Magickasta tunnetun Arrowheadin uusin peli, Helldivers, sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa “paranneltua” demokratiaa julistavaa Super-Maata ympäröivät joka puolelta vapautta vihaavat uhkat: ötökät, illuminaatti ja kommunistikyborgit. Helldiverit ovat armeijan joukko, jonka tehtävänä on taistella näitä uhkia vastaan, tehtävä ja planeetta kerrallaan.


Jo pelin intro on rekrytointimainos Helldivers-joukoille: liity nyt ja tee oma osasi; näet galaksia, tapaat kiinnostavia ihmisiä, ja pelastat demokratian! Kaikkialta pursuaa ylevää propagandapuhetta, eikä ole epäselvää, että inspiraatiota on haettu Starship Troopersista. Oli sitten kyse tehtävän kuvauksesta tai ruudun alalaidassa vierivästä uutistikittimestä, on asenne nähtävillä: Kun “pahamaineinen murhamies” on teloitettu, hänen viimeisten sanojensa väitetään olleen “Vihaan demokratiaa!” Kun kentällä Helldiverit kuolevat omien tulitukseen, eivät he suinkaan menehtyneet vahinkolaukauksiin, vaan teloitettiin kentällä kommunistikyborgien kätyreinä, ja niin edelleen.



Temmellyskenttänä toimii galaksi, joka on jaettu kolmeen rintamaan. Kullakin taistellaan yhtä kolmesta vihollisporukasta vastaan, ja kaikilla on omat kikkansa ja jipponsa. Rintamat on jaettu useisiin alasektoreihin ja nämä edelleen planeettoihin, joita putsaamalla pelaajat kantavat kortensa yhteisen sotaponnistuksen eteen.


Ylhäältäpäin kuvattu toiminta alkaa, kun pelaajat tiputetaan planeetan pinnalle. Vastaan tulee valitun viholliskansan edustajia sitä tiheämpään, mitä vaikeamman tason planeetta on kyseessä. Vihollisten lahtaamisesta ei kuitenkaan mitaleita jaella, vaan tärkeämpää on saada tehtävät tehdyksi ja poistua planeetalta elävänä. Ja mitä vaikeampi vaikeustaso, sitä fiksummaksi strategiaksi muodostuu hiiviskely ja partioiden välttely, sen verran murhaavan vaikeaa taistelu pahimmillaan on.

Itse tehtäviä on monenlaisia, jotka kaikki ovat melko yksinkertaisia: on pesien tuhoamista ilmaiskuilla, tykkien aktivoimista, saattotehtäviä, puolustustehtäviä ja niin edelleen. Kun kaikki tehtävät on suoritettu (tai niissä on epäonnistuttu), on aika siirtyä noutokoordinaatteihin ja kutsua laiva noutamaan miehistö. Tämä vaatii vielä viimeisen puolustustehtävän, kun alusta odotellessa kimppuun hyökkää laumoittain vihollisia.




Toiminta kuulostaa yksinkertaiselta, mutta muuttuu hyvin vaikeaksi hyvin nopeasti. Kun mennään haastavammille planeetoille, jatkuvasti kimpussa olevat vihollisaallot tekevät menosta kaoottista. Kaaosta lisää se, että minkäänlaista suojaa omien tulitukselta ei ole. Niinpä melko usein kuolema johtuukin siitä, että joukkuekaveri tai hätäisesti huonoon paikkaan pystytetty tykkitorni ampuu selkään.

Apuna tehtävien suorittamisessa on useita taktiikkoja, stratagemejä, joilla kutsutaan apua monessa eri muodossa näppäilemällä ristiohjaimella oikeita näppäinsarjoja, ikään kuin huijauskoodeja syöttäisi. Stratagemit voivat tarkoittaa esimerkiksi lisäammuksia, navigointiapua, ilmaiskun kutsumista tai kuolleiden kumppanien henkiinherättämistä. Stratagemien tehokas käyttäminen on olennainen osa onnistuneissa suorituksissa, ja uusia avataan pelissä etenemisen myötä.


Tasonnousujen yhteydessä taas avataan uusia aseita ja varusteita, ja näitä sekä taktiikoita voi päivittää pelatessa ansaituilla taitopisteillä. Varusteita riittää, ja tehtävien alkuun tuleekin aina valita kyseiseen operaatioon ja tiimiin parhaiten sopivimmat.



Soolona pelaaminen onnistuu aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta vaikeammat vaikeustasot melkein vaativat sen tiimin – ja peli myös varoittaa tästä tehtävää valittaessa. Peli tukeekin sekä lokaalia että verkon yli pelattavaa moninpeliä, ja myös eri laitteiden välinen moninpelaaminen onnistuu ainakin paperilla. Käytännössä eri alustojen välinen moninpeli on kuulemma ollut ongelmallista. Pelkkien kavereiden kanssa pelaamisen lisäksi voi pitää pelinsä avoimena kaikille pelaajille, ja muiden peleihin voi liittyä etsimällä niitä teleportin avulla.

Tuntemattomien kanssa pelaaminen on sitä mitä se nyt aina on: koskaan ei tiedä minkälaisia kanssapelaajia tiimiinsä saa. Niinpä onkin parasta, jos omasta kaveripiiristä löytyy muutama hyvä pelaaja. Tehtävien suorittaminen vaatii usein taidon lisäksi kommunikaatiota ja koordinointia, mikä ei aina niin helposti vieraiden kanssa onnistu.


Moninpeli ulottaa koukkunsa myös pelaajayhteisön tasolle, sillä kaikkien pelaajien tapoista, kuolemista, vahinkokuolemista ja tehdyistä tehtävistä pidetään kirjaa. Galaksi on jatkuvassa sodassa, ja tehdyistä tehtävistä Super-Maa pääsee aina pienen hitusen eteenpäin uusien alueiden valtaamisessa. Mutta viholliset pistävät hanttiin, ja jos pelaajakunta ei paketoi tehtäviä tarpeeksi rivakasti, käy sodassa huonosti ja alueita menetetään vääräuskoisille. Päivittäiset uutiset kertovat tilannepäivityksiä rintamilta.



Niin yllättävää kuin se onkin, näistä osista muodostuu äärimmäisen hauska peli. Tarinaa ei ole kuin nimeksi, mutta sitä ei enempää kaipaakaan. Tehtävät ja kartat ovat generoituja, mutta sekään ei menoa haittaa. Parasta Helldiversissa ovat nimittäin tiukat tilanteet, joita koetaan rintamalla yhdessä kavereiden kanssa.


Pelaaminen on jo matalammilla tasoilla hyvällä tavalla hirvittävää kaaosta: vihollisaallot puskevat päälle kaikista suunnista pelaajien tykittäessä niitä kumoon huudellen “Tässä sinulle lippaallinen demokratiaa!” -tason herjoja. Joku kaatuu vihollisten edessä. Toinen yrittää sännätä pelastamaan kuolevaa kaveriaan, mutta saa itse kolmannen kaverin haulikosta osuman selkäänsä. Tilanne muuttuu pahasta huonommaksi ja selviytyminen on hiuskarvan varassa. Täpärät selviytymiset pakoalukseen, onnistumisen tunteet ja myös ajoittaiset katkerat epäonnistumiset tekevät Helldiversista erinomaisen toimintapelin.