Lara Croft and the Guardian of Light menestyi muutama vuosi sitten toisenlaisena Tomb Raider -pelinä: isometrisestä perspektiivistä kuvattu kahden hengen yhteispeli keräsi paljon positiivista huomiota. Ideana oli, että Laralla ja tämän maya-soturikaverilla oli kummallakin omat taitonsa, ja eteneminen onnistui toista auttamalla ja molempien voimat yhdistämällä. The Temple of Osiris jatkaa samalla tiellä, mutta tarjoaa seikkailtavaa nyt jopa neljälle samanaikaiselle pelaajalle.




Mayojen sijaan Temple of Osiris kietoutuu Egyptin mytologiaan. Keskiössä on Osiris, elämän ja kuoleman jumala, joka joutui Setin, oman veljensä, murhaamaksi. Set myös vangitsi Osiriksen vaimon, Isiksen, sekä näiden pojan, Horuksen, mutta joutui vallan etsinnässään lopulta myös itse vainajalan vangiksi. Jumalat Isis ja Horus ovat olleet vankeina ja Osiriksen temppeli koskemattomana jo vuosituhansia, aina tähän päivään asti. Mutta Lara on löytänyt tien sisään.

Lara ei saavu temppelin porteille yksin, sillä samoja aarteita havittelee myös hänen kilpailijansa Carter Bell. Kilpajuoksussaan arkeologit onnistuvat kiroamaan itsensä, mutta vapauttavat samalla Isiksen ja Horuksen. Ainoa keino paeta on herättää Osiris henkiin, ja tätä varten on etsittävä jumalan eri puolille levitellyt osat ja koottava tämä uudelleen, pala palalta.


Horus ja Isis lyöttäytyvät Laran ja Carterin seuraan, ja yhdessä nelikko seikkailee pitkin alamaailmaa. Portaalien avulla päästään luolastoihin, joihin Osiriksen osia on hylätty, ja näin paloja alkaa kasaantua. Varsinaisten peliä edistävien kenttien lisäksi matkan varrelta löytyy vapaaehtoisia haastekenttiä, joiden pulmien tai taisteluiden selvittäminen palkitaan.



Nelikko tarjoaa sopivasti hahmot neljälle pelaajalle, mutta näin montaa pelaajaa ei kuitenkaan välttämättä tarvita. Vähemmällä pelaajamäärällä ei hahmojaan tosin saa valita ihan miten tahansa. Yhden pelaajan on aina oltava Lara, ja jos pelaajia on kaksi, tulee seuraavan valita joko Isis tai Horus. Tämä siksi, että kaksinpeliin saataisiin aina molemmat hahmotyypit: arkeologi ja jumala.


Hirveästi eroa ei sillä sitten olekaan, onko pelaaja Lara vai Carter tai toisaalta Isis vai Horus; taidot ovat käytännössä samat. Hahmotyypeistä kumpaakin tarvitaan kuitenkin usein etenemiseen. Horus tai Isis voi esimerkiksi muodostaa ympärilleen suojan, jonka päältä toinen pelaaja voi hypätä korkeammalle. Lara tai Carter taas voi heitellä köyttään ankkurikohtiin ja päästää jumalpartnerinsa kävelemään köyttä pitkin rotkojen yli.

Yhteistyömahdollisuuksista huolimatta yksin pelaaminenkin on mahdollista. Yksinpelimoodissa eri taitojen tarve on kierretty siten, että Laralla on hallussaan myös vangittujen jumalten voimat sekä näiden ase, ja esimerkiksi moninpelissä yhtä aikaa painettavia laattoja tulee yksin pelatessa painaa peräkkäin.




Eteneminen on yleensä taitojen käyttöä pulmien ratkomiseksi ja esteiden ylittämiseksi. Useimmiten eteen tulevat esteet ovat helppoja ja nopeasti ylitettyjä, mutta mukana on myös pulmia, jotka kaipaavat enemmän pohdintaa. Esimerkiksi suurten pommien siirtäminen tarpeeksi nopeasti erilaisten esteiden ohi ennen räjähtämistä tuotti usein hetken päänvaivaa. Aina haastavuus ei tullut itse ongelman ratkaisun vaativuudesta, vaan ajoitusten tiukkuudesta.

Pelkkien pulmien kanssa ei tarvitse painia, sillä sittiäiset, luurangot ja muut muinaisen Egyptin vitsaukset pitävät huolen siitä, että mukana on myös kunnon annos räiskintää. Usein laumoittain ilmestyvät otukset kuolevat helposti, mutta isommat vastukset vaativat enemmän taktiikkaa ja taitoa.


Lara hoitelee vihollisia alkuun tutuilla tuplapistooleillaan, mutta pelin edetessä asekavalkadit kasvavat itse kullakin. Kerättävillä jalokivillä voi availla esineitä sisältäviä arkkuja ja tasoista taidokkaasti suoriutuminen palkitaan myös. Usein uudet aseet jäävät vähälle käytölle, sillä mikä tahansa muu kuin perusase tuhlaa rajoitettuja panoksia. Vaikka ammusvarastoa saa täydennettyä tasaisin väliajoin, pärjää peruspyssyilläkin yleensä sen verran hyvin, ettei tarvetta vaihtoon kovin usein ilmene.



Ehkä heikoin puoli pelissä on sen tekninen toteutus. Ruudunpäivitys tippuilee jatkuvasti, peli nykii ja kontrolleissa tuntuu toisinaan olevan pientä lagia. Läheskään aina ei tiennyt, johtuiko piikkeihin putoaminen omasta virheestä vai olivatko syynä pelin omat viat. Nikottelujen lisäksi vastaan tuli useampia bugeja. Yksi pahimmista muutti loppuvastuksen aivan taistelun lopussa kuolemattomaksi, ja ainoa vaihtoehto oli ladata peli uudelleen aiemmasta kohdasta.


Jos teknisen puolen jättää huomiotta, jää pinnan alle silti vain ehkä keskinkertaista vähän parempi pelikokemus. Se jaksaa kyllä viihdyttää erityisesti pienissä pätkissä, mutta samaa kaavaa toistaessaan myös väsyttää. Jos seikkailu kuulostaa kiinnostavalta, kannattaa varata mukaan vähintään yksi kaveri, sillä peli toimii parhaiten nimenomaan moninpelinä.