On mielentila olla 12-vuotias poika. Phineas and Ferb -piirrossarjan suosiosta päätellen en ole ainoa joka kokee tämän henkisen iän omakseen, sillä jo neljän kauden ajan (puoli-)veljekset ovat viettäneet kesälomaansa eriskummallisten keksintöjen parissa. Adaptaationäkökulmasta katsoen Phineas and Ferb onkin kuin lisenssipelille luotu: kuka ei haluaisi rakentaa tuttujen hahmojen kanssa mitä kummallisimpia hilavitkuttimia? Toimintahan suorastaan kirjoittaa itse itsensä! Valitettavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelin koodi tekisi samoin – Phineas and Ferb: Day of Doofenshmirtzin kohtalona on nimittäin hutaistun jälkimaun jättävä seikkailu.




PS Vitalle julkaistu Day of Doofenshmirtz ei tavoittele taivaalta kuuta. Kyseessä on suoraviivainen toimintapeli, jossa nimihahmot Phineas, Ferb ja näiden Perry-vesinokkaeläin pistävät kampoihin villiintyneelle autorobottidinosaurukselle sekä hullulle tohtori Doofenshmirtzille. Päälle mönkiviä vihollisia listitään millä muulla kuin veljesten itse näpertelemillä aseilla, joita voi luoda lisää pelin aikana kerätyistä esineistä. Eri aseet tepsivät eri vihollisiin, joten sokean siilauksen sijaan lievää taktikointiakin on kehissä. So far, so good.


Positiivista on myös pelin heittäytyminen lähdemateriaalin mielikuvituksellisuuteen. Kentät ovat harvoin täysin identtisiä keskenään, sillä tasoloikkakaavaa varioidaan paitsi puzzleilla ja minipeleillä, myös sisäisellä rakenteella. Etenkin värikäs naapurusto- ja kaupunkimaisema tuo parhaimmillaan mieleen muistoja sellaisista lisenssiklassikoista kuin Bart vs The Space Mutants – tosin lähes samaan hengenvetoon käy tosin tuskallisen selväksi, ettei vertaus ole ainoastaan positiivinen. Hauskakin konsepti paljastuu nimittäin äkkiä painajaiseksi, kun yhtälöön lisää sen pahimman muuttujan: skeidat kontrollit.




PS Vita ei ole oma lempikäsikonsolini toimintapeleille, ja Phineas and Ferb muistuttaa miksi. Touchpad houkuttaa usein sooloilemaan, joten Day of Doofenshmirtzin pelattavuus on kummallinen yhdistelmä peruspainikkeita sekä tarpeetonta kosketusruutua. Näytön leveys itsessään hankaloittaa tällöin toimintaa, mutta tämä on pientä itse ohjauksen rinnalla: Phineas ja Ferb mennä jolkottavat kuin känninen mummo, jolle tähtääminen on lähes ylivoimaista. Äkäisten kodinkoneiden jatkuvassa väijytyksessä kontrollien huteruus tuntuu anteeksiantamattomalta.

Selviämistä vastaan ovat liittoutuneet myös Vanha Tuttu Kamera sekä toisinaan käsittämätön kenttäsuunnittelu. Kenttiä saa kirjaimellisesti koluta irtaimiston keskellä, minkä päälle ennaltavaroittamattomasti pyörivä kuvakulma on omiaan turhauttamaan viimeisetkin rippeet pienestä keksijänalusta. Kun ääninäyttely on lisäksi (kustannussyistä?) jätetty pois, säestää pyörimistä vain monotoninen renkutus. Aika kaukana ollaan siitä 12-vuotiaan toimintahurmoksesta, joka dinosaurusroboteista pitäisi automaattisesti seurata.


Phineas and Ferb: Day of Doofenshmirtzin kohdalla lisenssi on jälleen enemmän uhka kuin mahdollisuus. Kiitosta voi aiheesta kaataa kenttien monipuolisuuden saaviin, kuraa sen sijaan lähes kaikkiin muihin. Sarjan fanit jaksavat varmasti selvittää kaikki tarjolla olevat asevaihtoehdot sekä istua läpi loputtomilta tuntuvat välikohtaukset, mutta muille kömpelö ohjattavuus on enemmänkin rangaistus. En mä sitä Bartiakaan enää pelaisi, ja ihan syystä.