Näin siinä sitten kävi, että Forza sai Gran Turismon numeroinnin kiinni. Suurin osa sarjan peleistä on myös ollut läpikotaisen mainioita – pieninä poikkeuksina ehkä ensimmäinen Horizon, joka ei ihan lunastanut lupaustaan avoimen maailman autoilusta, ja Xbox Onen julkaisuun selvästi kiireessä väsätty Forza 5. Turn 10:llä olikin nyt näytön paikka, kun pelisarja täyttää samalla 10 vuotta.


Tässä 10 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Autopelit eivät enää ole sellainen konsolien myynnin vauhdittaja kuin ennen – PlayStation 4 vie Yxboxia edelleen, vaikka sukupolven paras autoilu Forza Horizon 2 on jälkimmäisen yksinoikeus. Sony ei tunnu edes pitävän kiirettä uuden Gran Turismon kanssa, joten Forzan ensisijainen kilpailija on edellinen Forza.



Forzan mainonnassa on korostettu kovasti sitä, miten kyseessä on digitaalisen autoilun huipentuma, johon kaikki tähänastinen johtaa. Aikajana 70-luvun röpöpikseleistä tähän 1080p-tarkkuudella 60 ruutua sekunnissa pyörivään uutuuteen onkin komeaa katseltavaa, mutta on vaikea välttyä tunteelta, että viimeiset vuodet kehitys on ollut melko iteratiivista. Etenkin tämä GT:stä alkanut rata-autoilua ja reaalimaailman kulkupelejä edustava tyylisuunta tuntuu pyörivän hyvin tiukasti saman kaavan ympärillä, ja päivitykset parantavat etupäässä grafiikkaa sekä vauriomallinnusta. Tämä on osasyy siihen, että edellinen Forza jäi itseltäni hyvin vähille ajeluille.


Kuutososa on sisällöltään hyvin pitkälti tätä samaa. Uutuutena tarjotaan toki mm. yö- ja sadekisoja, mutta perusteet ovat entisellään: osta auto, aja sarjaa, voita sarja, osta uusi auto. Myös kavereita vastaan voi luonnollisesti kisata (joskin jaetun ruudun kaksinpeli on nyttemmin Forzassa pilalla, kun mukaan ei saa muita autoja ja valikotkin tökkivät). Tässä ei sinällään ole mitään vikaa, eikä tällaista peliä voi oikein muuten tehdä, mutta en syytä ketään, jonka mielestä homma alkaa tällaisenaan olla nähty.

Turn 10:n ansioksi on kuitenkin laskettava se, että se on pyrkinyt koko ajan sulavoittamaan pelikokemusta. GT on vielä kuutosversiossaankin hämmentävä menujen sekamelska, kun taas Forza 6:ssa on helppo löytää haluamansa toiminto nopeasti. Arvostan myös sitä, että Forzassa autojen virittelyn merkitystä on vähennetty, koska vastustajien kalusto skaalautuu mukana. Perinteisestihän on ollut liian helppoa haalia kaikenlaiset palikat omaan autoonsa, kunnes kisoista tulee muodollisuuksia. Nyt joutuu ajamaankin.




Pelisisältöön on selvästi ammennettu ideoita Forza Horizon 2:sta. Mukana on Showcase Eventejä, joissa pääsee kokeilemaan jotakin aivan erityistä (kuten esim. kierrosta Indy-autolla tai The Stigin haastamista), ja tason nousun yhteydessä saa nyt palkinnon arvontakoneesta Horizon-tyyliin. Tämä on kaikki ihan mukavaa vaihtelua.

Muutenkin Horizonin vaikutus näkyy siinä, että peli on entistä viihteellisempi. Tarjolla on ”modeja” eli erikoisominaisuuksia, joita voi valita käyttöön kolme kerrallaan. Niillä saa peliin lisämausteita, kun voi vaikkapa kytkeä ABS-jarrut pois tai ajaa vain tietystä kuvakulmasta pistebonuksen toivossa. Kyse ei ole kuitenkaan niin epärealistisesta lisäyksestä, että se pilaisi pelin tunnelmaa – ja puristit voivat jättää modit käyttämättä kokonaan.


Viihdettä kaltaiselleni sunnuntaikuskille on osaltaan sekin, että tietokonekuskit eivät ole ylivaikeita. Ajelin Above Average -tasolla kaikenlaiset luistonestot sun muut pois päältä, ja oma ajovirhe päätti kilpailun paljon useammin kuin joku AI-auto. Varsin pian peli kyselikin, josko haluaisin vaihtaa vastustajat Highly Skilled -tasolle, mutta en ihan vielä siihen uskaltautunut. Nyt jo monessa pelissä koeteltu Drivatar-järjestelmä siis pyörii edelleen ja tuttuja vilahtelee kisoissa tuon tuostakin.



Ajotuntumaltaan peli on mukava, mutta ryppyotsaisimpiin tarjolla oleviin simulaattoreihin verrattuna tietenkin kepeä. Tarjolla on myös Simulation-ohjaus, mutta sitä ei suositella käytettäväksi padin kanssa, eikä kokeiltavana ollut kunnollista rattiohjainta. Perusasetuksella auto pysyy kohtuullisen hyvin tassussa ilman avustimiakin – joskus jopa tuntui, että liian hyvin, sillä myös 60-luvun muskelijenkit sai taittumaan kaarteisiin ilman akrobatiaa. Etenkin auton paino vaikuttaa hienosti ajettavuuteen: mukana on mm. Tesla Model S P85D, joka kyllä kiihtyy hirveällä voimalla, mutta etenkin mäkisellä ja mutkaisella radalla sen suuri paino kostautuu.


Olen itse autopelaamisessani siinä vaiheessa, etten enää jaksa rakennella simpittiä pelinurkkaukseen. Hyvin toimiva padiohjaus riittää, ja Forza 6 sisältää yhden parhaista sellaisista. Se antaa analogisauvan varteen riittävästi tuntumaa siitä, mitä alustassa tapahtuu. Siitä huolimatta olisi kiva kokeilla peliä myös oikealla rattiohjaimella.



Forza 6 vahvistaa sitä käsitystä, että perinteisistä autopeleistä pitävälle konsolipelaajalle markkinoilla on ainoastaan yksi todellinen laitteistovaihtoehto. PlayStationilla on tarjota lähinnä vain kädenlämpöiseksi jäänyt DriveClub, Wii U:lla taas on kärkenään Mario Kart. Xbox Onella on nyt kolme hyvää autopeliä, joista kaksi on erinomaisia. Vaikka FM 6 on pohjimmiltaan vuosipäivitys, se on erinomaisen hyvä vuosipäivitys, joka paaluttaa pelisarjan johtoasemaa entisestään. Autoporno ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä.