko-osasta, Kiriton nilkoissa pyörii alusta alkaen liuta fantasiamisuja, joista ei pidä kirjaa verottajakaan. Sinänsä juonta briiffataan takaumien kautta eikä hahmonyanssien uupuminen haittaa, sillä Lost Song on yllättävän aloittelijaystävällinen jopa animesarjaa tuntemattomille. Iso kiitos tästä kuuluu taistelusysteemin päivittämiselle, sillä toiminnallisempi hack ’n’ slash istuu avoimen maailman henkeen aiempaa huomattavasti paremmin. Mistään päätähuimaavan monimutkaisista kontrolleista ei ole kyse, mutta esimerkiksi taikojen, support-ominaisuuksien sekä lentokyvyn (!) mukaan ottaminen tekevät Lost Songin toiminnasta entistä MMORPG-henkisempää.




Valitettavasti kaikkiin Hollow Fragmentin puutteisiin ei olla saatu muutosta. Myös Lost Song panostaa yhä laadun sijaan määrään: suurin osa vihollisista kaatuu mattoon sokkona hakkaamalla, mutta taioissa ja aseissa kyllä löytyy! Pelattavien hahmojen kontrollit ovat käytännössä identtisiä, mutta hei, ainakin niitä on yhdeksäätoista erilaista! Kertoo tosin paljon vaikeustasosta, että tarvitaan noin kolmenkymmenen hirviön läjä samanaikaisesti niskaan, jottä tuskanhiki alkaa tiristä paidankauluksesta.

Parhaimmillaan Lost Song onkin tarkoituksellisen kevyenä takomisfiestana, jossa voi eläytyä kavereiden kanssa vietettyyn aikaan. Online PvP-moodi mahdollistaa tämän myös käytännössä, jos NPC:iden tirskuminen alkaa ottaa nupista. Vaihtelulle tulee tarvetta, sillä mielikuvitukseton kenttäsuunnittelu tekee luolastoista äkkiä monotonisia. Tämä on yhä mystistä, jos asennoituu pelin kertovan aikansa suosituimmasta MMORPG:sta: ihanko oikeasti avain lukittuun oveen löytyy noin viisi metriä vasemmalta? Tämänkö takia te tärväisitte terveytenne ja sosiaaliset suhteenne? No huhhuh.


Sword Art Online: Lost Songista jää tavallaan yhtä hämmentynyt olo kuin sen edeltäjästä. Yleistunnelmaltaan Lost Songia on ehkä hauskempi pelata, mutta onko se lopulta juurikaan parempi peli? Pinnallisesta juonesta tai painajaisvalikoista ei olla vieläkään päästy eroon, ja questeiksi tarkoitetut haasteet pääasiassa haukotuttavat. Jos alkuperäinen sarja on kuitenkin sydäntä lähellä tai pelilistalla on animegrindauksen mentävä kolo, on Lost Songin suoraviivaisuudessa myös jotain sympaattista. Kyllä se virtuaalinen kiltadraama aina tosielämän ulinan voittaa.