Leo’s Fortune kahmi vuosi sitten huippuarvioita älypuhelinmarkkinoilla, kun pelin mobiiliversio hurmasi kriitikot kauniilla grafiikoilla ja taipuisalla pelattavuudella. Luolastomaisissa kentissä liu’uttiin, leijuttiin ja pompittiin kullanpalasten perässä ansoja väistellen, mistä kiiteltiin etenkin pelin fysiikkaa: saksalaisilla erotiikkafilmiviiksillä varustettu, joskin venäläisellä aksentilla haasteleva pörrö-Leo uhmaa seikkailuissaan painovoimaa ja muita luonnonlakeja yllättävän skarpisti. Kevyillä puzzleilla maustettu luolajuoksu on sittemmin löytänyt tiensä vihdoin myös PS4:lle, Xbox Onelle ja Steamiin, mutta koukuttaako Leon mammona myös isommalla ruudulla?




Elämä voi olla rankkaa, oli kuinka komeat viikset tahansa – etenkin jos ympäriltä löytyy paljon rahanahneita sukulaisia. Kun Leon omaisuus katoaa, alkaa ankara jahti varkaan jäljille. Matkan varrella väistellään ansoja esimerkiksi raunioissa, kaivoksissa ja vesiputousten äärellä, kun seikkailu vie Leon läpi yli kahdenkymmenen kentän. Vaikka eteneminen on nopeatempoista ja luottaa pääasiassa reflekseihin, on tielle ripoteltu myös muutamia logiikkaa edellyttäviä puzzleja. Näiden selvittämisessä Leolla on onneksi apuna muun muassa taito liitää ilmassa sekä pullistua kuin pallokala. Yksi hauskimmista painovoimajipoista on myös Leon kyky käyttää veden painetta singahtaakseen voimalla korkeuksiin.


Alunperin kosketusnäytölle suunniteltu peli taipuu PS4:n padille luontevasti. Kentissä on sopivasti vauhtia ja toisinaan jopa Sonic-henkistä lennokkuutta, kun Leon sinkoilu saa tarpeeksi liikevoimaa. Piikkimattoihin pärähtämisessä ja painovoimalla leikittelyssä on toisaalta myös jotain hyvin Limbo-henkistä, mikä miellyttänee myös vähemmän hurjapäisiä pelaajia. Kenttien kauniit taustat nousevat parhaiten esiin näissä rauhallisemmissa kohdissa, joten puzzleja ratkoisi mielellään enemmänkin. Parista äkkikuolemasta huolimatta konsoliversion kentät tuntuvat nimittäin harmillisen lyhyiltä, ja toistavat rakenteeltaan turhan usein itseään.




Lyhytkestoisuuden tunnetta voi toisaalta lisätä myös pelin vaikeustaso, joka nostaa kunnolla päätään vasta pelin loppupuolella. Uudelleenpeluuarvoa on tuotu mukaan nopeudesta ja kuolemista rokottavalla pisteytyksellä, mutta kovin kauaa Leo’s Fortunen läpikahlaamisessa ei kestä. Mobiilipelille soveltuva kesto ei siis oikein käänny PS4-version eduksi, joten hyvistä kontrolleista ja kauniista grafiikoistaan huolimatta Leo’s Fortune ei ole yhtä mieleenpainuva puzzle-seikkailu kuin esimerkiksi jo kertaalleen mainittu Limbo.


Koukuttava Leo’s Fortune silti on. Persoonallisen Leon mutinoita on viihdyttävä kuunnella, ja parhaimmillaan kiperistä ansoista selviytyminen palkitsee aidosti. Jo pelkästä fysiikasta peli saa ylimääräiset puoli pistettä, sillä aiempaa suoritusta palaa hiomaan mielellään lisäkenttien toivossa. Jos pelistä löytyisi hieman lisää pituutta ja monimutkaisempia kenttiä, voisivat ylistyssanat siis päteä konsolipuolellakin. Tällaisenaan Leon seurassa viihtyy takuuvarmasti yhden illan, mutta niitä viiksiä tuskin jää ikävä.