Tuorein sisältö

WRC 5: World Rally Championship

Arvioitu: Xbox One
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Kylotonn Entertainment
Julkaisija: BigBen Interactive
Julkaisupäivä: 09.10.2015
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

11.11.2015 klo 15.54 | Luettu: 14080 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Nuotitus alkaa löytyä
Olen useampaan kertaan maininnut siitä, miten autoilupelit ehtivät jo melkein unohtua ennen uutta tulemistaan Forza Horizon 2:n, The Crew'n, Driveclubin, Project CARSin ja kumppaneiden myötä. Tämä on kuitenkin pientä siihen verrattuna, millainen alennustila rallipelejä on kohdannut.


Ensimmäisen Colin McRae Rallyn päivistä tuonne viime vuosikymmenen puoliväliin asti ralli oli monen rattona ja rallipelit kehityksen kärjessä. Sony julkaisi WRC-sarjan lisenssipelejä, joiden tuotantoarvot olivat korkealla. Oli Rally Trophy, Richard Burns Rally ja tietenkin myös sen CMR:n jatko-osat. Itse McRaen kuoleman jälkeen valtavirran kiinnostus kuitenkin laantui ja WRC-lisenssi valui tuntemattomille suuruuksille.

Kun edellisen kerran sain WRC-pelin arvosteltavaksi, pelasin sitä puolisen tuntia ja totesin sen olevan hirveä. En jaksanut kirjoittaa lyttäävää arvostelua, joten jätin pelin omaan arvoonsa. Odotukseni eivät siis olleet valtavan korkealla tämän uusimmankaan version suhteen.

Käynks mä täällä usein?



WRC 5 on niin perustoteutus rallipelistä kuin vain olla voi. Tarjolla on yksittäinen kilpailu tai sitten koko rallisirkus eritehoisilla autoilla. Uramoodissa opetellaan ensin perustaitoja junioriluokan kalustolla ja edetään sitten hiljalleen kohti varsinaista pääsarjaa. Kisojen välissä käydään ajokoulussa oppimassa taitoja. Peruskonsepti voisi yhtä hyvin olla 20 vuotta vanhasta pelistä.

Ulkoisesti peli näyttää siedettävältä, joskin vanhahtavalta. Ruudunpäivitys putoaa välillä ruman näköisesti, mutta pysyy kuitenkin enimmän aikaa riittävän sulavana. Kumpikaan ei estä sinällään pelistä nauttimista, mutta mitään silmäkarkkia ei ole luvassa.

Sataa oikeaan



Ajettavuus on kuitenkin se ratkaiseva seikka, ja juuri se upotti edellisen kokeilemani WRC:n. Auto tuntui kulkevan kuin kuulalaakereiden päällä, eikä siihen saanut mitään tuntumaa. Ensimmäinen kokemus vitosesta oli vähän samanlainen: kun kokeilin WRC-kisaa satunnaisella autolla, jäin kärjestä kymmeniä sekunteja, eikä auto tuntunut taipuvan mutkiin sitten lainkaan.

Onneksi en kuitenkaan jättänyt asiaa tähän, vaan päätin kokeilla peliä ihan A:sta alkaen. Siis WRC Junior -sarja käyntiin ja hitaampi auto alle. Ja löytyihän se sieltä: ajotuntuma ja pelattavuus. Yhtäkkiä huomasin ajavani peliä aivan ilokseni ja etsiväni oikeasti niitä muutamia puuttuvia sekunteja. Korkeammilla vaikeusasteilla peli rajoittaa uusien yritysten määrää, mikä tuo mukaan aivan uudenlaista haastetta. Mukana on nykymuodin mukainen rewind-toiminto, mutta senkin käyttökertoja on rajallinen määrä.


Auton voi luonnollisesti myös romuttaa kisan aikana. Vauriot tuntuvat ajettavuudessa kohtalaisen realistisesti ja EK:iden välissä pitää miettiä, mitä korjauksia haluaa priorisoida. Kisaa ajetaan niin kuivalla kelillä kuin sateessa ja pimeässäkin, maasto taas vaihtelee mutavellistä asvalttiin. Kaiken kaikkiaan rallin rosoinen perusolemus on tavoitettu aika hyvin.

Pikkuvikaa, muttei ruosteessa


Edelleen käy kuitenkin hyvin selväksi, ettei AAA-tuotantoarvoihin venytä. Siellä täällä on kummallisia lapsuksia: kartturi huutaa nuotit nykytyyliin vaihteina, mutta kytketty vaihde ei näy mistään ohjaamonäkymässä. Välillä nuotteja tulee hirveä ryöppy kerralla, välillä ne taas tuntuvat olevan vähän pielessä. Ajokoulutehtävät läpäisee välillä vahingossa ja välillä ei sitten niin millään. Useammassa rallissa tahkotaan samoja erikoiskokeita moneen kertaan, mikä voi toki vastata todellisuutta, mutta käy pitemmän päälle vähän tylsäksi.


Julkaisijalla olikin varmasti kiire saada WRC 5 markkinoille. Rallipelejä on nimittäin tulossa muitakin: DiRT Rally on jo Early Accessissa, Sebastian Loeb Rally lähtökuopissa sekin. WRC-sarja ei ole nykyään niin mielenkiintoinen, että se yksinään riittäisi tuomaan ostajia.

Erottuminen muista tulee olemaan vaikeaa, eivätkä WRC 5:n paukut siihen välttämättä riitä, sen verran vakiomallin esitys on kyseessä. Tämä on kuitenkin aivan asiallinen esitys aiheesta, josta ei ole viime vuosina liiemmin asiallisia pelejä tehty. Viihdyin pelin parissa paljon pitempään kuin odotin.

V2.fi | Mikko Heinonen

WRC 5: World Rally Championship (Xbox One)

Hyvin oppikirjasuoritus rallipelistä, muttei edellisten osien kaltainen kalkkuna.
  • Varsin hyvä ajettavuus
  • Sopivahko vaikeustaso
  • Aiheeseen on perehdytty
  • Vanhahtava ulkonäkö
  • Yleinen kaavamaisuus
  • Pikkumokat siellä ja täällä
< Assassin's Creed: Sy... Rise of the Tomb Rai... >

Keskustelut (5 viestiä)

automies

12.11.2015 klo 10.15 1 tykkää tästä

Ei taida vieläkään olla olemassa edes varteenotettavaa haastajaa RBR:lle?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.11.2015 klo 10.48

automies kirjoitti:
Ei taida vieläkään olla olemassa edes varteenotettavaa haastajaa RBR:lle?


Jos puhutaan kunnon realismista, niin ei. Katsotaan, mitä nämä uudet tulokkaat tuovat siihen pöytään.
lainaa
Kalashnik

12.11.2015 klo 16.51 1 tykkää tästä

Dirt Rally on hyvin lähellä RBR tarjoamaa rallia, mutta sekin jää jonnin verran realistisuudessa mutta se on ehdottomasti sitä itseään suosittelen.
lainaa
Asko78

13.11.2015 klo 05.40 3 tykkää tästä

Richard Burns Rally on edelleen paras rallipeli.
Kevyemmästä rallista edelleen myös vanhempi se paras eli Rallisport Challenge 2.
Kumpaakin noista tulee edelleen pelattua kun ei parempia ole tehty.
lainaa
Risto

12.12.2016 klo 23.57

PS 3 Minusta tämä on hyvä peli päivitys tuli heti netistä ohjaukseen. Vaatii tosiaan perehtymistä ajo-asetuksiin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova