Yleisesti V2.fi:n periaatteena on ollut se, ettei samoja pelejä arvioida moneen kertaan. Joidenkin pelien kohdalla olemme lisänneet vanhaan arvosteluun pari kappaletta tekstiä, kun siitä on tullut uudelleenjulkaisu uusille konsoleille ja joskus käsikonsoliversio on testattu erikseen, mutta harvoin tästä ajatuksesta on poikettu.


Halo: The Master Chief Collection on poikkeus, sillä Microsoft on tehnyt Halon hakkaajille kaikkien aikojen fanipalveluksen kasaamalla kaikki Master Chiefin tähdittämät pelit Xbox Onelle yhdelle levylle bonusten kera. Emme kuitenkaan ala varsinaisesti käymään jokaista sarjan peliä läpi uudelleen, vaan analysoimme tässä paketin sisällön - onko taika vielä tallella?




Ensimmäinen Halo julkaistiin viimeksi uudelleen vuonna 2011 Xbox 360:lle. Tällä kertaa uutta ovat (kuten muillakin paketin peleillä) 1080-resoluutio ja 60 fps-ruudunpäivittely. Niistä huolimatta on ymmärrettävää, että pelin ulkomuoto on paikoittain karu, eikä sisältökään aivan niin sykäytä kuin aikoinaan. On kuitenkin muistettava, että tästä se kaikki lähti - Halo oli ensimmäisiä oikeasti toimivia konsoliräiskintöjä. Vaikken koko tarinaa nyt läpi pelannutkaan, jostain aivon sopukoista hiipivät väkisinkin kroppaan ne tuntemukset vuosien takaa. On se äijä se Chief.

V2.fi:n arvostelu: Halo: Combat Evolved Anniversary

Onko taika tallella: temppu on ehkä tehty nuhruisella korttipakalla, mutta se toimii.




Halo 2 on monille se paras Halo - varsinkin verkkomoninpelaajille ja vaikka itse olenkin yksinäinen sohvankulmaperuna, on Halo 2:n moninpeli yksi niistä harvoista verkkoräimeistä, joita on vähän normaalia enemmän pelattua. Sille onkin tehty tässä paketissa eniten uudistusta ja taitavasti tehdyn kiillotuksen määrä on helppo nähdä (ja kuulla), sillä peliä voi pelata halutessaan myös sen alkuperäisessä muodossa. Uusittujen ja uusien välinäytösten myötä Halo 2 onkin varmasti se peli, jota tästä paketista eniten uudelleen pelataan, ellei koko maratonia aleta suorittamaan. Moni olisi ostanut koko paketin hinnalla varmasti mielellään pelkästään tämän uusioversioinnin.

Onko taika tallella: on, ja esityksestä on tehty entistä näyttävämpi.




Kolmannen Halon myötä mestaripomon seikkailut siirtyivät seuraavalle konsolisukupolvelle, ja silloin laite ei välttämättä ollut vielä täysin tekijöiden hallussa - toisin kuin Halo 4:n kanssa, joka taas varmasti pisti X360:n teknologian koetukselle. Pieni pintaremontti on tehnyt peleille hyvää, mutta loppujen lopuksi kokemus on aika sama kuin alunperinkin - eikä siitä nelosen kanssa vielä niin kauheasti aikaa olekaan. Jos nämä jäivät aikoinaan pelaamatta, niin sitten toki hop hop, heti käynnistelemään.

V2.fi:n arvostelu: Halo 3
V2.fi:n arvostelu: Halo 4

Onko taika tallella: No, aika lailla saman verran kuin sitä alunperinkin oli. Sama pupu nostetaan hatusta, mutta nyt sillä on rusetti kaulassa.



Onko taikaa: se nähdään joulukuussa.




Pidin kovasti Halo: Forward Unto Dawn -digitaali-tv-sarjasta ja kun Nightfall julkistettiin Ridley Scott -yhteyksineen, olivat odotukseni korkealla. Scifi-faninakin olen sitä luokkaa, että jokainen tv-sarja pitää nähdä, oli laatu sitten heikkoa tai priimaa. Ensimmäisen Nightfall-jakson perusteella Nightfallilla on potentiaalia, joka on vielä helposti hukattavissa kokonaankin. Erikoistehosteet näyttivät enimmäkseen halvoilta, eivätkä henkilöhahmot 20 minuutissa vielä kovasti syventyneet. Keskushahmo Locke on jokaisen sotaleffan hiljainen sankari -arkkityyppi. Pääjuonen oleellinen komponentti oli myös vedetty aika hatusta, mutta annetaan tälle nyt vielä mahdollisuus, ehkä seuraavissa jaksoissa on vähän tiiviimpi tunnelma. Joka tapauksessa on aina jänskä nähdä Halo-universumin välineistöä ‘oikeasti’.

Onko taikaa: Ei ainakaan vielä.




Halo(je)n moninpeli ei ole vuosien varrella juurikaan sammaloitunut. Se oli saapuessaan aivan ajan hermolla, ja toimi varmasti inspiraationa ja suunnannäyttäjänä monen muun pelin moninpelikomponentille. Kenttiä on mukana yli sata. Yli. Sata. Eikä veteraanienkaan tarvitse valittaa, sillä kaikki on säilytetty entisellään, joten lihasmuistista tulevat käännökset ja loikat palaavat selkärankaan hyvin nopeasti. Mukana on myös roppakaupalla eri pelimoodeja ja Forge, joten pelattava ei lopu millään niin kauan kuin peliseuraa riittää - ja veikkaan, että sitä riittää vielä pitkään. Valitettavasti Master Chief Collectionin moninpeliä ovat julkaisusta lähtien vaivanneet matchmaking-ongelmat, joista vieläkään ei ole ihan kokonaan päästy.

Onko taika tallella: Kunhan matchmaking korjataan, niin kyllä, juu, yes sir.

Master Chiefin tähdittämien Halo-pelien läpikäynti antaa sekä selvän kuvan siitä, miten pelisarja on kehittynyt, sekä siitä, miksi se alkujaankin oli niin hyvä. Toki aika on hieman kullannut muistoja, mutta kun ne näin kiillotetaan niin muistaa jälleen, kuinka sankarillinen olo Chiefinä pelaamisesta tulee ja kuinka koukuttavia moninpelimatsit voivat parhaimmillaan olla. Ja se musiikki, ah, se musiikki.