Sword Art Online on alunperin japanilainen kevytromaanisarja, joka kertoo tulevaisuuden pelin virtuaalitodellisuuden vangeiksi jääneistä pelaajista. Heti alkuun pitänee mainita, että mitä tulee Sword Art Online -tuntemukseeni, niin kaikki aiheeseen liittyvä – niin romaanit, manga, anime kuin aiempi pelikin – oli itselleni täysin tuntematonta kun käynnistin Hollow Fragmentin. Ja rehellisesti sanoen, ne todennäköisesti tulevat pysymään yhtä tuntemattomina jatkossakin. Käsillä oleva peli ei nimittäin varsinaisesti herättänyt raivoisaa kiinnostusta.




Nimestään huolimatta Hollow Fragment on yksinpeli. Mukana on paljon MMO-elementtejä: tehtäviä, luolastoja, grindausta, kauppoja, muita “pelaajia”, NPC-hahmoja ja niin edelleen, mutta muiden ihmisten kanssa tekemisiin pääsee halutessaan ainoastaan yksinkertaisessa grindausosiossa.

Se varsinainen MMO löytyykin pelin tarinasta, sillä Sword Art Online on “VRMMORPG”, virtuaalimorppi, jossa pelaajat ovat kytkeneet itsensä virtuaalitodellisuuslaitteeseen, joka käyttää hyväkseen jokaista pelaajan aistia luodakseen täydellisen todellisuudentunnun. Pelaamista ei voi kytkeytymisen jälkeen enää lopettaa, sillä uloskirjautumispainike puuttuu. Ainoa keino päästä pelistä irti on joko päästä sadanteen kerrokseen ja läpäistä peli tai kuolla. Jälkimmäisen tavan haittapuolena tosin kuolee myös oikeasti, sillä laite on suunniteltu tappamaan fyysinen keho virtuaalikuoleman jälkeen. Tätä kaikkea pelin julkaissut yhtiö ei tietenkään etukäteen kertonut.


Siten tuhannet pelaajat ovat jumissa taistelemassa kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta samalla, kun heidän oikeat ruumiinsa makaavat kotonaan koomaa muistuttavassa tilassa. Hollow Fragmentin alkaessa tätä on jatkunut jo pari vuotta, ja pelaajat ovat ehtineet jo 76. kerrokseen.



Pelaaja itse pääsee näistä tuhansista pelaajista Kiriton, eliittipelaajan, housuihin. Kiritolla pelaaminen on jokseenkin hämmentävää. Alussa luodaan normaaliin tapaan oma hahmo, mutta se, onko hahmo tämä alussa luotu vai Kirito, vaihtelee tilanteen mukaan. Ulkona juoksennellaan muokattuna hahmona, kaikissa tarinaa eteenpäin vievissä kohdissa ja dialogissa ollaan Kirito. Hämmennystä ei vähennä se, että toisinaan Kiritoa kutsutaan oikean nimensä mukaan myös Kazutoksi.

Suurin hämmennys aiheutuu kuitenkin muiden hahmojen suhtautumisessa. Kiriton lähipiiri on hyvin naisvoittoinen, ja Kiriton housuihin tuntuu haluavan aika moni muukin. Miehellä on pelissä myös mustasukkainen vaimo ja lapsi, mutta tästä huolimatta kaikki ympärillä olevat flirttailevat ja yrittävät iskeä, jopa pelaavat tämän dominoinnista pokeria.


Teeman kanssa todella mässäillään. Kaikki naiset, mukaanlukien noin 14-vuotias tyttö, miettivät jatkuvasti miten saisivat olla Kiriton seurassa tai sättivät itseään moraalittomista ajatuksistaan. Samalla Kirito ei muka ymmärrä naisten päivänselvää flirttailua. Kuitenkin käsi eksyy aina välillä naisten “pehmeisiin paikkoihin”, ihan vahingossa. Siinä vaiheessa kun Kirito kaatuu siskonsa (kyllä, oikean maailman siskonsa) päälle käsi tytön rintaa puristaen ja ihmetellen, mitä pehmeää käsi oikein koskee, sitä vähän jo kummastelee, mitä peliä tässä oikein pelaakaan. Eipä sillä, että romantiikka tai erotiikka pelissä pahasta olisi, mutta Hollow Fragment nosti näissä tilanteissa lähinnä vaivautumisen ja myötähäpeän tunteita.



No, hämmentävät “juonikuviot” sikseen, entä itse pelaaminen? Peruskuvio on tämä: Kirito voi valita haarem… ystävistään mukaansa toisen pelaajan, ja lähteä tutkimaan ympäristöä. Tarpeeksi tutkittuaan vastaan tulee pomohuone. Pomotaistelua varten tulee palata takaisin ja valmistautua. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että pitää tehdä joku asiaan mitenkään liittymätön sivutehtävä, ja mahdollisesti grindata tiimiä kovemmille tasoille. Tämän jälkeen on aika palata pomohuoneeseen, ja tuhota vastus. Voitokkaan taistelun jälkeen siirrytään seuraavalle tasolle, ja homma alkaa alusta. Jos kuulostaa siltä että yksinkertaistan, niin ehkä niin teenkin, mutta vain hyvin vähän.

Vaikka Hidden Fragment sisältää paljon erilaisia ominaisuuksia, joista tähänkään arvosteluun ei läheskään kaikki mahtuneet, on se silti kaikin puolin hyvin pinnallinen. Sivutehtävät ovat yksinkertaisia haku- tai tappotehtäviä, luolastot tylsää kartoitusta. Molemmissa palkinnot ovat melko yhdentekeviä.


Kun tasot nousevat, voi opetella uusia taitoja, mutta kun yleinen linja on päätetty, siltä ei juuri kannata poiketa. Koska peli alkaa kun Kirito on jo tasolla 100, on linjakin jo tavallaan valmiina. Peli käyttää kyllä jonkinlaista tiedon korruptoitumista tekosyynä sille, että taidot ovat nollautuneet ja käytetyt aseetkin vähän heikentyneet, mutta siitä huolimatta kahden miekan taidot ovat paljon helpompi valinta kuin mikään muu. Uusi opittu taito on usein parempi kuin aiemmat ja korvaa niiden käytön.

Kirito on myös koko alkupelin niin naurettavan ylivoimainen, ettei vastaantulevilla vihollisilla ole pitkään aikaan käytännössä edes mahdollisuutta tehdä vahinkoa. Niinpä lukuisista taidoista huolimatta taistelut ovat yleensä korkeintaan parin eri napin hakkaamista, itseään toistavia ja kuolettavan tylsiä. Vähän kuin koko peli muutenkin.




Kaiken kaikkiaan Hollow Fragment on yksi tylsimmistä roolipeleistä, joita olen koskaan pelannut. Vaikka yleensä pidän japanilaisista omituisuuksista, edes pelin outoudet eivät olleet sille bonusta. Peli on pitkä, mutta tylsälle pelille sekin on heikkous. Jos jotain positiivista pitäisi keksiä, niin ääninäyttelijät ovat kyllä useimmiten ihan hyviä. Sen sijaan käännös japanista englantiin on ollut pöyristyttävän huono. Tekstit ovat huonoa englantia ja täynnä kirjoitusvirheitä. Välillä tuntuu kuin olisi ensin käytetty Google-kääntäjää ja sen jälkeen vielä lisätty tekstiin virheitä. Ehkä Sword Art Online -fanit saavat pelistä enemmän irti, mutta itsellä tämä jäi kesken, sillä lukuisten tuntien pelaamisen jälkeen se ei ollut muuttunut yhtään sen mielenkiintoisemmaksi.