FIFA-pelisarja palaa nautittavan Brasilian MM-kisapelin jälkeen muun maailman viheriöille. Tärkeimpien pelimuotojen osalta sitä vaivaa edelleenkin turha jähmettyminen ja lähinnä kosmeettisiksi jäävien ominaisuuksien lisääminen sinne sun tänne. Muutamista risovista pelimekaanisista puutteista huolimatta se tarjoaa kuitenkin erinomaisen pelattavaa futista.




Ulkoisen kiillon osalta tänä vuonna on panostettu erityisesti pelikenttiin ja niiden virtuaalikatsomoiden välittämään tunnelmaan. Mukaan on mallinnettu ensimmäistä kertaa kaikkien valioliigajoukkueiden kotistadionit. Hyvältähän nuo näyttävät. Kannattajien pitämä meteli on voimakkaammin läsnä, vaikka sinänsä möykän taso ei muutu uskottavasti pelitilanteiden mukaan. Katsomo huutaa yhtä lailla, olipa kyseessä sitten lisäajalla tehty voittomaali tai 10–1 -kavennus.

Kentällä pelaajat reagoivat entistä enemmän pelitapahtumiin, vaikkakin edelleen uskottavuutta syövät kohtuullisen taajaan toistuvat tapaukset, joissa kaksi pelaajaa käy raapimaan selkää ja kääntyilemään synkassa saman animaation ryydittämänä. Toisinaan maalintekijä voi rynniä juhlimaan osumaa juoksemalla suoraan kaiteiden läpi joukkuetovereiden jumittuessa samalla toisiinsa kiinni. Kaiken hulvattomuuden keskellä perusasiat ovat immersion osalta kuitenkin kunnossa. Parhaimmillaan stadionin tapahtumien pauhu ja entistä runsaammat sekä järkevämmät hidastukset tuovat pelaajan rahtusen lähemmäksi aitoa asiaa – siitäkin huolimatta, että menneen sukupolven konsolilla pelatessa katsomossa meteliä pitävät edelleen samat pahvihahmot.


Risuja saa sen sijaan FIFA 15:n oman puolen tekoäly, joka tuntuu siirtelevän käyttämättömiä pelaajia satunnaisesti täysin järjettömällä tavalla. Vastustajaa korkealta prässätessä oma toppari saattaa lähteä tekemään pallottomana nousua ilman sen kummempaa motiivia, kunnes tulee vastahyökkäys ja omissa soi. Pelaajat saattavat palata omille, taktiikassa määrätyille paikoilleen hyvin vastahakoisesti esimerkiksi tuhritun kulmapotkun jälkeen. Välillä joutilasta laitahyökkääjää ei tunnu erityisemmin kiinnostavan pelitapahtumiin osallistuminen esimerkiksi syöttöpaikan hakemisen muodossa. Samoin maalivahdit toimivat välillä vähän miten sattuu. Uskomaton torjuntaputki saattaa sulaa molarin kyvyttömyyteen tehdä yhtään mitään boksin reunalta tulevalle löysähkölle keskityspallolle. Kaikki tällainen tuntuu erityisen epäreilulta silloin, kun pelaa tekoälyä vastaan ja ottelu ratkeaa mitä oudoimmalla tavalla.



Huonoista puolista huolimatta FIFA 15:ttä on mukava pelata. Pelimekaniikka on kehittynyt vuosipainoksesta toiseen uskottavampaan suuntaan, eikä tältä tieltä ole tälläkään kertaa poikettu. Pelaajien erilaiset tatsit palloon välittyvät parhaimmillaan hienosti. FIFA 14:n ohjaamisen itsessäänkin vähäistä robottimaisuutta on saatu karsittua. Varsinkin korkeista palloista kamppailemiseen on saatu tuotua juuri sopivaa veren makua. Laidasta hyökkääminen tuntuu edelleenkin paikoin turhan helpolta vaihtoehdolta, vaikkakin hidastempoisempi pelinrakentaminen keskikentän ja puolustuksen kautta sekä pallon suojaaminen on palkitsevaa.

On jälleen syytä huomauttaa, että pelikokemusta voi kustomoida asetuksista hyvinkin kattavasti mieluisekseen. Tämä kannattaa tänäkin vuonna, sillä FIFA 15 käy oletusasetuksilla äärimmäisen kovilla kierroksilla, mikä taas on omiaan vesittämään monia kuningaslajin hienouksia. Esimerkiksi näillä asetuksilla pääsee pitkälle.


Pelimuotojen osalta FIFA ei ole muuttunut nähtävästi. Tänä vuonna ”tuoreena” – eli aiemmin ilman mitään sen kummempaa syytä poistettuna ja nyt takaisin lisättynä – pelimoodina mukaan on mahdutettu omien turnausten teko, jolla onkin ollut keskeinen paikka arvostelijan sydämessä. Pelisarja on pyörinyt jo vuosia väkevästi Ultimate Teamin kortteihin perustuvan joukkueenrakennuksen ympärillä, eikä UT:kään ole hirveästi päässyt uudistumaan. Uutuutena pelaajia pääsee hankkimaan lainalle. Lisäksi Concept Squad –toiminnon avulla voi speksailla valmiiksi oman tavoitejoukkueensa.



Kaikkein suurimman muutospaineen alla on FIFAn manageriuramoodi. Managerointi ei ole sellaisenaan aina hirveän palkitsevan oloista, vaan paikoin hyvinkin turhalta tuntuvaa puuhaa. Otteluita on luonnollisesti simuloitava, jos haluaa nähdä uransa etenevän jotenkin järkevässä ajassa. Simuloidessa ei kuitenkaan pysty edelleenkään vaikuttamaan edes pelaajavaihtoihin, mikä turhauttaa. Kaiken kukkuraksi tietokone tekee vaihtoja pelaajan puolesta täysin käsittämättömästi etenkin tapauksissa, joissa vaihtopenkki on syystä tai toisesta kapea: laitapuolustaja saattaa toisinaan kelvata jollain logiikalla toiseksi kärjeksi, vaikka tällaiseen hätävaihtoon ei olisi tulostaulun lukemia tulkitsemalla mitään syytä. Toisinaan taas tulee vastaan simuloituja otteluita, joissa kumpikaan osapuoli ei tee yhtään vaihtoa. FIFAsta ei ole Football Manageriksi eikä sen tarvitse mitään sellaista yrittääkään, mutta jo esimerkiksi mahdollisuus simuloimalla aloitettun ottelun pelitapahtumiin siirtymiseen tarvittaessa olisi hyvä kädenojennus.


Uramoodin pelaajamarkkinat ovat edelleenkin yhtä hulinaa, vaikka sitähän ne toisaalta ovat oikeastikin. Omaa joukkuetta ei tarvitse välttämättä montaakaan minuuttia luotsata, kun jo alkaa tulvia tietoja Real Madridin, Manchester Cityn ja muiden suurseurojen keskinäisistä, summittaisista megakokoluokan siirroista. Muuten pelaajien ostaminen ja sopimusasiat ovat ihmispelaajalle pitkälti aika rutiininomaisia suorituksia, joihin ei tarvitse sinänsä paneutua sen kummemmin. Varsinkin tämän jalkapallomanageroinnille keskeisen osa-alueen hiominen voisi tuoda uramoodiin uutta hohtoa. Manageroinnin sosiaaliselta puolelta pelaajien kanssa kommunikointi on päälleliimattuna ominaisuutena lähinnä joutavanpäiväistä valitusten ja kehujen vastaanottamista, eikä yhteen sanavalintaan perustuvissa lehdistötilaisuuksissakaan ole mitään sen kummempaa hohtoa. Tällaisenaan managerointiin on koitettu sisällyttää vähän kaikenlaista mutta valjuin lopputuloksin. Tässä mielessä pelisarjan manageroinnin tulisi sekä palata aivan perusasioihin että järkevöittää tai karsia turhia ominaisuuksia. Juuri nyt lopputulos jää turhan paljon puolitiehen kaikesta.

FIFA on videopelinä taas kerran monipuolinen ja nautinnollinen, mutta mielestäni ennen kaikkea jälkimmäistä. Sillä on urheilupelaamisen varsinainen pihvi eli pienempien, lopulta otteluksi ketjuttuvien pelitapahtumien möyhimisen hauskuus niin vahvasti hallussa, että monet bugit, puutteet ja hengettömät hetket on valmis antamaan anteeksi. Myös Pro Evolution Soccerin uusin painos vaikuttaa pitkästä aikaa oikeasti iskukykyiseltä vaihtoehdolta, joten virtuaalijalkapalloa janoava on valinnan edessä ehkäpä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

Teksti: Unto Vanhamäki