Borderlands: The Pre-Sequel
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Roolipelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1-4 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Gearbox Software |
Julkaisija: | 2K Games |
Julkaisupäivä: | 17.10.2014 |
Pelin kotisivut |
Kumipallona luokses pompin
Jatko-osien suunnittelu on aina ongelmallista. Sääntöihin kuuluu, ettei saa tehdä samaa uusiksi toiston pelossa, mutta liiaksi ei voi uudistaa, ettei fanikanta kaikkoa. Borderlands: The Pre-Sequel heittää uudet ideat romukoppaan ja pitäytyy suosiolla totutussa kaavassa. On taas aika heittää loottinyssykät olalle ja kaivaa kolmipiippuiset automaattihaulikot esille: Elpiksen holvi odottaa metsästäjäänsä.
Säästetään heti alkuun pelisarjan fanien aikaa ja todetaan tyhjentävästi: Jos halusit lisää Borderlandsia toisen osan jälkeen, mene suosiolla ostamaan Pre-Sequel. Nyt kun itsestäänselvyydet on saatu pois alta, voidaan paneutua tarkemmin itse peliin. Borderlandsin menestys oli aikoinaan niin suuri jymy-yllätys Gearboxille, että jatko-osaa alettiin tahkoamaan täydellä teholla. Borderlands 2 oli malliesimerkki onnistuneesta jatkosta: tarina pysyi samoissa maisemissa, mutta kaikki tehtiin isommin, hiotummin ja paremmin. Muutaman täyspitkän pelin ja DLC-ryppään jälkeen on kuitenkin vaikeaa saada mitään irti yhdestä planeetasta, joten katseet käännetään uudisraivaajien ja sekopäiden asuttamalta Pandoralta yläilmoihin. Kun ensimmäisen ja toisen pelin välistä aikaa ruvetaan valoittamaan pelaajille, näyttämönä toimii planeettaa kiertävä Elpis-kuu ja sitä valvova Hyperionin avaruusasema. Pelattavina hahmoina on tälläkin kertaa aarteenmetsästäjinä toimivia vault huntereita, mutta valokeilat valtaa kakkososan antagonisti Handsome Jack.
Borderlandsit, Pre-Sequel mukaanluettuna rakentuvat hiilikopiomaisesti samoista aineksista. Ensimmäisen persoonan räiskinnän ja roolipelin kokonaisuus yhdistää molempien lajityyppien parhaat osaset, tarjoten sekä sujuvaa toimintaa, että monipuolista hahmonrakennusta, neljän pelaajan co-opilla höystettynä. Jesper Kydin ja kumppaneiden sävellykset pitävät jännitteet yllä värikkäästi cel-shadetuissa, persoonallisissa maisemissa. Käsikirjoituksen saralla steroideilla pumpattu, viittausten täyttämä alapäähuumori alittaa riman tarkoituksella, onnistuu siinä vastaajasta riippuen tai ei. Borderlandsin suurimpana valttikorttina pysyy edelleen loottaus, joka keskittyy aseisiin, aseisiin ja aseisiin. Satunnaisgeneroitujen pyssyköiden ja rynsestereiden lukumäärä hipoo mainospuheiden perusteella miljardeissa, eikä muutamia erikoistapauksia lukuunottamatta voi ikinä tietää, mitä aarrearkuista milloinkaan sattuu saamaan.
Tapahtumapaikkana kuu tuo mukanaan omat jipponsa. Painovoiman lähennellessä nollaa matka taitetaan hölkän sijaan pomppien, ja ilmakehän puuttuessa täytyy olla varuillaan alati hupenevasta happisäiliöstä. Tukehtumiskuolema harvoin kuitenkaan nousee ongelmaksi, sillä säiliön saa täytettyä tasaisin väliajoin, jos ei pienistä turvapaikoista, niin kaatuneilta vihollisilta hamstrattuna. Painovoimattomassa tilassa hyppiminen hauskuuttaa hetken, kunnes tajuaa alueiden laajuuden. Lääniä riittää silminkantamattomiin, ja jos mukaan ei ole tarttunut kiituria tai ilmatyynyalusta, pomppimista saa jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti. Välimatkat käyvät työläämmiksi, mitä pidemmälle peliä pelaa: jokainen tehtävä vaatii edestakaisin sahaamista tehtävänanto- ja suorittamisalueen välillä, koska suoritettua duunia ei saa hyväksytyksi tapahtumapaikan päällä. Lisäksi tehtävät vieläpä kierrättävät samoja tapahtumapaikkoja, joten laajuudestaan huolimatta pelaaja saa jankata samoissa käytävissä useamman mittelön verran. Laajojen alueiden samoaminen ja paikkojen uusiokäyttö on vaivannut pelisarjaa alusta asti, mutta tilanne ei ole vieläkään parantunut.
Takaumana kerrottu tarina keskittyy kuvailemaan Jackin, Hyperionin teknikon valtaan nousua. Jack kutsuu vault hunterit uuden holvin etsintöjä varten, kun ympärillä rupeaa räjähtelemään. Hyperionin kilpailijan, Dahlin armeijasta erkaantunut Lost Legion-ryhmä valtaa avaruusaseman ja alkaa välittömästi tuhoamaan kuuta aseman laserilla. Jack - apunaan vastapalkatut vault hunterit - pakee kuun pinnalle ja aloittaa valmistelut vastahyökkäykseen, ennen kuin kivenmurikka on lopullisesti historiaa. Vaikka juoni sisältää muutamia maininnanarvoisia hetkiä ja kiemuroita, koko homma toimii lähinnä alustuksena tuleville peleille. Hahmojen motiiveja valoitetaan, kokonaiskuvaa laajennetaan ja asioita pistetään liikkeelle, mutta lopulta käteen ei jää juuri mitään. Jackin hidas muutos egoistiseksi narsistiksi on valopilkku, joka kantaa tarinaa pitkälle.
Vanhat hahmot loistavat pitkälti poissaolollaan, ainoastaan muutama aiemmista osista tuttu Vault hunter sekä sarjan povipommi Mad Moxxi ovat löytäneet tiensä kuun kamaralle. Hahmokatraan uusiminen tekee sarjalle hyvää, enkä esimerkiksi henkilökohtaisesti tiedä, miten olisin selvinnyt Scooterin punaniskavitseistä enää kolmatta kertaa. Neuvostoliittolaishoitsu Ninaa lukuunottamatta uudet hahmot jäävät kuitenkin harmillisen latteiksi. Omituisuutena Pandoran punaniskat on korvattu kuunkamaralla australialaisilla, mutta erot jäävät pääosin juuri aksentinvaihdon tasolle. Vaihdos on oletettavasti uuden suunnittelijan, 2K Australian aikaansaannos. Vitsien taso pysyy samanlaisena, joten aiempien Borderlandsien antimista nauttineet saavat röhötellä tälläkin kertaa.
Myös tehtävien suunnittelu jatkaa totutulla linjalla. Päätehtävät ovat miellyttävän vaihtelevia, mutta sivutehtävät jumittuvat toistamaan vanhoja virsiä. Mene tuonne ja kerää viisi audiologia, juokse tänne ja tapa näin monta liskoa. Kun tylsämieliset tehtäväparametrit yhdistetään aiemmin mainittuun edestakaisin sahaukseen liian isoilla alueilla, haluaa sivutehtävät lähinnä jättää omaan arvoonsa. Tilanne vain pahenee, kun hanttihommia annetaan pelaajalle kymmenittäin. Muutamat poikkeuksellisen hienosti suunnitellut tehtävät auttavat selviämään, mutta Gearboxin ja 2K:n suunnittelutyössä määrä on korvannut laadun.
Pohjimmiltaan Borderlands on puhdasta ammuskelua roolipelielementeillä, ja perusasiat ovat edelleen hyvässä kuosissa. Ohjaaminen, sekä erilaisten taistelukykyjen käyttö on luontevaa, ammuskelu tyydyttävää ja uuden arkun avaaminen aina jännittävää. Jokainen pelattava hahmo on tälläkin kertaa hyvin omintakeinen: Itseään robottiosilla korvaavan Wilhelmin apuna pyörii kaksi dronea, moraalisesti vinoutunut Nisha taas hyötyy hetkellisistä aseboosteista ja ruoskasta. Gladiaattorimainen Athena käyttää hyväkseen suojakilpeä, joka tarjoaa kyvyistä riippuen joko erilaisia boosteja tiimijäsenille tai vahinkoa vihollisille. Pakan jokerina toimi Claptrap, jonka erikoisvoima mukautuu jokaiseen tilanteeseen. Riippuen vihollisista, pelaajasta ja tiimin tilasta Claptrap saa jonkin aiemmista peleistä tutun taistelukyvyn, kuten Gunzerkerin akimbona ammuskelun tai Psychon meleerymistelyn. Hahmojen kykypuista on omistettu suuri osa koko tiimin hyödyntämiseen, joka vahvistaa selvää viestiä: Borderlands on suunniteltu co-op-peliksi. Yksinkin Elpistä voi samota, mutta silloin jää paitsi sekä onnistuneesta tiimipelaamisesta että vahvemmista vihollisista, myös paremmasta lootista.
Hahmojen muokkausmahdollisuudet pysyvät yhtä suurena kuin aiemmin. Vaatteiden ja kykyjen lisäksi hahmolle noukitaan sopivat suojakilvet, kranaatit ja muut tilpehöörit. Uutuutena tulevat myös Oz-kitit eli happisäiliöt, jotka happitilavuuden lisäksi vaihtelevat myös antamiensa boostien suhteen. Yksi Oz-kit antaa lisävahinkoa kun ammuskelet ilmassa, toinen suojaa sähkövahingolta. Vaihtelevuudet ovat samalla tasolla suojakilpien kanssa, ja täydellisen varustekokonaisuuden keräilystä saa itselleen mukavaa ajanvietettä. Borderlands 2:sta tuttu Badass-systeemi tekee myös paluun. Erilaisia haasteita ja virstanpylväitä suorittamalla ansaitaan Badass-pisteitä, joilla voidaan parantaa pelitilin kaikkia hahmoja pysyvästi. Boosteja voi hankkia esimerkiksi elementaali-iskujen todennäköisyyteen, osumatarkkuuteen, kilpien korjaantumisvauhtiin tai kranaattien vahinkoon. Badass-systeemi kannustaa mukavasti erilaisten pelityylien kokeilemiseen, sillä jokaisesta ase- ja tappotyylistä saa aina helposti muutamia lisäpisteitä.
Yksi suurimpia ongelmiani aiempien Borderlandsien kanssa oli turhan lootin määrä. Mainospuheiden keskittyessä asevalikoiman suuruuteen pelintekijät varmistivat, että aseita myös tuli runsaslukuisasti vastaan. Tämä johti auttamatta siihen, että jokaisen kaapin ja nurkan takana odotti jonkinlainen pyssykkä noukkijaansa. Ylitsepursuavasta inventaariosta tuli pysyvä rasite, eikä asiaa auttanut vastaantulevan kaman käyttökelvottomuus. Vaikka kanniskeltavaa tarjotaan nytkin yli äyriäiden, turhaa roipetta voi hyödyntää niinsanotun grinderin avulla. Pelin hubista, Concordiasta löytyvään grinderiin voi heittää inventaarionsa ylijäämät, ja kone puskee pihalle jonkin sattumanvaraisen, astetta paremman tavaran. Täydelliseksi systeemiä ei voi tällaisenaankaan kutsua. Olin pettynyt, ettei grindereita löytynyt useammasta nurkasta, joka olisi poistanut tarpeen hölkätä edestakaisin Concordiaan.
Borderlands: The Pre-Sequel on - kuten arvostelun alussa todettiin - varma nakki pelisarjan faneille, jotka jäivät kaipaamaan lisää pelattavaa. Painovoimattomuus on ainoa suurempi uudistus esijatko-osassa, muuten pelin kaikki osa-alueet kulkevat jo ennaltaan nähtyjä uria. Välipalana Pre-Sequel vielä meni alas, joskin ajoittain kakistellen, mutta seuraavalla kerralla Gearboxin täytyy oikeasti löytää uusia ässiä hihaansa. Pelisarjan ongelmien korjaamisen ja hyvien puolien hiomisen sijaan Pre-Sequel on käytännössä hyvin laaja lisäosa.
Minulla on pomppufiilis
Säästetään heti alkuun pelisarjan fanien aikaa ja todetaan tyhjentävästi: Jos halusit lisää Borderlandsia toisen osan jälkeen, mene suosiolla ostamaan Pre-Sequel. Nyt kun itsestäänselvyydet on saatu pois alta, voidaan paneutua tarkemmin itse peliin. Borderlandsin menestys oli aikoinaan niin suuri jymy-yllätys Gearboxille, että jatko-osaa alettiin tahkoamaan täydellä teholla. Borderlands 2 oli malliesimerkki onnistuneesta jatkosta: tarina pysyi samoissa maisemissa, mutta kaikki tehtiin isommin, hiotummin ja paremmin. Muutaman täyspitkän pelin ja DLC-ryppään jälkeen on kuitenkin vaikeaa saada mitään irti yhdestä planeetasta, joten katseet käännetään uudisraivaajien ja sekopäiden asuttamalta Pandoralta yläilmoihin. Kun ensimmäisen ja toisen pelin välistä aikaa ruvetaan valoittamaan pelaajille, näyttämönä toimii planeettaa kiertävä Elpis-kuu ja sitä valvova Hyperionin avaruusasema. Pelattavina hahmoina on tälläkin kertaa aarteenmetsästäjinä toimivia vault huntereita, mutta valokeilat valtaa kakkososan antagonisti Handsome Jack.
Borderlandsit, Pre-Sequel mukaanluettuna rakentuvat hiilikopiomaisesti samoista aineksista. Ensimmäisen persoonan räiskinnän ja roolipelin kokonaisuus yhdistää molempien lajityyppien parhaat osaset, tarjoten sekä sujuvaa toimintaa, että monipuolista hahmonrakennusta, neljän pelaajan co-opilla höystettynä. Jesper Kydin ja kumppaneiden sävellykset pitävät jännitteet yllä värikkäästi cel-shadetuissa, persoonallisissa maisemissa. Käsikirjoituksen saralla steroideilla pumpattu, viittausten täyttämä alapäähuumori alittaa riman tarkoituksella, onnistuu siinä vastaajasta riippuen tai ei. Borderlandsin suurimpana valttikorttina pysyy edelleen loottaus, joka keskittyy aseisiin, aseisiin ja aseisiin. Satunnaisgeneroitujen pyssyköiden ja rynsestereiden lukumäärä hipoo mainospuheiden perusteella miljardeissa, eikä muutamia erikoistapauksia lukuunottamatta voi ikinä tietää, mitä aarrearkuista milloinkaan sattuu saamaan.
Tapahtumapaikkana kuu tuo mukanaan omat jipponsa. Painovoiman lähennellessä nollaa matka taitetaan hölkän sijaan pomppien, ja ilmakehän puuttuessa täytyy olla varuillaan alati hupenevasta happisäiliöstä. Tukehtumiskuolema harvoin kuitenkaan nousee ongelmaksi, sillä säiliön saa täytettyä tasaisin väliajoin, jos ei pienistä turvapaikoista, niin kaatuneilta vihollisilta hamstrattuna. Painovoimattomassa tilassa hyppiminen hauskuuttaa hetken, kunnes tajuaa alueiden laajuuden. Lääniä riittää silminkantamattomiin, ja jos mukaan ei ole tarttunut kiituria tai ilmatyynyalusta, pomppimista saa jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti. Välimatkat käyvät työläämmiksi, mitä pidemmälle peliä pelaa: jokainen tehtävä vaatii edestakaisin sahaamista tehtävänanto- ja suorittamisalueen välillä, koska suoritettua duunia ei saa hyväksytyksi tapahtumapaikan päällä. Lisäksi tehtävät vieläpä kierrättävät samoja tapahtumapaikkoja, joten laajuudestaan huolimatta pelaaja saa jankata samoissa käytävissä useamman mittelön verran. Laajojen alueiden samoaminen ja paikkojen uusiokäyttö on vaivannut pelisarjaa alusta asti, mutta tilanne ei ole vieläkään parantunut.
Banjon tilalle didgeridoo
Takaumana kerrottu tarina keskittyy kuvailemaan Jackin, Hyperionin teknikon valtaan nousua. Jack kutsuu vault hunterit uuden holvin etsintöjä varten, kun ympärillä rupeaa räjähtelemään. Hyperionin kilpailijan, Dahlin armeijasta erkaantunut Lost Legion-ryhmä valtaa avaruusaseman ja alkaa välittömästi tuhoamaan kuuta aseman laserilla. Jack - apunaan vastapalkatut vault hunterit - pakee kuun pinnalle ja aloittaa valmistelut vastahyökkäykseen, ennen kuin kivenmurikka on lopullisesti historiaa. Vaikka juoni sisältää muutamia maininnanarvoisia hetkiä ja kiemuroita, koko homma toimii lähinnä alustuksena tuleville peleille. Hahmojen motiiveja valoitetaan, kokonaiskuvaa laajennetaan ja asioita pistetään liikkeelle, mutta lopulta käteen ei jää juuri mitään. Jackin hidas muutos egoistiseksi narsistiksi on valopilkku, joka kantaa tarinaa pitkälle.
Vanhat hahmot loistavat pitkälti poissaolollaan, ainoastaan muutama aiemmista osista tuttu Vault hunter sekä sarjan povipommi Mad Moxxi ovat löytäneet tiensä kuun kamaralle. Hahmokatraan uusiminen tekee sarjalle hyvää, enkä esimerkiksi henkilökohtaisesti tiedä, miten olisin selvinnyt Scooterin punaniskavitseistä enää kolmatta kertaa. Neuvostoliittolaishoitsu Ninaa lukuunottamatta uudet hahmot jäävät kuitenkin harmillisen latteiksi. Omituisuutena Pandoran punaniskat on korvattu kuunkamaralla australialaisilla, mutta erot jäävät pääosin juuri aksentinvaihdon tasolle. Vaihdos on oletettavasti uuden suunnittelijan, 2K Australian aikaansaannos. Vitsien taso pysyy samanlaisena, joten aiempien Borderlandsien antimista nauttineet saavat röhötellä tälläkin kertaa.
Myös tehtävien suunnittelu jatkaa totutulla linjalla. Päätehtävät ovat miellyttävän vaihtelevia, mutta sivutehtävät jumittuvat toistamaan vanhoja virsiä. Mene tuonne ja kerää viisi audiologia, juokse tänne ja tapa näin monta liskoa. Kun tylsämieliset tehtäväparametrit yhdistetään aiemmin mainittuun edestakaisin sahaukseen liian isoilla alueilla, haluaa sivutehtävät lähinnä jättää omaan arvoonsa. Tilanne vain pahenee, kun hanttihommia annetaan pelaajalle kymmenittäin. Muutamat poikkeuksellisen hienosti suunnitellut tehtävät auttavat selviämään, mutta Gearboxin ja 2K:n suunnittelutyössä määrä on korvannut laadun.
Suoraan liukuhihnalta, olkaa hyvä
Pohjimmiltaan Borderlands on puhdasta ammuskelua roolipelielementeillä, ja perusasiat ovat edelleen hyvässä kuosissa. Ohjaaminen, sekä erilaisten taistelukykyjen käyttö on luontevaa, ammuskelu tyydyttävää ja uuden arkun avaaminen aina jännittävää. Jokainen pelattava hahmo on tälläkin kertaa hyvin omintakeinen: Itseään robottiosilla korvaavan Wilhelmin apuna pyörii kaksi dronea, moraalisesti vinoutunut Nisha taas hyötyy hetkellisistä aseboosteista ja ruoskasta. Gladiaattorimainen Athena käyttää hyväkseen suojakilpeä, joka tarjoaa kyvyistä riippuen joko erilaisia boosteja tiimijäsenille tai vahinkoa vihollisille. Pakan jokerina toimi Claptrap, jonka erikoisvoima mukautuu jokaiseen tilanteeseen. Riippuen vihollisista, pelaajasta ja tiimin tilasta Claptrap saa jonkin aiemmista peleistä tutun taistelukyvyn, kuten Gunzerkerin akimbona ammuskelun tai Psychon meleerymistelyn. Hahmojen kykypuista on omistettu suuri osa koko tiimin hyödyntämiseen, joka vahvistaa selvää viestiä: Borderlands on suunniteltu co-op-peliksi. Yksinkin Elpistä voi samota, mutta silloin jää paitsi sekä onnistuneesta tiimipelaamisesta että vahvemmista vihollisista, myös paremmasta lootista.
Hahmojen muokkausmahdollisuudet pysyvät yhtä suurena kuin aiemmin. Vaatteiden ja kykyjen lisäksi hahmolle noukitaan sopivat suojakilvet, kranaatit ja muut tilpehöörit. Uutuutena tulevat myös Oz-kitit eli happisäiliöt, jotka happitilavuuden lisäksi vaihtelevat myös antamiensa boostien suhteen. Yksi Oz-kit antaa lisävahinkoa kun ammuskelet ilmassa, toinen suojaa sähkövahingolta. Vaihtelevuudet ovat samalla tasolla suojakilpien kanssa, ja täydellisen varustekokonaisuuden keräilystä saa itselleen mukavaa ajanvietettä. Borderlands 2:sta tuttu Badass-systeemi tekee myös paluun. Erilaisia haasteita ja virstanpylväitä suorittamalla ansaitaan Badass-pisteitä, joilla voidaan parantaa pelitilin kaikkia hahmoja pysyvästi. Boosteja voi hankkia esimerkiksi elementaali-iskujen todennäköisyyteen, osumatarkkuuteen, kilpien korjaantumisvauhtiin tai kranaattien vahinkoon. Badass-systeemi kannustaa mukavasti erilaisten pelityylien kokeilemiseen, sillä jokaisesta ase- ja tappotyylistä saa aina helposti muutamia lisäpisteitä.
Yksi suurimpia ongelmiani aiempien Borderlandsien kanssa oli turhan lootin määrä. Mainospuheiden keskittyessä asevalikoiman suuruuteen pelintekijät varmistivat, että aseita myös tuli runsaslukuisasti vastaan. Tämä johti auttamatta siihen, että jokaisen kaapin ja nurkan takana odotti jonkinlainen pyssykkä noukkijaansa. Ylitsepursuavasta inventaariosta tuli pysyvä rasite, eikä asiaa auttanut vastaantulevan kaman käyttökelvottomuus. Vaikka kanniskeltavaa tarjotaan nytkin yli äyriäiden, turhaa roipetta voi hyödyntää niinsanotun grinderin avulla. Pelin hubista, Concordiasta löytyvään grinderiin voi heittää inventaarionsa ylijäämät, ja kone puskee pihalle jonkin sattumanvaraisen, astetta paremman tavaran. Täydelliseksi systeemiä ei voi tällaisenaankaan kutsua. Olin pettynyt, ettei grindereita löytynyt useammasta nurkasta, joka olisi poistanut tarpeen hölkätä edestakaisin Concordiaan.
Borderlands: The Pre-Sequel on - kuten arvostelun alussa todettiin - varma nakki pelisarjan faneille, jotka jäivät kaipaamaan lisää pelattavaa. Painovoimattomuus on ainoa suurempi uudistus esijatko-osassa, muuten pelin kaikki osa-alueet kulkevat jo ennaltaan nähtyjä uria. Välipalana Pre-Sequel vielä meni alas, joskin ajoittain kakistellen, mutta seuraavalla kerralla Gearboxin täytyy oikeasti löytää uusia ässiä hihaansa. Pelisarjan ongelmien korjaamisen ja hyvien puolien hiomisen sijaan Pre-Sequel on käytännössä hyvin laaja lisäosa.
Borderlands: The Pre-Sequel (Tietokonepelit)
Jos rakastit aiempia Borderlandseja, rakastat myös Pre-Sequelia. Jos holvinmetsästys ei aiemminkaan napannut, rahat kannattaa sijoittaa muualle.
- Muutamat vitsit napakymppejä
- Ammuskelu toimii
- Lukuisat roolipelielementit
- Uudet ideat vähissä
- Sivutehtävät tylsiä
- Kaipaa uutta verta
Keskustelut (7 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
21.10.2014 klo 07.34 2
Moderaattori
Rekisteröitynyt 08.08.2008
21.10.2014 klo 15.53
Rekisteröitynyt 25.08.2007
21.10.2014 klo 17.46
Mielestäni seuraavaan osaan saisi tulla uutena lisäyksenä melee-aseet. Samanlainen lyöntiaseiden "generointi" kuin normipyssyjenkin kanssa niin tulisi joitain uusia elementtejä. Kuka ei haluaisi esimerkiksi Zerolle tai Athenalle erilaisia miekkoja, joilla on omat statsinsa jne?
21.10.2014 klo 20.04
Porukalla pelatessa ollut oikein hauskaa ja hauskaa tulee vielä kestämään. Ei millään ylitä kakkosta, ei nyt eikä tulevaisuudessa mutta se nyt on arvattavaa ja odotettavaa.
22.10.2014 klo 21.38
08.04.2015 klo 11.43 2
16.05.2015 klo 14.19
Toinen mielipide.
Kirjoita kommentti