Arkham-sarjan Batman-pelit ovat hienoja teoksia. Merkittävä osa tätä hienoutta on yksinkertainen, mutta todella toimiva taistelujärjestelmä. Tukena tälle nyrkkijuhlalle on kuitenkin pätevää tarinankerrontaa, toimivat hiiviskelymekaniikat sekä lepakkomiehen nurinkurinen maailma monipuolisine hahmoineen. Idea rakentaa kokonainen peli käytännössä pelkästään kyseisen taistelujärjestelmän ympärille ei olisi kuulostanut paperilla kovinkaan hyvältä idealta, mutta joskus asiat voi vain tehdä tarpeeksi hyvin. Shadow of Mordorissa tapetaan örkkejä, eikä siinä tehdä mitään muuta. Se on aivan järjettömän hauskaa.




Pelaajan hahmona toimii kovin LotR-hahmon näköinen LotR-hahmo Talion. Talionilla on vaimo ja lapsi. Kun örkeistä pahin avaa rakkaiden kurkut silmien edessä, ja viimeistelee homman päästämällä Talionin päiviltä, alkaa pelaaja miettiä että meniköhän tässä nyt joku QTE ohitse. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Talion löytää itsensä hereillä tornista, seuranaan mystinen henkiolento. Parempaakaan tekemistä ei tässä vaiheessa ilmeisesti ole, ja henkiolennolla tuntuu olevan samankaltaisia tarpeita, joten kostoa lähdetään hakemaan. Tieltä pitäisi raivata ensin lauma elämässään vähemmän saavuttaneita örkkejä. Tässä hommassa Talionia auttaa kovasti se, että mies tuntuu heräävän henkiin kerta toisensa jälkeen, kävi kuinka kylmästi vain. On piristävää pelata peliä, jossa pelaajan kuolemattomuudelle tarjotaan narratiivin sisällä selitys, ilman että homma kuitenkaan tuntuisi halvalta. Tästä lisää myöhemmin.

Hahmoa ei pelissä tarvitse luoda, mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö kyvyt kehittyisi mättämisen myötä. Lisää puhtia rähinään hankitaan keräämällä kolmea eri resurssia: Kokemusta, voimapisteitä ja rahaa. Kokemuksella saadaan tasoja ja niiden myötä taitopisteitä. Taitopisteitä voi käyttää erilaisiin uusiin taitoihin ja niiden toimintaa parantaviin päivityksiin, mutta vain jos kyseinen taito tai päivitys on auennut pelaajan kerättyä tarpeeksi voimapisteitä tappamalla pomoörkkejä ja suorittamalla tehtäviä. Rahalla saa ostaa päivityksiä omasta valikoimastaan, suurin osa näistä on passiivisia päivityksiä esimerkiksi terveyteen. Kokonaisuutena pelissä on merkittävä määrä taitoja ja päivityksiä saatavaksi, ja vielä pelin loppumetreilläkään en ollut kaikkea avannut. Resursseja kerätään avoimelta kartalta löytyvillä tehtävillä, jotka antavat hieman erilaisia syitä tappaa örkkejä, joskus spesifisin keinoin. Suurin osa kartalta löytyvistä tehtävistä on sivutehtäviä. Juonta edistäviä päätehtäviä pääsee pelaamaan aina kun riittävä määrä korkean tason örkkejä makaa maan alla.




Ensimmäiset hetket pelin parissa saivat minulta naurun kyyneleet silmiin. Batmanin nyrkkien tilalla on miekka, tikari ja jouskari, ja meno on aivan uskomattoman brutaalia. Viimeisen päälle animoidusta teurastuksesta ei puutu irtopäitä, ja tarjoilla on läjäpäin niin tyyliteltyjä viimeistelyjä, että Wachovskin sisaruksetkin kalpenevat kateudesta. Aivan kuten Arkham-sarjassa, taistelun selkäranka nojaa vain muutamaan nappulaan, eli hyökkäykseen, vastaiskuun ja väistöön. Mitään yhden nappulan rämpytystä on kuitenkaan turha pelätä, sillä Talionilta löytyy aimo arsenaali kaikenlaista erikoisliikettä ja taitoa, joita aktivoidaan sopivissa tilanteissa. Näistä merkittävin ja eniten käytetty on lopetusliike, jonka saa suoritettua aina kun on saanut tietyn määrän perusiskuja putkeen, ilman että sarja on katkennut väärin ajoitettuihin hyökkäyksiin tai vastaanotettuun vahinkoon. Pelin alussa liikevalikoima on toki aika rajallinen, mutta kokemustasojen ja rahan kertyessä Talionista muodostuu varsinainen tuhokone jolle valtavatkin, kymmenien örkkien laumat ovat lähinnä hidaste.

Vaikka suurin osa vastustajista kokee matkansa pään miekan päässä, on pelaajalla käytettävissään myös yksinkertainen hiiviskelymekaniikka joka mahdollistaa örkkien yllättämisen tikarilla takaapäin. Mistään kunnon hiippailupelistä ei voida kuitenkaan puhua, sillä käytännössä rumilukset ovat sokeita kaikelle, mikä ei ole suoraan silmien alla, ja piste jossa varsinainen rähinä lähtee käyntiin tulee yleensä vastaan ennemmin kuin myöhemmin. Hauskana yksityiskohtana pelaaja saa myöhemmin käyttöönsä normaalia brutaalimman yllätysmurhan, jota todistaessaan ympäröivät örkit kauhistuvat ja lähtevät pakoon. Kolmantena tuhon kaluna käytössä on jousipyssy. Nuolia on rajallinen määrä, ja niitä saa lisää tappamalla vihollisia tietyin tavoin. Sama pätee focus-resurssiin, joka mahdollistaa ajan hidastamisen jousella tähdätessä. En itse juuri jousella pyssyttelyyn tykästynyt, miekalla rähiseminen oli yksinkertaisesti hauskempaa.


Myöskään liikkumisen saralla Talion ei jää lepakkomiehelle toiseksi. Oikeastaan parempana vertailukohtana toimivat Assassin’s Creed -pelit, sillä sellaista seinää, jota mies ei ylös pääsisi kapuamaan ei pelistä taida löytyä. Mekaniikalle löytyy käyttöä lähinnä linnakkeissa, joissa suunnitelmien laatiminen yläilmoista on ihan tunnelmallista touhua. Mitään kunnollista parkour-kokemusta on kuitenkin turha odottaa, sillä pääosin lattana maailma ei juuri moisille elämyksille tarjoa tukea.



Ihan pelkkään rähinään ja yksinkertaiseen tarinankerrontaan nojaaminen olisi nykypäivänä riman alittamista. Tähän Monolith Productionsilla (mm. Fear 1&2, Condemned 1&2) on ratkaisuksi tarjota Nemesikseksi nimetty systeemi, joka antaa pomoörkeille kasvot, äänet ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Örkkien armeija koostuu perusjanttereista ja eri tason johtajista. Pelaaja voi milloin vain katsella “armeijanäkymää”, jossa on listattuna Talionin tiedossa olevat pomoörkit ja niiden ominaisuudet. Tietoa johtajien nimistä, ominaisuuksista ja sijainnista saa löytämällä tiedustelutietoa maailmasta, tai kiskomalla nuo tiedot suoraan örkkien aivoista ulos henkiolennon avustuksella. Joku pomo voi olla esimerkiksi täysin immuuni nuolille, mutta on tapettavissa yhdellä yllätyshyökkäyksellä. Voimakkaan pomon kimppuun käyminen ilman tietoa heikkouksista tai vahvuuksista on aina riski, ja tämä on pelkästään hyvä asia. Suunnitelmallisuudella on hyvä olla arvoa myös yksinkertaisissa peleissä, ja voimakkaan vastuksen niittaaminen tiedonhankintaprosessin jälkeen on palkitsevaa.


Nemesis-systeemi on pelin sielu ja selkäranka. Samalla se on yksi näistä asioista, joiden kohdalla pysähtyy ihmettelemään, että miten ei kukaan tätä ennen ole keksinyt. Aikaisemmin mainitsin, että pelaajan kuolemattomuus ei tunnu halvalta. Tähän syy on se, että jos menet ja kuolet johtajapahiksen tai moisen alaisen käsissä, hän saa ylennyksen, ja täten lisää voimaa. Örkit voivat myös esimerkiksi ottaa keskenään kaksintaisteluita, ja täten saada ylennyksiä, joten kaikki tapahtumat pahisten joukoissa eivät ole riippuvaisia pelaajan toimista. Pelaajan päihittämä pomo ei myöskään välttämättä kuole lopullisesti, vaan saattaa palata kostonhalusta kiehuen, pelaajan naamalle aiheuttamat arvet koristeenaan.

Ne hetket kun pelissä kohtaa örkin, jolle on jo kerran tai useammin hävinnyt, tai jonka on jo kerran päihittänyt, ovat kunnollisia tunnelmapaukkuja. Ne antavat yksinkertaisille pelimekaniikoille kunnolliset, pelaajan omien toimien rakentamat raamit. Kun viimein useiden iltojen pelaamisen jälkeen päihitin minut ainakin 5 kertaa uudelleensyntymiseen lähettäneen, erityisen kettumaisen nilviäisen, se oli sellainen täyttymyksen hetki, mitä yksinpelit harvemmin minulle tarjoavat. Kun oikeat taidot on avattu, mahdollista on myös pirulaisen hengen säästäminen, ja paran aivopeseminen. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun erityisen voimakkaan pomon henkivartijoina toimivat alaiset saa etukäteen pakotettua omalle puolelleen.




Kuten nimestä voi päätellä, peli sijoittuu Mordoriin. Alueita löytyy kaksi, ja toiseen pääsee käsiksi pelin päätarinan puolessavälissä. Ensimmäinen alue on ruskeaa ja harmaata aukeaa, jota populoi hirvittävä määrä örkkejä, sekä linnakkeita, joista löytyy örkkejä. Jälkimmäisellä alueella on ruohoa, ja linnakkeita, ja örkkejä. Maailma ei ole erityisen hieno, eikä lainkaan monipuolinen. Raamit tarjotaan örkkien vainoamiselle, eikä millekään muulle. Ja niitä maailmasta löytyykin, loputtomasti. Hieman rasittavasti juuri tyhjäksi teurastettu linnake voi taas pursuta vihollisia aivan muutaman hetken päästä, ennen kuin pelaaja on edes ehtinyt poistua paikalta. Toisaalta tällä ei ole kauheasti väliä, kun tappamisen lisäksi muuta tekemistä ei tarjoilla sijainnista riippumatta juuri ole. Pakoon on aina helppo päästä.

Örkkejä on muutamaa erilaista mallia, ja jokaisen kohdalla toimivat parhaiten erilaiset taktiikat ja liikkeet. Välillä vastaan tulee jotain muutakin ja neliraajaisia elikoita pelaaja pääsee jopa ratsastamaan, mutta pääosin Talionin raivo kohdistuu kaksijalkaisiin pahiksiin. Pelin vaikeustaso on valitettavasti hieman epätasapainoinen kokonaisuus. Alun heikommalla sankarilla henki tuppaa lähtemään hyvinkin helposti, varsinkin jos pomoörkit päästää toistuvalla kuolemisella liian korkeille tasoille. Loppupelin tuho-Talionilla on taas haastavan matsin löytäminen jo vaikeaa. Haastetasoa olisi pitänyt ruuvata ylemmäs hieman agressiivisemmin loppua kohden.


Teknisesti Shadow of Mordor on hyvää työtä. Erityisesti hahmomallit ovat hienoa katsottavaa, ja PC-portti toimii hyvin. Pirtsakalla kokoonpanollani (i3570k @ 4.2Ghz, GTX780Ti, 16Gt RAM) peli oli erittäin sulava kokemus 1080p-resoluutiolla, kunhan naurettavat 6Gt näytönohjaimen muistia vaativat ultra-tason tekstuurit jätti asentamatta. Äänet ovat erittäin hyvää luokkaa, taisteluissa on tunnelmaa osittain juuri mainion äänimaiseman takia. Jokainen pomoörkki on ääninäytelty, ja pääosin ääninäytelty hyvin. Tarina kertoo jotain sormuksista ja niiden tekijöistä, örkeistä, kostosta ja jossain vaiheessa klonkku kävi näyttäytymässä. Toisin sanoen tarina ei nyt aivan onnistunut pitämään allekirjoittaneen mielenkiintoa, mutta mikään LotR-fani en olekkaan.

Shadow of Mordor nojaa täysin häpeilemättä kahteen tukipilariinsa, eli huippupelattavaan ja näyttävään taisteluun, sekä kaikessa yksinkertaisuudessaan innovatiiviseen Nemesis-systeemiin. Sitä ei saa mitenkään paperilla kuulostamaan niin hyvältä kuin miltä se tuntuu ja näyttää omissa käsissä. Tunne siitä, että minä voin voittaa nämä 30 pahista, ja voin tehdä sen ottamatta yhtään osumaa koska olen niin uskomattoman kova tyyppi, ei ole koskaan välittynyt näin hyvin. Täysin ylenpalttinen verenvuodatus ja Talionin muutenkin aika kyseenalaiset keinot ovat asia, joka kannattaa ottaa huomioon jos on lapselleen peliä etsimässä, tai jos örkkien pilkkominen ja rääkkääminen eivät vain lähtökohtaisesti kuulosta asioilta joita tahtoo kuvaruudulleen. Meille muille tarjolla on erittäin hiottu toimintakokemus, jonka jatko saisi panostaa monipuolisempaan maailmaan ja vahvempaan tarinankerrontaan.