Aina uuden Nintendo-konsolin ilmestyessä yksi sen odotetuimmista peleistä on Mario Kart, aseita käyttävien kart-ajelujen esi-isä. Kisailu alkoi jo 16 vuotta sitten, mutta ennakkotietojen perusteella uusin inkarnaatio aiheutti myös huolen aiheita. Sen esitellyimpänä ominaisuutena on ollut pelin mukana saapuva Wii Wheel ja jotkut epäonniset muistivat höyhenenkeveät rattihässäkät, joita saapui ensimmäisten Ubisoftin Wii-ajopelien mukana.



Ensimmäinen mielikuvani Mario Kart Wiistä oli, että sitä vaivaa se tauti, josta Electronic Artsia aina tupataan syyttämään. "Tämähän on se kymmenen vuotta vanha peli, vähän lisätty uutta maalia pintaan ja ominaisuuksia, hohhoijaa." Olin jo täysin valmistunut vastaanottamaan fanipoikien tulikivenkatkuiset höyryt niskaani, mutta punahaalarinen putkimies kumppaneineen käänsi lopulta kelkkani ja tässä syy:

Nintendo on, ensimmäistä kertaa 120-vuotisen historiansa aikana, tehnyt toimivan verkkopelin! Mitä sitten, ettei mukana ole äänichattia, en minä niitä solvauksia ryöpyttäviä räkäteinejä kaipaakaan korvaani huutamaan. Peliin liittyminen on sujuvaa, vastustajat näkyvät aloitettaessa hauskasti Mii-hahmoinaan maailmankartalla, eikä ajellessakaan ongelmia synny. Yllättäen minä myös pärjäsin verkkopelissä ja jäin siihen pahasti koukkuun.

Vertaisinkin Mario Kart Wiitä toiseen peliin, joka on maailmankuulu siitä, että vuosikausia taitojaan hioneet saavatkin puolivahingossa turpiinsa vasta-alkajalta. Soul Caliburissa moista ominaisuutta nimittäin ylistettiin ja sama pätee kyllä Mario Kartiin. Varsinkin uuden boostijärjestelmän ansiosta on etua siitä, että tuntee radat, niiden hyppyrit ja oikopolut. Huono onni saattaa kuitenkin käydä kenelle tahansa ja altavastaaja hypätä kärkeen aivan yllättäen.



Yksinpelitila on jaettu kolmeen eri sarjaan, joista kahdessa jälkimmäisessä on mukana myös moottoripyöriä. Ajoneuvon valinnalla tuntuu olevan melkoisen suuri merkitys ja jokaiselle löytyy varmasti omaan ajotyyliin sopiva. Motskarit tuntuvat käsittelyssä mukavan erilaisilta muihin ajoneuvoihin verrattuna. Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin pikku-uudistus - vain lisää vaihtoehtoja valikoimaan.

Uudet radat sen sijaan ovat iso asia. Niitä on kaikkiaan 32 kappaletta, joista nostan esille puolet, eli 16 aivan uutta, sillä loput ovat tuttujen kilparatojen uudelleenlämmittelyitä. Radat ovat entistä leveämpiä, mikä itseäni ajofiiliksen osalta miellytti. Kaikki uudet radat on suunniteltu myös viimeisen päälle hyödyntämään MKW:n uutta boostijärjestelmää. Niihin verrattuna klassikkoradat jäävät selkeästi varjoon.

Boostin saamiseen on kaksi tapaa - kun Wii Wheelistä nykäisee juuri hyppyrin nokalla, tekee pelihahmo akrobaattiliikkeitä ilmassa ja laskeutuessaan saa lisävauhtia. Toinen tapa tuo mieleen OutRun-pelit. Sivuluisussa karttiaan pitämällä saa kerättyä energiaa, joka auton suoristamalla vapautuu boostina. Ensimmäiset kisani menivät täysin metsikköön, mutta kun tekniikka löytyi, löytyi myös ilo. Toistaiseksi toimivin Mario Kart -idea.

Nokkaani naputtaisin ainoastaan radasta, jossa on vastaantulevaa 'aidon kokoista' liikennettä. Siinä kävi usein niin, että jäin ketjukolarireaktioon ja ykkössija vaihtui hetkessä pahnan pohjimmaiseksi. Lamauttavia bonusaseita (POW, mustekala jne.) jaetaan myös niin hölläkätisesti ja pelaaja on niin selkeästi konevastustajien silmätikku, että välillä ryöpytys tuntuu täysin epäreilulta.



Wii Wheel -ratti on aivan eri maailmasta kuin alussa mainitut Ubi-donitsit. Se on omiin kouriini juuri sopivan kokoinen ja painoinen, varsinkin kun pitää mielessä, että kyseessä ovat kart-autot. Suunnitteluvaiheessa on tehty hyviä oivalluksia, mm. jättämällä Wii Remoten säteelle reikä, jotta alkuvalikoissa liikkuminen sujuu. Ratin piteleminen käsissä tuo peliin aivan eri tunnelmaa kuin Remoten kallistelu, vaikkei vastavoimia tai isompia tärinöitä mukana olekaan.

Pelin maisemat ovat varsinkin uusilla radoilla kekseliäitä sekä värikkäitä ja Rainbow Road tuo mieleen Mario Galaxyn visuaalisen loistavuuden. Wiistä irti saatavia efektejä on jopa vähän ylikäytetty, mikä sopii tavallaan karkkimaailmaan. Mii-hahmojen ymppääminen mukaan yleisöksi toimii ja lopulta avautuu myös mahdollisuus käyttää omaa hahmoaan kuskina. Ei ole Chuck Norrisin voittanutta. Musiikeissa kierrätetään Nintendon tapaan tuttuja sävelmiä.

Kaiken ajokisailun lisäksi Mario Kartin Wii-versioon on ympätty monenmoista lisuketta: Battletiloissa taistellaan (vain joukkueittain) joko kolikoiden tai ilmapallojen herruudesta. Mario Kart -kanavalla voi seurata kavereiden tuloksia tai jakaa ja latailla ghost-vastustajalla varustettuja kierrosaikoja. Wheelin ohella peliä voi pelata myös Gamecube-ohjaimella tai Classic-ohjaimella - ja niin edelleen.

Wii-versionsa myötä Mario Kart pitää edelleen ykköspaikkansa parhaana kart-kisailuna, vaikka niin moni on sitä vuosien varrella koittanutkin pallilta kammeta. Se ei muuta reseptiään, mutta uudet lisämausteet ovat makoisia.