Oikeat gangsterit eivät tiedä mitään kvanttifysiikasta. Schrödinger’s Cat and the Raiders of the Lost Quark on onneksi tiedostanut, että oikeat gangsteritkin voivat fysiikasta kiinnostua, jos se on paketoitu tarpeeksi värikkääseen pakettiin. PS4:lle ja Xbox Onelle vastikään konsoliportattu puzzle-tasoloikka kätkeekin ytimeensä omaperäisen ja hauskan seikkailun, josta nauttiakseen ei tarvitse olla luonnontieteiden tohtori. Ainoa kääntöpuoli? Persoonallisuudella ratsastavan pelin suurimmat vahvuudet löytyvät, ironista kyllä, sen kuoresta.




Hiukkaseläintarhassa riehuu kaaos, kun katastrofi päästää atominkorkuiset asukit valloilleen. Sotkua kutsutaan selvittelemään paradokseista viis veisaava Schrödingerin kissa, jolta möllien niputtaminen luonnistuu nokkelien sanaleikkien ohessa. Tarhan uumenista löytyy kuitenkin myös jotain ennalta-arvaamatonta, eikä aikaakaan kun koko universumin kohtalo kipataan kissan niskaan. Apunaan tällä on sentään koko puiston persoonallinen henkilökunta, sekä läjä innosta hihkuvia kvarkkeja.


Kvarkkeihin tiivistyy koko Lost Quarkin konsepti. Leijumista, kaivamista, suojaamista ja tukea antavia elementtejä yhdistelemällä pelaajan tulee luoda erilaisia apuvälineitä tunkeutuakseen puiston uumeniin. Osa kentistä on ennalta suunniteltuja puzzle-tasoja, joissa kvarkkien lukumäärä on tiukasti rajattu; toiset puolestaan generoituvat sattumanvaraisesti, antaen pelaajalle laajemman vapauden suunnitella oman tiensä. Kolmen kvarkin komboja voi halutessaan harjoitella välitasoissa, jotta toiminnan keskellä yhdistelmät tulisivat suoraan selkärangasta. Ötöjen yhteenpaukuttaminen mahdollistaakin kaikkea aina pommeista leijulauttoihin, joten kekseliäisyys on etenemisessä valttia.




Kekseliäs on myös itse pelin maailma. Jos lukion fysiikankirjat olisivat näyttäneet samalta kuin Hiukkaseläintarha, paijailisin kenties tällä hetkellä neutroneja jossain Ranskan ja Sveitsin rajalla. Realismista viis – Lost Quarkin visuaalinen ilme on tyylitelty, eloisa ja ennen kaikkea aiheelleen omistautunut, mikä ilahduttaa myös ummikkoa. Hahmojen ääninäyttelyyn ja dialogiin on panostettu hurjasti, joten luolarymyämisen ohessa huomaa aidosti odottavansa uusiin puistonvartijoihin törmäämistä vain kuullakseen, mitä sanottavaa näillä on.


PS4-versiossa pelin selkäranka eli kvarkkikomennot on piilotettu ohjaimen liipaisimiin, mutta kontrolleihin tottuu nopeasti. Itse toiminta osoittautuu silti kokonaisuuden haparoivimmaksi lenkiksi, sillä molemmissa kenttäratkaisuissa on omat ongelmansa: sandbox-henkiset satunnaistasot luottavat liikaa pelaajan viihdyttävän komboilla itse itseään, kun taas puzzle-tasoja nakertaa pelin ilmava fysiikanmallinnus (!). Tiukemmat kontrollit auttaisivat tasaamaan haastetta, sillä vaikka puzzlet itsessään palkitsevat, muun muassa poukkoileva kamera tekee parhaansa sabotoidakseen jokaista ajoitustemppua.


Sisuksen soisikin mielellään täsmäävän kuoreen, mutta viime kädessä konsepti ja toteutus eivät täysin tue toisiaan. Tämä viilauksen puute on harmillista, sillä Schrödinger’s Cat and the Raiders of the Lost Quark on mukaansatempaavin puzzletoiminta hetkeen: pelin maailma on yksiselitteisen valloittava tasapainoillessaan söpöyden, outouden ja nörttiyden rajamailla. Kokonaisuus jää siis ehdottomasti plussan puolelle, mutta kaikella on hintansa. Oikeita gangstereita Schrödingerin kissa ei nimittäin vieläkään laatikkoonsa saa.