“Toys to life” -pelit kukoistavat. Lyhyen ajan sisällä on ilmestynyt niin uusimmat Disney Infinity 3.0 ja Skylanders SuperChargers kuin täysin uusi Lego Dimensionskin. Nintendon Amiibojen määrä lisääntyy hyvää vauhtia keräilijöiden iloksi ja kauhuksi. Koska keräilyharrastus on kallis, ovat erityisesti monet vanhemmat valinnan edessä. Skylanders yrittääkin houkutella ostajia puolelleen jälleen uudella lelumekaniikalla: tällä kertaa mukana on hahmojen lisäksi kulkuneuvoja!




Toisin kuin lajityypin muut suuret pelisarjat, Skylanders on ainoa, joka ei varsinaisesti perustu tunnettuihin olemassa oleviin maailmoihin – jos jo taka-alalle ajat sitten siirtynyttä Spyro-lohikäärmettä ei lasketa. Skylanders on luonut oman maailmansa, Skylandsin, jossa hyvikset ja pahikset ovat jatkuvasti sotajalalla. Portaalimestarin, eli pelaajan, tehtävänä on ohjata Skylanderit voittamaan pahuus kerta toisensa jälkeen.

Tällä kertaa paha Kaos on lyöttäytynyt yhteen vielä pahemman Synkkyyden kanssa ja rakentanut Sky Eater -koneen, joka uhkaa tuhota koko maailman. Jotta Skylanderit eivät pääsisi sotkemaan suunnitelmia, myös yhteys Portaalimestareiden maailmaan on katkaistu, mutta ei hätää – upouusi SuperChargers-kaara kulkee läpi ulottuvuuksien, sillä siis maailmaa pelastamaan!


Paljon on tuttua aiempien Skylandersien pelaajille: Jälleen seikkaillaan useissa eri Skylandsin kolkissa samalla kun mutkien kautta siirrytään lähemmäksi Kaoksen ja Synkkyyden kukistamista. Matkan varrella taistellaan pahiksia vastaan, levelöidään hahmoja ja pelaillaan silloin tällöin aiemmistakin peleistä tuttua, joskin vähän tuunattua Taivaskivi-korttipeliä. Melkein kaiken ympäristöstä voi rikkoa muutaman kolikon toivossa, ja rikkauksia, hassuja hattuja ja muuta keräiltävää löytyy kasapäin, kunhan jaksaa koluta kentät huolella. Pääjuonen kentistä löytyy kiitettävästi vaihtelua, ja näiden lisäksi mukana on toki pino sivutehtäviä, kokoelmien täydentämistä, kilpa-ajoa, ja niin edelleen.



Isoimpana uudistuksena olevat ajokit ovat tietenkin suuressa roolissa. Jatkuvasti ei kuitenkaan ajoneuvon kyydissä olla, vaan perinteisiä jalan kuljettavia reittejä on niitäkin riittämiin. Ajokkeja on kolmea tyyppiä: maalla, vedessä ja ilmassa kulkevia. Aloituspaketin mukana tulevalla autolla pärjää jo hyvin, sillä vaikka jokaisesta kentästä löytyy tehtäviä myös vesi- ja ilma-aluksille, ovat ne aina vapaaehtoisia bonustehtäviä. Aiemmista peleistä tuttuja elementtirajotteita ei pääpelistä löydy, tosin edelleen tietyn elementin hahmolla pärjää tietyllä alueella vähän paremmin. Jokaisella kulkuneuvolla on oma omistajahahmonsa, ja jos nämä saa yhdistettyä, tulee sekä kulkuneuvosta että hahmosta voimakkaampia.


Vanhoja figuureita ei kannata pakata varastoon, sillä niilläkin voi edelleen pelata, joskin ainoastaan SuperChargers-hahmoilla voi muokata kulkuneuvoja. Jopa Trap Teamin ansat on tuotu uudelleenkäytettäviksi: portaalissa on niitä varten paikka, ja pahisten vangitsemisen sijaan ne tarjoavat ajokeille rajattuja määriä superammuksia.

Koska Skylandersia voi pelata kaksinkin, on ajeluunkin kehitetty tekemistä molemmille pelaajille: yksi ohjaa, toinen ampuu ja kerää aarteita. Tämä toimii yllättävän hyvin silloin, kun molemmille pelaajille on tasaisesti tekemistä. Toisinaan ammuttavat ja kerättävät puuttuvat, jolloin toinen pelaajista jää pyörittelemään peukaloitaan.




Pelin alku on hyvin vauhdikas ja onnistunut. Tarina liikkuu ripeästi ja ensimmäiset hetket ajoneuvon ratissa ovat todella viihdyttäviä. Liekkejä sylkevät ja kunnolla mörisevät moottorit tuovat hetkittäin mieleen Mad Maxin. Jos peli olisi onnistunut säilyttämään ensimmäisen pelisession fiiliksen loppuun asti, olisi tähtiäkin ollut vähintään yksi lisää. Sen sijaan aiemmistakin Skylanderseistä tutut ongelmat alkavat vähitellen vaikuttaa negatiivisesti pelikokemukseen.

Yksi isoimmista ongelmista on taistelu. Se ei suinkaan ole sinänsä huonoa, sillä Skylanders-hahmot ovat erinomaisen erilaisia, niillä on hauskoja erikoislyöntejä ja taistelu vaatii jonkin verran taitoa ja taktikointia. Sen sijaan siitä, että ottaa itse vahinkoa, ei anneta minkäänlaista palautetta. Niinpä jos ei tuijota jatkuvasti elinvoimapalkkiaan, voi kuvitella taistelun menevän hyvinkin, kunnes huomaa elinvoiman loppuneen.


Toinen iso ongelma seuraa edellisestä. Jos hahmon elinvoima loppuu kesken kentän, on se vaihdettava toiseen hahmoon tai palattava edelliseen tallennuspisteeseen. Näitä pisteitä on hyvin harvassa, joten niihin palaaminen harmittaa. Kaksinpelissä vaihtoehtona on vielä antaa toisen pelaajan jatkaa, jolloin toinen istuu taas tyhjänpanttina. Julkaisijan puolelta toivottu lopputulos on tietenkin se, että pelaaja hankkii omakseen ison kokoelman hahmoja, joita voi sitten vaihdella portaalille, kun edellisistä loppuvat mehut.

Myös kolmiulotteinen tasohyppely tuo omat ongelmansa. Toisinaan on vaikea hahmottaa, missä kohtaa tasot täsmälleen ovat syvyyssuunnassa, ja tällöin joskus hyppää niiden ohi rotkoon. Jos tämän lisäksi tasot liikkuvat, saattaa olla, että juuri uudelleensyntymän kohdalla taso siirtyy pois alta. Kaksinpeli pahentaa tilannetta, sillä tällöin spawnaus tapahtuu toisen pelaajan sijainnin mukaan, mikä on huono juttu jos pelaaja on vaikkapa hyppäämässä juuri rotkon yli. Muutenkin tuntui, että vaikka toisinaan kaksinpeli toimi erinomaisesti, toisinaan sitä ei oltu ajateltu lainkaan.




Pääosin SuperChargers on ihan onnistunut peli. Uudistus on hyvin mietitty, ja se toimii. Paljon on taas hankittavaa, kun hahmojen lisäksi voi ostella erilaisia ajokkeja. Toisin kuin kilpailijoissa, uusia hahmoja tuskin ostetaan yhtä innokkaasti pelkäksi hyllynkoristeeksi, sillä erityisesti ajoneuvot näyttävät halvalta ja geneeriseltä krääsältä. Toisaalta fyysiset Skylanders-hahmot ovatkin enemmän leluja kuin koriste-esineitä, ja tätä korostaa se, että esimerkiksi autojen renkaat pyörivät ja osassa muistakin kulkuneuvoista on liikkuvia osia.

Parhaimmillaan kokemus on vauhdikasta ja nautinnollista menoa yhdessä kaverin kanssa, pahimmillaan turhauttavaa taisteluissa ja rotkoissa kuolemista ja kenttien uudelleenpeluuta. Se, että Skylanders-pelit on puhuttu suomeksi, on tietenkin positiivista ja lähes pakollistakin, kun ajattelee pääkohderyhmää, mutta toisinaan tökeröt suomennokset tai suomentamatta jääneiden termien lausumisen aiheutti lievää myötähäpeää. Käteen jää kuitenkin lopulta perusviihdyttävä paketti, jonka jaksoi näin aikuisenakin pelata loppuun asti.