Moon Studios on eri puolilla maailmaa asuvien, aiemmin AAA-pelejä tehtailleiden ammattilaisten pystyttämä pelifirma. Aika usein tällaiset alan veteraanikehittäjien luomat uudet yritykset saavat osakseen melkoista huomiota ja hypetystä, vaikkeivat julkaisut aina maailmaa sitten mullistaisikaan. Tällä kertaa kävi toisin. Moon Studios meni ainakin itseltäni pitkään täysin ohi tutkan, ja porukka ehti ahertaa esikoisensa parissa neljä vuotta. Lopputulos on häkellyttävän upea.




Pelin päähenkilö, Ori, on pieni valoa hehkuva olento, joka on joutunut eroon kodistaan, jättimäisestä Henkien puusta. Naru, etäisesti Totoron mieleen tuova ystävällinen otus, löytää eksyneen ja ottaa tämän hoiviinsa. Naru huolehtii Orista kuin omasta lapsestaan, ja parivaljakosta tulee hyvin läheisiä. Onnellisen elon kuitenkin päättää katastrofi, joka vie elämän ja ravinnon metsästä. Yhtäkkiä Orin onkin lähdettävä matkaan yksin ja tultava toimeen omillaan. Matkasta syntyy koskettava kertomus, jossa mikään ei ole mustavalkoista.


Visuaalisuus ja vähäeleinen kerronta luovat vahvat Miyazaki-fiilikset, ja ovatpa tekijät paljastaneet erään tuulisen tason saaneen inspiraationsa Nausicaä-elokuvasta. Kaikkiaan maailma on uskomattoman kaunis ja elävä. Mitään oikoteitä ei upeaan grafiikkaan ole ollut, sillä esimerkiksi kaikki yksittäiset taustagrafiikat ovat käsinmaalattuja ja ainutlaatuisia; yhtäkään sientä tai puuta ei siis ole monistettu moneen paikkaan. Myös äänimaailma orkesterimusiikkeineen vakuuttaa, ja ääniraidasta saa kuunneltavaa pelin ulkopuolellekin.




Pelinä Ori on sivultapäin kuvattu tasohyppely, jossa liikutaan suuressa kartassa eri suuntiin ja availlaan uusia alueita – kyseessä on siis toisin sanoen metroidvania. Ori saa matkan varrella ison kasan uusia taitoja, aina seinä- ja tuplahypyistä sulan avulla liitelyyn. Lisäksi hahmoa voi kehittää kartuttamalla kokemusta ja parantamalla jo olemassa olevia taitoja sekä kasvattamalla elinvoima- ja energiapalkkeja.


Uudet taidot mahdollistavat uusille aluille pääsyn lisäksi sen, että myös jo läpikäydyille alueille kannattaa palata. Alueille kun on kätketty aarteita sellaisiin kolkkiin, joihin ei ilman myöhemmin saatavia taitoja pääse. Taitojen lisäksi monipuolinen ympäristö ja uudet viholliset pitävät seikkailun tuoreena. Vaikka pituutta on ihan mukavasti, missään vaiheessa ei alkanut toivoa loppua, toisin kuin usein hyvienkin pelien kohdalla nykyään käy.




Valmiita tallennuspisteitä on maailmaan sijoiteltu hyvin säästeliäästi, mutta näiden lisäksi voi luoda omia tallennuksia energiaa käyttämällä. Tämä takaa sen, ettei ihan joka kohdan jälkeen kannata tallennella, mutta toisaalta kiperämmissä kohdissa voi helposti laittaa parikin tallennusta lähekkäin. Tallennuksia kannattaa viljellä helpommillekin reiteille tasaisin väliajoin, sillä kuolema korjaa taatusti jossain kohtaa, ja pitkien pätkien uudelleenpeluu harmittaa.


Kaikesta kauneudesta huolimatta Ori ei ole läheskään aina leppoisa pelattava, sillä se on hyvinkin haastava. Sen lisäksi, että viholliset, piikit ja muut vaarat huolehtivat siitä, että menussa näkyvä kuolemalaskuri rullaa, on mukana myös muutama pidempi pätkä haastavaa ja nopeatahtista hyppelyä, missä ei välitallennuksilla hemmotella. Ainoa keino on yrittää sinnikkäästi yhä uudelleen, kunnes koko pätkä onnistuu kerrasta. Kertaakaan ei konsoli kuitenkaan sammunut turhautumisesta, vaikka epäonnistumisia kertyikin.




Ori and the Blind Forestista huomaa, että mukana on ollut taidokkaita pelintekijöitä, ja että prosessiin on laitettu sekä rakkautta että aikaa. Harvoin pelissä onnistuvat näin hyvin eri osa-alueet: tarinankerronta, audiovisuaalisuus, pelimekaniikat, kenttäsuunnittelu.


Lopulta ainoastaan yksi asia jäi harmittamaan. Läpipeluun jälkeen ei nimittäin voi palata keräämään puuttumaan jääneitä aarteita, eikä kaikille alueille pääse takaisin pelin aikanakaan. Tämä tuntuu vähän oudolta ratkaisulta, erityisesti kun peli ilmoittaa selkeästi, kuinka iso osa mistäkin esineistä on löydetty. Suosittelenkin keräilijöitä kopioimaan tallennuksen viimeistään siinä kohtaa, kun tuntuu siltä, ettei eteenpäinmenosta ole enää paluuta. Tästä puutteesta huolimatta Ori oli sen verran antoisa kokemus, että arvio pyöristyy täpärästi täyteen vitoseen.