Syksyn lupaava kevyempien autopelien kattaus täydentyi lopulta, kun Forza Horizon 2:n ja Driveclubin seuraksi saatiin se kolmas suuri panostus, Ubisoftin näkemys sosiaalisesta vapaan maailman autoilusta.


Tavallaan The Crew'n voi katsoa yhdistelevän piirteitä kahdesta muusta: Forzan tapaan ajettava alue on valtava, Driveclubin tapaan taas käyttäjien yhteistoiminta on suuressa osassa. Samalla omaakin ajatusta on mukana sen verran, ettei peliä käy syyttäminen kummankaan hiilikopioksi. Kohdeyleisöä taas laajentaa se, että peli on saatavana uuden sukupolven pääkonsoleiden (ja Xbox 360:n) lisäksi myös Windowsille. Vanhat jakolinjat voidaan siis unohtaa ja PC Maisteri Rotukin pääsee osalliseksi rattikapinasta.



Kehyskertomus ei lukeudu The Crew'n vahvimpiin puoliin: jälleen kerran eräs syylliseksi lavastettu ja poliisin kanssa sopimuksen tekevä rosvo pääsee riehumaan vapaasti peitetehtävän varjolla. Luodista saaneen lähisukulaisen tappajaa jahdatessa soluttaudutaan 510-autojengiin ja lähdetään tavoittelemaan korkeampaa asemaa. Myös 510:n sisäinen hierarkia aiheuttaa myötähäpeää: pikkupomot ovat V2:ia, isoin kiho taas V8, välistä löytyvät V4 ja V6. Mahtoikohan tämä kuulostaa jossain vaiheessa hienoltakin ajatukselta…


Noh, oheistarinalla ei sinällään ole merkitystä, ja onhan mm. Ubin Driver: San Francisco typerästä juonikudelmastaan huolimatta oiva peli. The Crew'n suhteen ehdottomasti kuumottavin ominaisuus onkin se, että sen kartta käsittää koko Yhdysvallat – reilusti kutistettuna versiona, mutta kuitenkin. Suurimmat kaupungit ovat mukana, samoin maaseutua ja maamerkkejä niiden välistä. Olin ensin hieman pettynyt siihen, miten paljon etäisyyksiä on skaalattu, mutta pian ilmeni, että tällaisenaankin siirtymien pituuteen ehtii leipiintymään aivan riittävästi. Maastoon on piristykseksi ripoteltu pikkutehtäviä pujottelusta huippunopeudella kaahailuun, ja osa niistä toimii hyvin, osaan kyllästyy melko nopeasti.



Toinen korostettu aspekti pelissä on, että pelaaja voi perustaa oman jenginsä ja pelata juonitehtäviä läpi yhteistoiminnallisesti. Jos omaa seuraa ei löydy, voi mukaan värvätä lähistöllä ajelevia kuskeja. Hyppäsinkin mukaan muutamaan kisaan, mutta en tiedä, oliko minusta juuri apua. Se hippasen ärsytti, että jos jengin johtaja päättää aloittaa kisan uudestaan, se alkaa tietenkin uudestaan kaikilla. Ja koska useimmat juonitehtävät pitää juurikin voittaa, tätä uusintamahdollisuutta tulee myös käytettyä. Samasta syystä en viitsinyt juuri vaivata muita pelaajia omien tötöilyideni kanssa, koska muutamissa tehtävissä uusintayrityksiä kertyi kasoittain. Muutaman tunnin testin aikana ei oikeastaan valjennut, mitä valtavaa etua tiimipelaamisesta edes lopulta koituisi. Kaveriporukan kesken ajelu toki sinällään on ihan viihdyttävää.


Peli on myös suomennettu kokonaisuudessaan. Työn laatu vaihtelee: keskustelu on käännetty hyvin, käyttöliittymässä taas on paikoitellen käsittämättömiä virheitä. Prosessin tuntevana en toki asiaa ihmettele, mutta jos mm. "Enter" on käännetty "Syötä" (kun on tarkoitettu "Mene sisään" tai "Siirry"), käännös onnistuu lähinnä hämmentämään.



Pelin ajotuntuma on näistä kolmesta pelistä ehdottomasti suoraviivaisin ja arcademaisin. Kaasu pohjassa voi päästellä melko surutta, eikä autoihin tule kuin kosmeettisia vahinkoja. Suurin osa törmäyksistä ei vaikuta mitenkään, mutta suorat kolarit toisiin autoihin tai rakenteisiin käynnistävät vanhoista Burnouteista tutun hidastustilan. Tällöinkin ajoa saa jatkaa välivideon katsomisen tai ohittamisen jälkeen.

Jatkaminen kolarin jälkeen on tosin useimmiten turhaa, sillä kisa on jo hävitty: pelin tekoäly ei juuri armoa anna. Muut autot ovat kuminauhalla tiukasti oman menopelin perässä, eikä kilpailijoiden autoja pysty esimerkiksi kiilaamaan päin vastaantulijoita. Erityisen vaikeaa tuntui olevan ajaa kiinni tekoälyvastustajaa, joka oli päässyt pari sataa metriä edelle. Vaikka oma autoni oli papereiden mukaan paljon nopeampi ja tuuttasin koneeseen nitroa minkä ehdin, ei välimatka kutistunut lainkaan.


Autojen virittäminen tehdään etupäässä käyttämällä kisoista ja haasteista voitettavia osia. Menestyksen mukaan läpäisystä saa joko pronssisen, hopeisen tai kultaisen osan, joka sitten parantaa auton ominaisuuksia vähän tai hieman enemmän. Osien käyttö vaatii myös oikean kuljettajan tason. Voitetut palikat, joihin taso riittää, saa ruuvata paikalleen heti kilpailun jälkeen. Etenkin pikkuhaasteiden kanssa tämä luo käytettävyysongelman, sillä valikot jäävät ruudulle, mutta samalla auto jatkaa taustalla kulkuaan. Muutenkin kaikenlaista voitettavaa on jo liikaakin: kisasta saa kokemuspisteitä, rahaa, osia ja vielä "Buckeja", joilla kaikilla on oma funktionsa. Tasoja noustessaan saa vielä "avupisteitä", joilla saa liki olemattomia parannuksia eri ominaisuuksiin.



Pelin edetessä mukaan tulee yhä erilaisempia kilpailuita: maantien lisäksi ajetaan maastossa ja erilaisilla radoilla. Tätä varten auton varustelua pitää muuttaa, ja tavallisesta urheiluautosta varustellaan vaikkapa maasturi vaihtamalla pyörät ylikokoisiin ja nostamalla jousitusta. Voisin kuvata näitä virityksiä useilla adjektiiveilla, mutta mikään niistä ei olisi tyylikäs.

Graafisesti The Crew jää keskitasolle. Siinä missä Forza Horizon 2 ja Driveclub onnistuvat molemmat tuottamaan ihastuksen tunteita, Crew'n grafiikka on parhaimmillaan vain peruslaadukasta. Pahimmillaan taas sen päivitysnopeus tipahtaa pahemman kerran. Hyvänä puolena liikennettä on ainakin kaupungeissa sen verran paljon, että oikean suurkaupungin tunnelma välittyy. Muuten kaupungit ovat skaalattuja pienversioita, joissa mukaan on poimittu lähinnä muutama tunnetuin maamerkki ja jokunen kortteli niiden ympäriltä.



Olisi väärin sanoa, etten pitänyt The Crew'sta lainkaan. Vaikka juoni on hoopo ja ennalta-arvattava, vaikka ajaminen on suoraviivaista ja vaikka kisoista puuttuu vaihtelua, valtava kartta on tavallaan kiehtova eikä vaikeustasokaan täysin lannista. Samalla kuitenkin tuntuu, että moni idea on jäänyt jotenkin puolitiehen. En tuntien pelinkään jälkeen tiedä, mitä oikeastaan teen erilaisilla rahoilla, kun saan jatkuvasti parempia osia kilpailuista enkä tunnu tarvitsevan uutta autoakaan.


Ihan tyhmää on jo sitten mm. se, että saadakseen käyttöönsä yhden "salaisen auton" pitää löytää 20 sen osaa eri puolilta pelialuetta. Kaksikymmentä on aivan liian suuri määrä ja takaa sen, että noin prosentti pelaajista jaksaa näitä autoja keräillä. Etenkin kun osia jäljittävä tutka aktivoituu vasta melkoisen lähellä kohdettaan.

Monet uuden näytönohjaimen ostaneet PC-pelaajat ovat saaneet kylkiäisenä lataussetelin, jolla saa joko tämän tai Assassin's Creed: Unityn. Näiden välillä en miettisi kauankaan: ACU on bugikasa ja vanhan kierrätystä, The Crew sentään yritys tehdä jotain tuoretta. Lisäksi Forza Horizon 2:ta ei ole saatavana Windowsille, joten avoimen maailman kevytautopelejä ei ruuhkaksi asti ole. Xbox Onelle peli taas ei tarjoa mitään, mitä FH2 ei käytännössä tekisi paremmin (ellet sitten ehdottomasti halua seurata C-luokan rikostarinaa autolla ajelun ohessa). PlayStation 4:n omistajille tilanne on siltä väliltä: Driveclub on pelkkänä ajopelinä parempi ja graafisesti kauniimpi, mutta sisällöltään ohuempi. The Crew onnistuu kuitenkin parhaimmillaan olemaan ihan kohtuullisen viihdyttävää.

Mainittakoon vielä, että vaikka Xbox One osaa jatkaa peliä saman tien kun konsolin palauttaa valmiustilasta, The Crew katkaisi joka kerralla verkkoyhteytensä ja palautti alkuruutuun. Sinällään ymmärrettävää, mutta aiheutti näytölle ylimääräisen virheilmoituksen sekä odottelua.