Joskus asiat ovat riemastuttavan yksinkertaisia. Kuten vaikka niin, että nitrolla varustetusta moottoripyörästä kertova peli on nimeltään Nitrobike. Sarjassa seuraavina on varmaankin luvassa pelit "A plumber who walks along levels firing projectiles at hostile turtles" ja "A game where the objective is to shoot everyone". Tätä rationaalisuuden riemuvoittoa odotellessa tarjolla on kuitenkin yksinkertaista motskarirälläystä toimivalla Wiimote-ohjauksella.

Nitrobiken idea siis perustuu siihen, että normaalissa motocrossissa tapahtuu jonkun mielestä aivan liian vähän loukkaantumisia ja kuolemantapauksia. Tämä epäkohta saadaan korjattua varustamalla rautahepo ilokaasulaitteilla, jotka paitsi syöksevät mopon järkyttävään vauhtiin, myös räjähtävät ylikuumentuessaan ja muuttavat moottoripyörän valtavaksi tulipalloksi. Näillä kuolemanloukoilla on tarkoitus ajaa kilpasarjaa, joka koostuu perinteisten kisojen lisäksi tuttuun tapaan aika-ajoista.



Nitrobike edustaa Ubisoftin kiitettävää nykykäytäntöä, jossa osa peleistä julkaistaan suoraan alemmalla hinnalla. Yli 70 euron hintalappuja kärvistelevälle onkin tervetullutta, että tiettyjä pelejä saa mukaansa noin 35 euron sijoituksella. Tällöin ei tosin ole lupa odottaa ihan Grand Theft Auton tuotantoarvojakaan. Nitrobike tarjoaa halpaan hintaansa peruskilpa-ajoa, neljän pelaajan moninpeliä sekä erikoisuutena kuuden pelaajan verkkopeliä. Budjettituotteeksi tämä paljastuukin juuri siitä, että kaikkeen on nähty täsmälleen vähimmäismäärä vaivaa, jotta saadaan aikaiseksi julkaisukelpoinen peli.

Kisat on jaettu sarjoihin, joissa sopivasti menestymällä saa ajettavakseen lisää kisoja ja uusia moottoripyöriä. Käytännössä myös aiempia kilpailuita on pakko ajaa uudestaan uusilla pyörillä lisäpisteiden toivossa, ellei sitten ole aivan erityisen hyvä. Päänvaivaa tuottavat lähinnä erilaiset aika-ajon muunnelmat, joissa kultamitaliin ja sitä kautta enimmäispisteisiin tarvittavat ajat on asetettu varsin tiukoiksi. Tämä tarkoittaa, että muuten virheettömän suorituksen lisäksi myös nitroa on käytettävä kuolemaa halveksuen, mittari jatkuvasti punaisella. Vastapainona AI-kuskeja vastaan ajettavat kisat ovat varsin helppoja - voit huoletta ajaa ulos tai räjäyttää moposi pari kertaa, kilpailijat tekevät kyllä samoin.

Wiimotea pidetään kädessä poikittain, mikä on jo vakiintumassa moottoriurheilupelien ohjaustavaksi - ja paljolti juuri siksi, että se toimii. Kun ymmärtää, että holtiton edestakainen kallistelu on tarpeetonta, motskari pysyy hanskassa mukavasti. Kiertämällä ohjainta voi siirrellä kuskin painoa, kaasua annetaan 2-painikkeesta ja ykkönen jarruttaa.



Siinä, että on kirjoitellut peleistä vuosikaupalla enemmän tai vähemmän työkseen, on monia hyviä puolia, mutta myös joitakin huonoja. Ehdoton hyvä puoli on, että kun saa hyppysiinsä uuden pelin, sitä ei tarvitse kihnuttaa kuukausitolkulla voidakseen muodostaa mielipiteensä. Samalla ehkä moni lukija on jo saanut käsityksen siitä, millaisista peleistä itse pidän ja millaisista en, ja voi näin käyttää tekstejä hankintapäätöstensä tukena - tai on jo päättänyt, että arvostelijan nimen ja naaman nähdessään sulkee koko sivun.

Vaikeampaa on sitten se, kun saa kirjoitettavaksi Nitrobiken kaltaisen pelin. Tällaisesta täydellisestä keskinkertaisuudesta on mahdoton sanoa mitään, mitä ei olisi jo todennut noin viidestäkymmenestä tusinakilpa-ajosta tätä ennen; samalla uransa tässä vaiheessa haluaisi kuitenkin kirjoittaa paitsi lukijan tarpeita palvelevan, myös itseä tyydyttävän ja perinteisiä latteuksia välttävän arvostelun. Nitrobike tekee tästä erinomaisen hankalaa. Pelissä ei ole mitään, mitä voisi haukkua erityisesti: ohjaus on kelvollinen, grafiikka on ankeahkoa muttei täysin kelvotonta Wii-peliksi, ja pelimoodit eivät poikkea juuri mitenkään muista vastaavista. Kuuden pelaajan verkkopeli olisi potentiaalisesti mielenkiintoista - jos tietäisin yhdenkään toisen ihmisen, jolla on oma Wii-koodini ja tämä peli. Toisaalta taas mikään puoli ei nosta peliä harmaan massan yläpuolellekaan: luvassa on radan kiertämistä, mitaleita, avautuvia sarjoja ja marginaalisesti toisiaan parempia motskareita. Edullinen hinta on laskettava eduksi, mutta jos pitää valita, ottaako kaksi tällaista puolivillaista tekelettä vai yhden kunnollisen pelin, päätös ei ole kovin vaativa.