Kymmenen vuoden ajan Traveller’s Talesilla on vastailtu puhelimeen jotakuinkin näin:

- "Mo."
- "No mo."
- "Tiiätteks sen yhen leffan. Sellasen toimintaleffan. Jossa on juttuja, ja niitä toisia juttuja."
- "Kaikkihan sen nyt tietää."
- "No jos pistäisitte sen lego-muotoon ja tulille."
- "Ok."
- "No mo."
- "Mo."

Viestinvaihto saattaa olla improvisoitu, mutta toiminta-blockbusterien ja Lego-pelien yhteennaittaminen lienee jo aika rutiininomainen prosessi. Tuoreen kesän dinosaurusrymistely Jurassic World istuu paperilla jonon jatkeeksi kuin nakutettu: kuka ei rakastaisi Jurassic Parkia? Yhdistelmällä lego-huumoria ja velociraptoreita ei pitäisi voida kuin voittaa, mutta kuten elokuva itsekin muistuttaa, kaikki hybridit eivät synny onnellisten tähtien alla.




Vaikka Lego-perhe on runsaslukuinen, ei kyse toisaalta ole luokattomasta liukuhihnasarjasta. Lisenssipelien meressä Lego-versioinnit Star Warsista Hobittiin ovat niittäneet kiitosta etenkin uskollisuudestaan alkuperäiselle materiaalille, sillä nuoremmillekaan suunnatuissa peleissä ei lähdeteoksia turhaan aliarvioida. Esimerkiksi taannoinen Lego Marvel Super Heroes oli kiehtova yhdistelmä vanhoja sarjakuvia ja hittileffojen potpuria, josta vanha supersankarifanikin löysi heti paikkansa. Värikäs ja toiminnantäyteinen maailma kärsi pidemmän päälle lievästä sekavuudesta ja itsensä toistamisesta, mutta etenkin teknisessä toteutuksessa näkyi pitkän pelisarjan tuoma varmuus.

Lego Jurassic Worldin PS4-versiolta ei siis ole kohtuutonta odottaa suuria. Nimestään huolimatta kyse ei ole pelkästään uusimpaan jatko-osaan perustuvasta pelistä: alkuperäisen klassikkoelokuvan lisäksi osansa seikkailusta saavat niin The Lost World kuin Jurassic Park III, joten dinosaurusten ystävä pääsee kunnon aikamatkalle. Vaikka valokeila on ymmärrettävästi Jurassic Worldissa, on ratkaisulla saatu pelille lisäpituutta ilman keinotekoista venyttämistä. Viitisen episodia per leffa tiivistää napakasti tärkeimmät toimintakohtaukset ja jättää tilaa vapaalle pyörimiselle, sillä yksi Lego-pelien tavaramerkeistä on lähes loputtomalta tuntuva aarteiden etsintä itse lopputekstien jo pyörittyä ruudulle.


Pelattavuutensa osalta Lego Jurassic World pysytteleekin hyväksi havaituilla poluilla. Elokuvien juonta mukailevat kentät koostuvat erilaisista puzzle-yhdistelmistä, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan vaihdeltavien hahmojen erikoiskykyjä. Suurin osa puzzleista vaatii yhä tavalla tai toisella maaston telomista väkivallalla, minkä jälkeen irtopalikoista kootaan siltoja, portaita ja erilaisia hilavitkuttimia. Siinä missä osa Lego-sarjan peleistä on selkeästi toiminnallisempia, luottaa Jurassic World nörttien tiedemiesten voimaan: supervoimien sijaan nyt ryömitään dinosaurusten jätöksissä, kasataan luurankoja ja kasvatellaan kukkia.



Tylsäksi peliä ei kuitenkaan voi parjata. Toimintakohtauksista löytyy niin takaa-ajoja kuin pelastustehtäviä, mutta yksi Jurassic Worldin suurimpia koukkuja on päästää pelaaja sujahtamaan dinosaurusten nahkoihin. Kikkaa hyödynnetään säästellen, mutta velociraptorina tai triceraptosina juoksentelu tuo silti kaivattua vaihtelua puskamöyrintään. Hauskoja ovat myös kohtaukset, joissa ihmiset ja dinosaurukset yhdistävät voimansa vihollista vastaan. Valitettavasti itse hirmuliskojen väliset mittelyt on pelkistetty tylsänpuoleisiksi quick time eventeiksi, joista on draama ja suuret tunteet kaukana.


Fokus on hukassa myös osioissa, joissa hahmojen kimppuun käy puzzleratkonnan ohessa läjä pienempiä dinoja. Ilmeisesti tällä on haettu nimenomaan toiminnallisuutta, mutta turhanpäiväisten liskojen potkiminen nilkoista ainoastaan ärsyttää. Pelkkään ongelmanratkontaan panostaminen olisi toiminut paremmin, sillä kuolema on vain hetkellistä, eikä pelin kontrolleista ole kuin anarkistiseen palikanmurskaukseen. Tämä tekee toisaalta myös puzzleista välillä rasittavia, sillä osa hitboxeista heittelee täysin hahmon asennon mukaan, osa puolestaan vaatii rekisteröityäkseen myös analogitatin oikeaoppista käyttöä.

Lievä sekavuus onkin helmasynti, johon Lego-pelit yhä tuntuvat syyllistyvän. Jopa ohjeistuksen kanssa maaston sisäisen logiikan ymmärtäminen vie aikansa, kunnes silmä harjaantuu erottamaan huvin vuoksi romutettavat elementit puzzleista. Lapsille suunnatussa pelissä suoraviivaisuuden vaihtelu hämmentää, sillä vaikka välillä pelaajaa pidetään kädestä turhankin tiukasti, pariin otteeseen suunta jää aikuisellekin täysin hämäräksi. Onneksi viimeistään hahmojen välinen (joskin englanninkielinen) dialogi selventää yleensä rautalangasta, mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä.




Lepsut kontrollit ja hortoilu ovat kuitenkin pintavirheitä Lego Jurassic Worldin suurimman ongelman rinnalla. Jo toisessa kentässä yksi hahmoista jäi sattumalta jumiin rikkoutumattoman tasoelementin taakse, mistä koko peli tilttasi. Ironista kyllä, Jurassic World kaatui toistamiseen samassa kentässä, kun juonikohtauksen jälkeen päähahmo pisti täysin selittämättömästä syystä kehäjuoksuksi. Reset-nappulaan turvautuminen rasittaa, sillä jos edellinen checkpoint jää manuaalisesti tallentamatta, bugailusta seuraa pahimmillaan koko tason uudelleenkahlaus. Viimeistelemättömyys näkyy yhtä räikeästi myös kamerakulmissa sekä suoraan leffoista ripatun dialogin tasonvaihteluissa.

Källit yksityiskohdissa pistävät toisaalta silmään juuri siksi, että kaatumisia lukuun ottamatta valtaosa pelistä on yhä ajatuksella tehty. Onnistumisista vähäisin ei ole värikäs ja eloisa grafiikka, joka pääsee oikeuksiinsa PS4:n tehoilla. Lego-hahmot ovat entistä ilmeikkäämpiä, mutta myös legomaisen realistisia: rakennelmia kasatessa voi kirjaimellisesti tunnistaa samoja palikoita, joista vaahtosammuttimen kokoisena (ja ehkä vähän vanhempanakin) tapasi omia linnoituksiaan rakentaa. Maininnan ansaitsee myös pelin huumori, sillä vaikka oikeissa elokuvissa dinosaurukset luuttuavat lattiaa lähes jokaisella hahmolla, Lego-maailmassa kaikilla on onnellinen loppu – ja jos nyt ihan totta puhutaan, olisihan se Jurassic World ollut noin triljoonasti parempi leffa moottoripyörillä ajelevilla velociraptoreilla.


Asenne antaakin Lego Jurassic Worldille paljon anteeksi. Pettymys peli on, mistä ei pääse yli eikä ympäri, mutta jotain hyvin sympaattista siinä on silti. Elokuvien faneille on tarjolla loputtomasti pikkusälää, ja legopalikoiden silmitön tuhoaminen on edelleen äärimmäisen terapeuttista. Lego-pelisarjan veteraaneille luvassa on tuskin mitään kovin käänteentekevää, mutta jos etsii peliltään haasteen sijaan hyväntuulista puuhastelua, voi sitä paljon huonompaankin tekeleeseen rahansa investoida.