Yoshilla on ollut vuosien varrella monia omia pelejään, mutta todistettavasti hahmo on Marion sidekick, eikä aivan Nintendon kirkkainta kärkikastia. Hahmon vieminen lankamaailmaan näytti ennakkovideoiden perusteella juuri siltä, miltä pitikin: hauskalta, värikkäältä, pehmoiselta ja koukuttavalta tasoloikalta. Pelin tarina on Nintendomaiseen tapaan lyhyt ja tuttua kaavaa noudattava: pahis kaappaa tyyppejä, toiset tyypit pelastavat. Nyt pahis on Kamek-velho, joka muuttaa lanka-Yoshit villaksi, mutta onneksi missaa kaksi.


Käsityömateriaalimaailmoja on kuitenkin nähty aikaisemmin Kirbyn eeppisissä lankailuissa ja muutenkin Yoshin villamaailma tuntuu enimmäkseen vanhojen ideoiden kierrätykseltä. Laadukkasti tehtynä “lisää samaa” on monesti kuitenkin ollut aivan riittävä syy napata peli kaupan hyllyltä, eikös juu?



Valitettavasti sitä monesti mainitsemaani mielikuvitusruuvia ei ole Yoshin uutuuspelin kanssa väännetty yhtä kireälle kuin parhaissa Mario-teoksissa. Jo ensimmäisen maailman pelaamisen jälkeen touhu alkaa maistua hieman huopaiselta, vaikka keräilyvietti koukuttaakin etsimään jokaisen salaisuuden jokaisesta kentästä. Niihin pelissä onkin selkeästi panostettu.

Kentistä voi kerätä jalokiviä (“pisteitä”), joilla voi sitten ostaa erikoisvoimia ennen kentän aloitusta - kunhan nekin on ensin ansainnut. Yleensä vasta toisella yrityksellä käy paremmin selväksi, mikä kyky olisi kenttään kannattanut hankkia, mutta tasojen nimet antavat vihjetä (ehkä laavakentässä auttaa tulenkestävyys…). Lisäkyvytkin on pultattu mukaan lähinnä etenemisen kanssa tuskailevia helpottamaan, mutta minulle ne, timanttien käytön kanssa, toivat ikävästi mieleen free-to-play-mobiilipelit. Toivottavasti vielä kaukana on se päivä, kun Nintendo-pelin valikon alareunaan ilmestyy lisänappi jalokivisäkin luottokortilla ostamista varten.


Yoshi-peleistä tutut hymyilevät kukkaset kannattaa myös poimia matkan varrelta mukaan, mikäli niitä löytää. Kukat saattavat muun muassa päästää kentän lopuksi pieneen bonustasoon, josta piste/timanttisaldo karttuu tavallista ketterämmin.

Tärkein kerättävä (ja usein monen mutkan takana piilossa) on lankakerät. Jos ne kaikki löytää, saa kentästä pelastettua yhden Yosheista, jonka voi sitten vaihtaa pelihahmokseen. Välillä lankakerien löytämistä varten pitää kirjaimellisesti koluta joka nurkka millintarkasti. Muutaman kerran huomasin ajattelevani, ties monettako kertaa samaa tasoa tahkotessa, että jos _tämä_ ei nyt ollut se yksi puuttuva lankakerä, niin sitten ei ole kyllä harmainta hajua, missä se olisi voinut olla. Ja eikun uudestaan. Juuri tässä näkyy se pieni panostuksen puute: ahaa-elämysten ja kekseliäisyyden sijaan salaisuuksien löytäminen muuttuu puurtamiseksi.




Oikeastaan kierrätyksen maku ja kunnolla hyödynnettyjen uusien ideoiden puute ovatkin sitten ne ainoat huonot asia koko pelissä, mikä toivottavasti selittää antamani tähtimäärän. Erityisesti pitää kehua pelin graafista ulkoasua: langoista ja kankaista on saatu kudottua hienon eloisa maailma, jossa materiaalista on otettu paljon irti. Graafikkopuolella onkin ollut enemmän mielikuvitusta käytössä kuin pelimekaniikkaosastolla. Musiikkipuoli ei sekään jättänyt pahaa makua suuhuni, muttei sanottavasti kuuloelimiä hunajallakaan peittänyt. Välillä jatsahtava bassolinja tuntui olevan vähän väärässä yhteydessä.

Jokaisen kentän voi myös pelata co-oppina kahdella Yoshilla. Tämän luulisi helpottavan peliä entisestään, mutta ruudulla lisääntynyt sekavuus ja taistelu siitä, kuka tekee mitäkin, tasapainotti tilannetta hieman. Yllättäen yksi pelaaja voi myös imaista toisen pelaajan perässä raahattavaksi munaksi, jolloin tämä ei voi tehdä mitään. Amiibofaneille pitää vielä mainita tähän peliin liittyvät tavallista spesiaalimmat Amiibot, jotka ovat teeman mukaisesti langasta tehtyjä pehmoleluversioita. Sellaisella lisähärpäkkeellä saa kloonattua pelihahmonsa, eli kaikki liikkeet tehdään tupla-Yoshina.


Ellei salaisuuksien auonta ja kerää-kaikki-mentaliteetti kiinnosta, monet kentät voi käytännössä juosta läpi - varsinkin jos valitsee kaikkein helpoimman Mellow Mode -vaikeustason, jossa Yoshi saa siivet selkäänsä. Se kaiken kerääminen nostaakin haastetta jo huomattavan mukavasti, mikäli jaksaa itseään moiseen piiskata. Pelin edetessä pompinta ja tarvittavien tavaroiden poiminta mutkistuu entisestään, eikä tätä yhdessä illassa runnota läpi. Itse otin pelin rennosti kesämeiningillä muutama taso tai yksi maailma päivässä -tahdilla ja tunsin, että Woolly World on hintalappunsa väärti.