Jälleen kerran sitä oli vaarassa jäädä ennakkoasenteidensa vangiksi. Olen jo aiemmin kritisoinut Xbox Onen julkaisun painopistettä, joka on tuntunut edelleen olevan lähinnä muussa kuin peleissä. Alkuperäisestä Forza Horizonista pidin, mutta sen rajoittuneisuus ja tungetteleva kaupallisuus ärsyttivät. Avoimen maailman peli ei ollut oikeasti avoin, ja lisäksi se oli työnnetty pullolleen sponsorilogoja ja mikromaksuja. Arvostelussani peräänkuulutin piirun enemmän rakkautta peleihin ja piirun vähemmän taskulaskinta.


Kun tästä pelistä sitten julkaistaan kakkososa uudelle konsolille, jonka fokus on ollut hieman syrjässä, onko tuloksena jotain muuta kuin samaa huttua laimennettuna? Kyllä on. Forza Horizon 2 on edeltäjäänsä parempi liki joka suhteessa ja perhanan hauska keitos autoilun ystäville.



Kuvitteellinen Horizon-festivaali on tällä kertaa siirretty Coloradosta Välimeren rannalle Etelä-Eurooppaan. Tarjolla on kohtalaisen kokoinen maa-alue, johon on vähän tiivistämällä mahdutettu etenkin Nizzan ympäristöä. Varakkaasta asujaimistostaan tunnettu seutu onkin monenlaisten superautojen luonnollista asuinympäristöä.

Tapahtuma koostuu entiseen tapaan etupäässä autopornosta: osallistujat hyppivät unelmabiilistä toiseen ja osallistuvat niillä kisoihin. Kisoista tienatulla rahalla taas voi ostaa lisää autoja tai viritellä nykyisiä. Pohjalla on tuttuun tapaan emo-Forzan pelimoottori, tällä kertaa luonnollisesti Forza 5:stä viriteltynä. Painopiste on jälleen tarkan realismin sijaan viihdyttävyydessä, joten tehokkaampiakin autoja on kohtuullisen helppo pitää hallinnassa padiohjauksella eivätkä vauriot ole kovin vakavia edes Simulation-asetuksella.


Tärkein pelillinen uudistus on se, että aiemmin teiden reunuksia kiertänyt läpinäkyvä mutta läpäisemätön aita on purettu. Nyt valtaosa kartan alueesta on oikeasti ajettavissa, viiniköynnöksineen ja viljapeltoineen päivineen. Tätä käytetään myös hyväksi pelimuodoissa, joihin on lisätty aiempaa huomattavasti rallihenkisempää menoa.

Ympäri karttaa on tiputeltu haasteita, joita kutsutaan ”Horizon Bucket Listiksi”. Ne ovat siis asioita, jotka ainakin pitäisi festivaalin aikana kokea. Mukana on niin rauhallista nautiskelua Ferrari 250 GTO:lla pitkin rannikkotietä kuin järjetöntä koheltamista Bowler-maastoautolla peltojen halki. Bucket List -haasteet ovat pääosin mainiosti suunniteltuja ja innostavia, joten niitä tulee ahmittua kisojen välissä aina kun mahdollista. Kartallahan saa (ja pitääkin) siis edelleen liikkua omaan tahtiinsa, ja myös edellisestä osasta tutut ”latolöydöt” eli kunnostettavat autonromut ovat tallella. Tällä kertaa tosin ne ovat ihan vain Barn Findeja, sillä peliä ei ole ainakaan vielä suomennettu. Jos haluaa yllättyä niiden suhteen, ei kannata selata autotalliaan liian tarkkaan – kokeneempi automies nimittäin tunnistaa valtaosan jo silueteista.




Moni Etelä-Euroopassa liikuskellut muistaa varmasti sen, miten eläviä kadut siellä ovat. Siellä täällä on kahviloita, joiden terasseilla istuu ihmisiä, ja meren rannalla porukkaa vasta onkin. Forza Horizon 2:n versio Nizzasta muistuttaa kuitenkin lähinnä Pohjois-Koreaa. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä käytettävät nopeudet eivät oikein mahdollistaisi ihmisten väistelyä ja studion intressissä on tuskin ollut kirjoittaa mitään yliajosimulaattoria. Väestön täydellinen puuttuminen kaupungeista on silti häiritsevää ja luo kuvaa kulisseissa ajelusta. Tilannetta paikkaa sentään kohtuullisen vilkas autoliikenne.

Toinen napinan aihe on jo Forza 5:ssä kiusannut grafiikan ponnahtelu. Päivitysnopeus pysyy pääosin erittäin sulavana, mutta lisätehoa joudutaan hakemaan tiputtelemalla autojen ja ympäristön yksityiskohtia lennossa. Rata-ajossa tätä pystyy kompensoimaan kekseliäällä reunusten suunnittelulla, mutta kuvattaessa laajoja ympäristöjä eivät kikat oikein auta. Vastustajien autojen peilit ja puiden varjot lätkähtelevät näkyviin välillä hyvinkin selvästi. Tämä on toki parempi vaihtoehto kuin nykiminen, mutta ärsyttää joka tapauksessa.



Pikkunapinoista huolimatta on ilahduttavaa havaita, että tekijätiimi on selvästi kuunnellut edellisestä osasta annettua palautetta. Aiemmin kiusannutta aurinkolasien sun muun krääsän mainostusta on ruuvattu pienemmälle. Mikromaksuja on vähennetty: XP-bonuksen ja muutamia muita etuja voi ostaa VIP-passin nimellä, mutta pelin sisäisiä autokauppoja ei enää tehdä rahalla. Kaupassa on vakiopelissäkin varsin laaja ja vaihteleva ajoneuvovalikoima ja DLC-autot on merkitty selkeästi. Hinnat pelivaluutassa on sovitettu sellaisiksi, että useimmat pelaajat saavat hankittua kaikenlaista kokeiltavaa talliinsa varsin pian, mutta samalla kalliimmissa autoissa riittää tavoiteltavaa.


Musiikkitarjontaa on laajennettu. Olin kohtalaisen tyytyväinen jo entisen pelin Bass Arena -radioasemaan, enkä ollut pysyä nahoissani, kun FH2:een on saatu mukaan myös Hospital Records- ja Ninja Tune -levymerkkien omat kanavat. Nappia painamalla tehdyn tikitiin vastapainoksi löytyy muutakin musiikkia aina klassiseen asti. Bucket List -tehtäviin on valittu omat erityiset taustamusansa.

Peli käyttää samaa Drivatar-järjestelmää kuin Forza 5 ja itse asiassa poimii pelaajadatoja suoraan siitä. Ihmettelin nimittäin ääneen, että onpa kovin monella tutullani jo tämä peli hankittuna, vaikkei sitä ole vielä edes julkaistu. Ilmeni, ettei juuri kukaan heistä ollut vielä Horizon 2:ta hankkinut, vaan kuskidatat olivat vitososasta lainassa. AI siis toimii ihan samoin kuin F5:ssäkin, eli vallan hyvin, ja ajaminen ”kavereita” vastaan on hauskaa.

Myös pelin oikeaa Online-osiota on laajennettu. Mukana on autoklubeja (perustin sellaisen myös V2.fi:lle, tervetuloa mukaan) ja entiseen tapaan Live-vastustajien haamuautoja voi haastaa kisojen jälkeen. Kaveriporukan kanssa voi perustaa kisoja tai lähteä Road Tripille, jossa ajellaan paikasta toiseen vapaahkossa tahdissa. Road Tripit on lisätty myös yksinpelipuolelle, jossa ne tahdittavat mukavasti siirtymiä kisakeskuksesta toiseen.




Lopputuloksena voi sanoa, että Forza Horizon 2 on pitkälti se peli jota odotin, kun näin ensimmäiset mainokset ykkösosasta aikoinaan. Se ei ole tiukkapipoista eikä realistista simulaatiota, mutta se on todella hauskaa leikkimistä maailman hienoimmilla autoilla kauniissa maisemissa. Grafiikan pikkuvioista huolimatta rantabulevardilla yli 350 kilometriä tunnissa ajaminen tai tiheässä metsikössä rallaaminen ovat kokemuksia, joita kovin moni autopeli ei ole vielä onnistunut tuottamaan.

FH2 on osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun otetaan kunnolliset resurssit ja käytetään niitä oikein. Turn 10:n hyvän pohjatyön päälle on tehty erinomaista viihdettä meille, jotka emme jaksa niitä ikuisia kilparatoja. Hienoa, Microsoft. Tällaisilla peleillä myydään Xbox Oneja kymmenen kertaa enemmän kuin jollain digiboksitoiminnoilla.