Jo vuonna 2004 julkaistua Zoo Tycoon 2 -eläintarhasimulaatiota on siunattu melkoisella joukolla lisäosia. Zoo Tycoon 2 - Zookeeper Collection niputtaa yhteen emäpelin ja sen Endangered Species ja African Adventure -laajennusosat. PC-pelien grafiikkamoottorit eivät tunnetusti kaunistu vanhetessaan, mutta se paljon puhuttu sisältö saattaa elää parin näytönohjainsukupolven ylikin. Zookeeper Collection on tuhti paketti söpöä ja vähän opettavaistakin "koko perheen viihdettä" - mutta ei kumma kyllä herätä kakomisrefleksiä syntymäkyynisessä pelikriitikossakaan. Jotain salaista vetovoimaa Eläintarharyhmässä täytyy siis olla.



Pohattapelien perinteiseen tyyliin Zoo Tycoon 2:ssa on tarkoitus rakentaa tuottava bisnes. Eläintarhan suosion tae ovat luonnollisesti eläimet - mitä harvinaisempia, sen parempi. Kylmää kapitalismia naamioidaan ohuenlaisesti luonnonsuojelulla: villieläimiä ei suinkaan laiteta aitaukseen rahan takia, vaan niiden suojelemiseksi! Valistunut tirehtööri voikin halutessaan aika ajoin palauttaa eläimiä luontoon ja tienata näin erilaisia suojelusertifikaatteja. Vapautettavien eläinten ei tarvitse kuitenkaan olla uhanalaisia, joten hyvän omatunnon voi pokata esimerkiksi ansiokkaasta työstä hirvien tai kamelien suojelussa. WWF:n logoa kantavassa pelissä tähän kirjoittuu tietynlaista ironiaa, mutta ei anneta sen häiritä.

Eläimet ovat siis putiikin vetonaula. Jottei kallis investointi kärsisi tappavaa inflaatiota, tarvitaan oikeanlainen ympäristö eli biomi, ravintoa, suojaa, hoitajia ja oikeankokoinen aitaus. Useimmiten alkupääomana on muutama kymppitonni, millä päästä vauhtiin. Eläintarha ei kuitenkaan ole ensisijaisesti eläimille, vaan maksaville asiakkaille, joiden tarpeet ovat eläimiäkin monimuotoisemmat. Ruokailupaikkojen ja vessojen lisäksi täytyy rakentaa muun muassa nähtävyyksiä, levähdysalueita, pankkiautomaatteja, jätteenkäsittelyinfraa, matkamuistomyymälöitä ja poniajeluja. Ihminen on tunnetusti myös energiansäästöön pyrkivä otus, joten kävijöille on hyvä tarjota vaikkapa köysiratoja ja jeeppiajeluja. Mitä vain luonnonsuojelun ja tieteen vuoksi!

Niin eläimillä kuin ihmisvierailijoilla on tiettyjä tarpeita, joiden tyydyttäminen on eläintarhan menestyksen kannalta välttämätöntä. Näitä tyydyttämään voi palkata eläintenhoitajia ja huoltohenkilöstöä, tai sitten hypätä ensimmäisen persoonan moodiin ja hoitaa hommat itse. Mitään kovin hohdokasta puuhaa kakkojen ja karkkipaperien siivoaminen ei ole, joten siihen tulee yleensä turvauduttua vain taloudellisessa ahdingossa. Maisemien tiirailuun ja valokuvien räpsimiseen fps-tila on sen sijaan omiaan, vaikka grafiikka onkin jostain funktionaalisen, sympaattisen ja susiruman Bermudan kolmiosta.




Vaikka rahantekemisen ja eläintensuojelun saumat irvistävät rumasti, Zookeeper Collection onnistuu enimmäkseen olemaan viattoman söpö - ja yllättävän koukuttava. Vaikka lapset lienevät ensisijainen kohderyhmä, uppoaa tämä ihan hyvin aikuisillekin. Koe-eläimenä käytetty vastakkaisen sukupuolen edustaja ihastui peliin niin kovasti, että naisten pelaamisesta tuli hetkessä ludologien taivaanrannan maalailun sijaan vakava interpersonaalisen laatuajan uhkatekijä. Se on jo jonkinmoinen meriitti, sillä pelien yleisöt tapaavat yleensä olla aika kapeita. Koko perheen pelihän on yleensä synonyymi leikki-ikäisten pelille.

Zoo Tycoon 2:n viehätys ei niinkään perustu innovaatioon kuin hyvänlaatuiseen laskelmointiin. Tycoon-pelien hiekkalaatikkopelaaminen yhdistetään aihepiiriin, joka on kaikille tuttu ja useimmille vetoava. Se on populismia parhaimmillaan.

Kahdella lisärillä ryyditettynä sisältöä on paljon, vaihtelua ei niinkään. Kampanjamoodissa riittää tehtäviä, mutta ne toimivat enimmäkseen tutoriaaleina, joiden suorittamisesta saa palkinnoksi uutta rakennettavaa. Pääasialliset pelityypit ovat haaste- ja vapaa tila. Edellisessä budjetti on alussa rajallinen ja pelaajaa pommitetaan valinnaisilla tehtävillä. Jälkimmäisessä rahaa on rajattomasti eikä selvää päämäärää ole. Eläinten ja ihmisten tiirailuun ja alueiden suunnitteluun ei kyllästy hetkessä, mutta on selvää, että pelaaminen on aika lailla sitä samaa, oli eläintarhan sijaintina sitten ruotsalainen havumetsä tai Kilimanjaron alarinne. Eri eläinten tarpeetkin ovat kovin yhteneväiset ja niiden hoito enimmäkseen automatisoitua.




Ikä ei paina Zookeeper Collectionia kohtuuttomasti, mutta jonkin verran kuitenkin. Graafinen ilme on parhaimmillaankin vain tyydyttävä, ja äänimaailma toistaa itseään. Hyvä puoli tässä on, että laitteistovaatimukset pysyvät alhaisina. Opetuspelinä Zoo Tycoon on vähän arveluttava, vaikka MS Encartaan pohjautuva tietokirjaominaisuus pientä lisäarvoa tuokin. Pelattavuudessakaan ei ole mitään vallankumouksellista, mutta jotenkin oman eläintarhan pariin tulee vain palattua. Suurin ansio Zoo Tycoonille on se, että sen tarjoama viihde ei rajaudu vain tiettyihin pelaajakuntiin. On hienoa nähdä, ettei pienin yhteinen nimittäjä tarkoita aina pelillistä torsoa.