Tuorein sisältö

F1 2015

Arvioitu: Xbox One
Genre: Ajopelit, Simulaatiot
Pelaajia: 1, verkossa 2-16
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Julkaisupäivä: 10.07.2015
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

24.07.2015 klo 17.21 | Luettu: 5663 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Formulasirkus siirtyy nykyaikaan
Codemasters on tehnyt ajopelejä kohta jo 30 vuoden ajan ja formulapelien vuosipäivityksistäkin olemme saaneet nauttia jo useamman vuoden ajan. Nyt pelisarja suuntaa ensimmäistä kertaa uuden sukupolven konsoleille, mutta onnistuuko se uudistamaan peliä muuta kuin graafisesti? Lyhyesti sanottuna – ei juurikaan.


Formulamaailmassa eletään mielenkiintoisia aikoja, kun uutisotsikot täyttyvät jo ensi kauden kuljettajasopimuksiin liittyvästä uutisoinnista. Suomalaisia ei ole paljon palkintopallilla nähty suihkuttelemassa samppakaljaa, mutta onneksi pelimaailmassa tätä todellisuutta voi vääristää. Pelinä F1 2015 on sitä mitä nimi lupaa ja tietyllä tapaa vähän enemmänkin. Tämän kauden lisäksi pelissä voidaan palata viime vuoteen, sen autoihin ja kuljettajiin.

Varo ettei kumi puhkea


Yksinpelin selkeä pääpelimuoto on kokonaisen kauden läpi kisaaminen oman suosikkitallin kuljettajan ohjastamana. Pelaamisen vaikeuteen liittyviä asetuksia riittää melkoinen läjä, minkä vuoksi kokematon kuljettajakin pääsee varmasti alkuun. Lähdin itsekin liikenteeseen melko helpoilla asetuksilla, mutta kisa toisensa perään nostin vaikeusastetta taitojen karttuessa.


Oli vaikeusaste mikä tahansa, autojen säätöjen ja taktiikan on oltava kunnossa jotta formula-areenoilla pärjäisi. Kisan ajaminen ilman varikkokäyntejä voi kuulostaa ajatuksena hyvältä, mutta kestävämmissä renkaissa pito ei ollut lähelläkään pehmeämpien tasoa. Varikolta tulleita ohjeita on myös hyvä noudattaa, koska renkaiden kuluminen alkoi pikkuhiljaa näkyä huonommassa pidossa ja sitä myöden huonommissa kierrosajoissa. Pahimmillaan saattoi kuulua poks ja kisa oli tätä myöten viimeistään taputeltu.

Vaikeusasteiden lisäksi kisa-asetuksissa on runsaasti kisaviikonloppuun vaikuttavia vaihtoehtoja. Ennen kisaa pystyy ajamaan kestoltaan erilaisia harjoituksia, aika-ajoja ja itse kilpailuja. Pidemmässä kilpailussa oli mielenkiintoista lähteä lähtöruudukon puolenvälin tienoilta ja pikkuhiljaa nostaa sijoitusta. Arcade-kaahailuista pitävät eivät varmastikaan pitkille kilpailuille lämpiä, mutta formuloista kiinnostuneet ovat kuin kotonaan.


Pro Season –pelimuoto on sitä, mitä nimikin kertoo. Se on se pelimuoto, jota minun ei olisi kuulunut edes yrittää. Kun kaikki ajoavut unohdetaan ja vastakilpailijoiden taidot nostetaan huippuunsa, alkaa allekirjoittaneella kyyneleet valua silmistä - erityisesti liukastakin liukkaammalla sadekelillä Monacon kapeissa kaarteissa. Pro-pelaajille tarkoitettu kausitila tarjoaa hurjasti haastetta ja pelaaminen vaatisi ratti-poljin-yhdistelmää toimiakseen kunnolla. Asiat tehdään pitkän kaavan mukaan ja realistisuuden nimissä: esimerkiksi harjoituksissa varikolta ei voi suoraan hypätä nopealle kierrokselle, vaan aluksi on ajettava varikolta-tulokierros.

Vauhti, jonka huomaa


Formuloiden ajotuntuma on onnistuttu saamaan pädillä pelatessa yllättävän realistisen tuntuiseksi. Käännökset ovat raskaan tuntuisia ja parhailta ajolinjoilta poikkeaminen vie nopeasti mahdollisuudet huippukierrosaikoihin. Graafisesti peli näyttää oikein hyvältä ja tämän kautta nopeiden autojen vauhdin tuntu välittyy sohvan perälle asti. Pelatessa ihan silmät kuivuivat kun maisemat ympärillä vilistivät. Autojen äänet on onnistuttu taltioimaan erittäin hyvin ja hyvällä äänentoistolla yläkerran naapuri saattaa luulla formuloiden valloittaneen Suomen kadut.


Moninpelistä löytyy lähemmäs kymmenkunta erilaista peliaulaa, joista sopivaa peliseuraa voivat hakea kaikentasoiset kaasuttelijat. Aloittelijoille tarkoitettuun aulaan eivät pääse yli 20 kisaa kisanneet, minkä vuoksi se on oiva paikka aloittaa harjoittelu verkkopelipuolella. Aloittelijoille tarkoitetuissa auloissa ajetaan vain muutaman kierroksen kilpailuja, joissa ei tarvitse pelätä kolhivansa muita pelikumppaneita. Autot muuttuvat haamuiksi siinä vaiheessa, kun oikeassa elämässä pellin kuuluisi rytistä. Myös AI:n ohjastamat kuskit on jätetty pois tästä muodosta häiritsemästä näkökenttää.

Toista ääripäätä edustaa kokeneemmille pelaajille tarkoitettu Hardcore Endurance, jossa kisaa edeltää lyhyt aika-ajo. Itse kilpailu on reaalimaailman kisoihin verrattuna puolikkaan mittainen. Mukaan koitokseen lähtevät myös vaikean tason tietokonekuskit, jotka täyttävät tyhjäksi jääneet autot. Koska pelataan hardcore-asetuksilla, niin kisoista harvemmin selvitään ilman irronneita etusiipiä. Aika-ajossa onnistuin kolhaisemaan kanssapeluria ja siitä rapsahti sakkoa viiden lähtöruudun verran. Hassua pelimuodossa on kuitenkin se, että ajoa helpottavat avustukset ovat vapaassa käytössä.

Pienen porukan pätkimistä



Moninpelipuolella seuraa löytyi harmittavan niukanlaisesti. Yleensä kisat pelattiin vain muutaman ihmispelaajan voimin ja tällöin tietokonepelaajat nousivat sekoittamaan melko radikaalin tuntuisesti peliä. Eräänkin kerran olin hyvin tiukoissa kärkikahinoissa mukana, mutta kilpailuni pilasi tyystin perään ajanut aggressiivinen tietokonekuljettaja. Siinä sitä sitten lennettiin seinään, käytiin vaihtamassa siipeä ja lopulta oltiin viimeisten joukossa. Noh, peliähän se vaan on.

Ensimmäistä kertaa verkossa pelatessani en huomannut poistaa jarrutusapua käytöstä ja sen tunsi helpon ajamisen lisäksi sijoituksessa. Apu sopii aloittelijoille, mutta hieman kokeneempaa se vain haittaa. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä tässä kilpailussa, kun auto jarrutteli itsekseen tilanteissa, joissa kaasun kuuluisi olla pohjassa.


Moninpeli toimi pääosin ihan hyvin, mutta ohjelmointibugit häiritsivät usein pelaamista. Usein lähtöruudusta lähtenyt kilpakumppani hävisi varjoa vaille täysin ruudusta. Vielä hassumpaa oli usein toistuva tilastobugi. Olin hieman ihmeissäni, kun hävisin pelin mukaan kilpailun miltei minuutilla, mutta silti nopein kierrokseni oli yli kuusi minuuttia nopeampi kuin voittajalla. Pelin jouhevuuteen oman häiriötekijänsä tuotti verkkoviive, joka pienissäkin määrin haittaa selkeästi kuninkuusluokassa ajoa.

Lisenssit kuntoon


Pelissä ovat mukana kaikki F1-sarjan 20 kuljettajaa ja heidän edustamansa kymmenen eri tallia. F1-lisenssin tarjoamat kaikki 19 rataa ovat myös edustettuina Austaralian GP:stä Abu Dhabiin. Moninpelipuolella olikin hassun tuntuista huomata, että kisaan mahtuu vain 16 verkkopelaajaa. Se perustuu varmastikin verkkopelien standardeihin, mutta onko se mukamas niin vaikeaa tehdä formula-peliin verkkokoodi, joka mahdollistaisi kaikkien virallisten kisasaappaiden täytön oikeilla verkkopelaajilla? Ilmeisesti.


F1 2015:stä huomaa että sen teossa on huomioitu pääosin vain formulasarjan fanit. Fanitkin varmasti pienissä määrin pettyvät, koska perinteisten pelimuotojen lisäksi ei tarjolla ole mitään muuta. Olisin lämminnyt pelille selvästi enemmän, jos olisin voinut aloittaa ajamisen aivan pohjalta jonkintasoisesta karting-luokasta omalla hahmollani ja edetä kohti huipputalleja. Märkä uneni jäi vain haaveeksi ja täytinkin vain kotimaisten fanien unelmat ja toin maailmanmestaruuden kotiin Bottaksen nimissä.

V2.fi | Esa Toikkonen

F1 2015 (Xbox One)

Formula-faneille F1 2015 tarjoaa mielenkiintoisen kisapassin, mutta pelisarjalle on selkeästi jätetty petrattavaa tuleviin vuosiin.
  • Vauhdin tuntu
  • Ajettavuus
  • F1-lisenssi
  • Bugeja siellä sun täällä
  • Liian aggressiiviset tekoälykuskit eivät sovi Formuloihin
  • Pelimuodoissa voisi olla tarjolla jotain erikoisempaa
< Harvest Moon: The Lo... Lego Jurassic World... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova