Tuorein sisältö

Project Root

Arvioitu: Xbox One
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: OPQAM
Julkaisija: Reverb Triple XP
Julkaisupäivä: 29.04.2015
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

11.05.2015 klo 21.09 | Luettu: 3528 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Taivaan täydeltä luotisadetta
Project Root vie pelaajan nostalgisiin tunnelmiin SHMUP-tyylisellä räiskeellään. Pelistä ensimmäisenä itselleni mieleen tuli Electronic Artsin 80- ja 90-luvulla kehittämä ja julkaisema Strike-pelisarja. Myös muita samantyyppisiä pelejä on vuosien saatossa nähty lukuisia.


Pelissä ohjastetaan hävittäjää, jota kamera seuraa ylhäältäpäin. Näkökenttä on melko pieni kuvakulmasta johtuen. Ohjaimen toisella tatilla ohjataan alusta ja toisella liikutetaan tähtäintä. Liipaisimilla ammutaan joko ilmaa lävistäviä luoteja, tai maahan pudotettavia pommeja. Peli jakautuu seitsemään eri kenttään, joissa lennellään niin kesäisissä, kuin talvisissakin olosuhteissa, eikä futuristisempia maisemiakaan ole unohdettu. Pelaajaa ei jätetä missään vaiheessa rauhaan, vaan tietokoneen hävittäjät, tankit ja muut rautamöhkäleet käyvät jatkuvasti päälle.

Koskaan et ole yksin


Vihollisten ahdisteluista huolimatta kentissä tulisi selvittää erilaisia tehtäviä, jotta homma etenisi. Yleensä niissä tuhotaan erilaisia tankkeja ja generaattoreita, välillä taas turvataan kohteen turvallinen matka määränpäähän. Kenttien lopussa vastaan asettuu perinteiseen tyyliin suurempi ja vaikeammin tuhottavissa oleva pääpahis. Niissä ei valitettavasti ole käytetty erityistä mielikuvitusta, mutta muuten itseään toistavan viholliskavalkadin keskellä ne tuntuvat oikein virkistäviltä välihaasteilta.


Vaikeusasteeltaan peli on haastava. Ihan haka en genressä ole, mutta pelistä riittää uskoakseni haastetta kaiken tasoisille pelureille. Erityisen vaikeuden tuottavat pelin kolme elämää ja melko pitkät kentät. Elämiä ei keräänny pelikenttien aikana lisää ja puoli tuntia vievissä sodintatuokioissa ne eivät meinaa millään riittää. Vauhdikas rynnintä vastustajan kimppuun tarkoittaa lähes aina nopeaa kuolemaa, mutta rauhallisella etenemisellä ja tarpeen tullessa kevyellä pakittelulla pääsee tehtävien tavoitteisiin. Elämien loppuminen pudottaa pelaajan takaisin valikkoihin ja taso on aloitettava uudelleen aivan alusta.

Muista lukea pienellä präntätty


Pelissä on myös tarina, mutta sen seuraaminen on hyvin hankalaa. Kenttien välissä sitä työnnetään eteenpäin lyhyin keskusteluin ja kenttien aikana etenemistä esitetään ruudun alakulmassa naurettavan pienellä tekstillä. Se täytyisi siis lukea samalla, kun yrittää selviytyä lukuisien vastustajien keskellä. Graafisesti peli on siedettävä, mutta äänipuolella on selkeästi enemmän petrattavaa. Erityisesti taustamusiikkeihin kyllästyy nopeasti, kun valikoima on kapea.


Tylsä – se on se sana, joka kuvaa Project Rootia erittäin osuvasti. Peliä pystyy pelaamaan sujuvasti ja se tarjoaa melko kovan vaikeusasteen, mutta hajuttomuus ja mauttomuus kyllästyttää nopeasti. Tietynlaista halpatuotantomaisuutta on mahdoton päästä karkuun ja lopputuloksesta on helppo sanoa, että pelinkehityksessä pari viimeistä viimeistelykierrosta on jätetty täysin väliin. Peli on siis periaatteessa ihan kelvollista ajantappoa, mutta en keksi syytä, miksi valitsisin juuri tämän pelin ja alkaisin pelata. Latauskaupoissa valikoimaa riittää melkoisesti, ja PR vajoaa muun tarjonnan alle.

Hinta: 9,99 euroa Xbox Liven Marketplacella.

V2.fi | Esa Toikkonen

Project Root (Xbox One)

Project Root vie meidät retrohenkiseen sodintaan, mutta viimeistelemättömyys ja ideaköyhyys tekevät kokemuksesta tylsän.
  • Hyvä pelattavuus
  • Tarinan seuraaminen hankalaa
  • Sodinnan fiilis hukassa
  • Peli muuttuu nopeasti tylsäksi pakkopullaksi
< Trulon: The Shadow E... Decay: The Mare... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova