Disney, uhka vai mahdollisuus? Vielä kuukausi takaperin olisin kallistunut ensinmainitun puoleen, sillä suomalaiseen mentaliteettiin ei istu ylipirteä Mikki karkkivärjätyssä linnassa, vaan pikemminkin se nurkassa feilaileva Aku. Visiitti Tokion Disney Sea -puistoon auttoi minuakin onneksi löytämään sisäisen pirihiireni, joten Disney Magical World ajoitti itsensä hyvin: vaikka ikää on jälleen mittarissa kohdeyleisöä pari vuotta enemmän, lievä innostus on sallittua – onhan tässä kyseessä sentään virtuaaliset Minni-korvat ja Roopen kiskurikauppa! Voi veljet!! ...Tai no jotain sinnepäin ainakin.




Jos nyt ihan totta puhutaan, kyllähän näissä loputtomissa Animal Crossing -apinoinneissa jotain terapeuttista on. Luot hahmon, noudatat suoraviivaisia ohjeita, ratkot yksinkertaisia ongelmia tavaroiden kiikuttamisesta porkkanoiden kyntöön. Tervehdit kavereita, saat kehuja rumista housuista. Kaikilla on aina aikaa, kaikki ovat aina mukavia, ja rahaa saa aina myymällä eteenpäin naapurin pihasta pöllittyjä kukkia. Viis lastenpeleistä – aikuisethan näitä tarvitsevat, vaikka sitten unohtaakseen tosielämän masentavat realiteetit.


Lukuisten muiden hiekkalaatikko- ja sosiaalisimujen tapaan Disney Magical World ei luota juoneen, vaan pisteiden kertyessä vähä vähältä laajevaan maailmaan, jonka vetonaulana häärivät tietysti tutut piirroshahmot. Sikäli DMW onkin etulyöntiasemassa verrattuna tusina-simuihin, että parin etapin päässä odottelevat kaverit motivoivat kummasti selvittelemään vielä pari ympäripyöreää tehtävää. Nalle Puhia ei ehkä voi singota keinusta tai puistossa aiheuttaa ylenpalttista anarkiaa, mutta oman aikansa joulukalenterin lailla aukeava valtakunta jaksaa silti viihdyttää.




Disney Magical Worldin lisenssi tarkoittaa Akun ja kumppaneiden lisäksi ihan mukiinmenevää teknistä toteutusta, jossa värit paukkuvat, valikot säteilevät ja ekstroihin on panostettu esimerkiksi retrohenkisten keräilykorttien muodossa. Audiopuolella Mikki on ihan yhtä rasittava kimittäjä kuin aina ennenkin, mutta ainakaan tässä ei autenttisuudesta tingitä. Käyttis on pääosin yllättävänkin toimiva, mutta toisinaan tehtävät kärsivät ohjeistuksen sekavuudesta: pitäiskö tässä muka joku ajatustenlukija olla, jos sinisen Mikki-pannan sijaan eukolle kelpaakin vain punainen!


Viime kädessä Disney Magical Worldin suurimmaksi myyntivaltiksi ei kuitenkaan nouse mikään edellä mainituista seikoista. Suurimman plussan peli saa nimittäin murtamalla Disneyn myyttiä kaappikireänä instituutiona: silmääkään räpäyttämättä sain valita poikahahmolleni punapilkullisen mekon Minnin tarjotessa ilmaista vaatepartta. Kyllä kelpasi juosta helmat hulmuten raitilla kaikkien kehuessa kuinka söpöltä näytin – pieni askel etukäteen scriptatulle dialogille, iso merkitys lapsipelaajan valinnanvapaudelle. Ja se on puolikkaan pisteen arvoinen asia se.