Pari vuotta takaperin pääsin hipelöimään previkkaa PS Vitalle ilmestyneestä pelistä nimeltä Tearaway. Mitäänsanomattomien lastenpelien meressä tämä hyväntuulinen seikkailu teki vaikutuksen, sillä persoonallisen ulkokuorensa lisäksi Tearaway hyödynsi laajasti Vitan interaktiivisia toimintoja. Veikeän paperiteeman ympärille kasattu peli osoittikin, että selluloosasta on moneksi: origamin lailla taittuvat, huojuvat ja rullautuvat puzzlet olivat niin mieleenpainuvia, että PS4:lle vastikään julkaistu Tearaway Unfolded aiheutti spontaania innostusta. Mutta seuraako uudelleenversioinneista koskaan oikeasti mitään hyvää? Ja millä mä nyt kuvailen paperihirviin animuhahmojen naamoja?




Tearaway Unfolded ei siis ole jatko-osa, vaan uudelleenversiointi alkuperäisestä PS Vitalle ilmestyneestä käsikonsolipelistä. Suoran porttauksen sijaan kyseessä on laajennettu versio, jonka maailmassa on samanaikaisesti tuoretta ja vanhaa. Pieni viestinviejä pyrkii yhä uutterasti kohti taivaita, mutta tarvitsee apua pelaajalta selvitäkseen erilaisten paperiaiheisten kenttien haasteista. Matkan varrella törmätään niin ystävällisiin kasvoihin kuin kiusantekijöihinkin, mutta onneksi koskaan ei ole liian kiire pysähtyä piirtämään lumihiutaleita tai oravalle kruunua.

Pelin nuori kohdeyleisö näkyykin selkeimmin tarinassa. Vaikka juonessa murretaan alati neljättä seinää ja leikitellään kahden eri maailman synergialla, ei juoni koskaan äidy kovin monimutkaiseksi tai välttämättä edes kiinnostavaksi. Tarina onkin ehkä pelin heikoin osa-alue, mutta tavallaan tämä on väistämätöntä – Tearaway Unfolded yksinkertaisesti toteuttaa lähes kaiken muun niin erinomaisesti, että raukeatempoinen juoni jää helposti statistin osaan. Toisaalta paljon mielenkiintoisempaa kuin mitä pelissä käytännössä tapahtuu, on miten se tapahtuu ja missä.




Miten tarkoittaa sitä samaa pelattavuutta, joka oli jo ensimmäisen Tearawayn suurin vahvuus. Vaikka kyseessä on teknisesti perinteinen tasoloikka, on jokainen kenttä täynnä lukemattomia puzzleja, jotka vaativat sekä ajoitusta että hoksottimia. Konsepti on yksinkertainen: paperista rakennetussa maailmassa ympäristö on harvoin staattista, eli pelaajan tulee rikkoa, puhaltaa ja taitella tiensä esteiden läpi. Valtaosa puzzleista sovelsi aikanaan PS Vitan touchpadia ja kameraa, mikä teki seikkailusta sekä interaktiivista että monipuolista. Yksi PS4-version haasteista olikin selvittää, kuinka nämä ideat lopulta kääntyisivät yhtä koukuttavina myös ei-käsikonsolin puolelle.

Vastaus epäilyksiin on tietenkin PS4:n ohjain, joka on tehnyt pitkän harppauksen eteenpäin pelkästä ympyräkolmioneliöäksästä. Sony ei ehkä ole iskenyt padiinsa videoruutua tai minibaaria, mutta jo painalluksia rekisteröivä touch screen ohjaimen yläosassa mahdollistaa lukuisten puzzle-ideoiden toisinnon sellaisenaan. Pelin edetessä omaksuttavat kyvyt istuvat napakasti kontrolleihin, kun pyyhkäisystä luodaan tuulenvirettä, painamalla pomppuja ja liiketunnistimella sohitaan valomerkkejä. Vain kameraa ja sillä luotuja psykedeelisiä tosielämän kuviointeja tulee ikävä, mutta halutessaan pelimaailmaa voi laajentaa liittämällä konsoliinsa (nyt vain biljoona euroa maksavan!!) Sonyn mikrofonin ja kameran. (59,90 eur, päätoim.huom.)


Avainsana kineettisten puzzlejen kohdalla on tietenkin fysiikanmallinnus, joka ei kalpene edeltäjälleen. Vaikka pientä kömpelyyttä matkaan mahtuu aina, kontrollit ovat kautta linjan napakat ja pahimmille peeloiluille armolliset. Pelimaailma reagoi tarkasti muutoksiin, ja epäonnistumisista saa harvoin syyttää kuin itseään. Tearawayn vaikeustaso onkin kiehtova yhdistelmä petollista ja lepsua: lastenpeleille tyypillisesti eteneminen ei vaadi insinööritaustaa, mutta osa puzzleista edellyttää tiukasti sekä ripeitä sormia että taitoa soveltaa jo omaksuttuja kykyjä. Tarvittaessa peli kuitenkin helpottaa toistuvia uusintayrityksiä ja vinkkaa viimeistään alareunasta, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.



Missä tarkoittaa puolestaan Tearawayn maailmaa, joka on pelin kiistaton tähti. Jos juonesta ei jää kovin kummoista sanottavaa, voisi itse universumia hehkuttaa tuntikaupalla: visuaalisesti peli on yksi kiehtovimpia näkemiäni, sillä paperiteema mahdollistaa lähes loputtoman variaation. Alun värikkäistä maisemista siirrytään luontevasti synkempiin sävyihin, eikä pelaajaa epäröidä pelotella pirteämmän hassuttelun ohessa. Omaksi suosikikseni kentistä nousi meriteemainen Sogport, jonka aallokossa viimeistään ymmärsi, kuinka häikäisevän kaunis peli Tearaway Unfolded on. Visuaalisen monipuolisuuden erottaa parhaiten yksityiskohdista, kun tekstuureja pysähtyy tarkastelemaan lähemmin. Jokainen hahmo, rakennelma ja esine koostuu nimittäin paperisuikaleista, joiden monimutkaisuutta unohduin itse jatkuvasti tuijottelemaan.


Tearawayn maailma on rikas siis esteettisesti, mutta vangitsee myös eloisuudellaan. Viestinviejän ympärillä kuhisee alati, vaikkei ympäristöön suoranaisesti edes kiinnittäisi huomiota. Erilaisia sivutehtäviä suorittamalla vastaantulijoihin saa halutessaan tarkempaa kontaktia, mutta jo pelaajan tahdissa levittäytyvä maasto houkuttaa sukeltamaan syvemmälle paperikasvillisuuden sekaan. Tearawayn immersio syntyykin levollisesta rytmistä, mikä on herran vuonna 2015 kiitettävä painopiste hyperaktiivisempien lastenpelien joukossa.

Tämä ei toki tarkoita, ettei Tearawaysta löytyisi myös toimintaa. Laatikkoilkimysten kanssa saa nujakoida harva se hetki, mutta vaikka taisteluihin on haettu tietoista vaihtelua, tuntuvat mittelöt toisinaan myös aika tarpeettomilta kokonaisuuden kannalta. Näissä osioissa Tearaway on puuduttavimmillaan, sillä rauhallinen tahti voi olla armoton myös toistolle. Nurkan takana odottaa onneksi aina jotain uutta, ja vanhoja ideoita kierrätetään pääosin hyvällä lopputuloksella.




Toki Tearaway Unfoldedista löytyy enemmänkin nillitettävää, jos pinnan alta lähtee toden teolla kaivelemaan: kartta olisi hyödyllinen laajemmilla alueilla, toisinaan taustat käyvät sekaviksi, miksi mun padi huutaa ku pieni sika… On kuitenkin ilahduttavaa huomata kuinka nämä seikat tuntuvat lähinnä sivuseikoilta, kun seuraavassa hetkessä huomio kiinnittyy johonkin eriskummalliseen, mutta sitäkin hauskempaan pelilliseen ideaan. Ai oot vuorille suuntaamassa? No piirrä eka itselles tumput ettei tule kylmä. Ai tässä ois raati variksenpelättimen hurjimmasta huudosta? No jos pistettäs vähän oopperaa peliin. Pikkuvirheineenkin Tearaway Unfoldedia on yksinkertaisesti hauskaa pelata, mikä antaa heittämällä anteeksi mahdolliset jumitukset.

Ennakko-odotuksista Tearawayn PS4-versio suoriutuu siis kiitettävästi. Kohdeyleisöstä huolimatta peli soveltuu kiistatta kaikenikäisille, eikä koskaan turhaan aliarvioi pelaajaansa. Jos kaikki lastenpelit kehitettäisiin vastaavalla omistautumisella ja mielikuvituksella, harvalla vanhemmalla ylipäätään olisi paljon urputtamista jälkikasvunsa ajanviettotavoista.