The Sims on meistä useimmille tuttu pelisarja. Mutta mitä tapahtuisi, jos Simsin virtuaalista ihmissuhdedraamaa piristettäisiin annoksella japanilaista luovaa hulluutta? Näin on tehty Tomodachi Life -pelissä, jossa pelaaja luo pienen saaren asukeiksi kenet haluaa: itsensä, perheensä, kaverinsa ja vaikka suosikkijulkkiksensa. Näille hahmoille rakennetaan Mii, täytetään perustiedot ja luodaan persoonallisuus viiden eri piirteen avulla. Ulkonäön lisäksi juurikin persoonallisuus on se, mikä herättää hahmot eloon.




Itse juuri kesälomilla Buffy vampyyrintappajan uudelleenkatsomiskierroksen aloittaneena lisäilin saarelle parin oikean elämän tuttavuuden lisäksi ison kasan hahmoja kyseisestä sarjasta. Luonnin jälkeen jokaisella hahmolla tuntui olevan juuri henkilöön sopiva persoonallisuus, joten hahmonluonti toimi siltä osin hyvin. Sen sijaan ulkonäössä ei tuntunut millään onnistuvan yhtä hyvin, sillä Miin kustomointi on hyvin rajoittunutta puuhaa.


Kun hahmoja on herätelty eloon, on niillä saman tien ongelmia. Milloin Miit ovat nälkäisiä, milloin niillä on tarvetta uusille vaatteille tai sisustukselle. Jos saatu ruoka tai vaatekappale miellyttää, nousevat hahmon kokemuspisteet. Toisinaan Miit haluavat pelata pelejä, ystävystyä naapuriinsa ja joskus jopa näyttää parhaita irvistyksiään.


Kun hahmon taso nousee, voi sille antaa palkinnon: uuden sisustuksen, esineen, laulun esitettäväksi tai tiettyyn mielialaan sopivan lausahduksen. Varsinkin fiktiivisille hahmoille olisi hauska kirjoittaa esikuviltaan tuttuja lainauksia, mutta valitettavasti tilaa niille on maksimissaan 16 merkin verran; hyvin harva niistä mahtuu näin pieneen tilaan. Niinpä hahmoille tuli lopulta opetettua geneerisempiä, mutta silti persoonallisia lausahduksia, kuten nyt vaikka Cordelialle sopiva “Me, me, me!”




Hahmot kiertelevät saartaan itsenäisesti, ystävystyvät, ja myös kehittävät tunteita toisiaan kohtaan. Aina näillä tilanteilla ei ole onnellista loppua. Siinä vaiheessa kun Giles paljasti minulle tunteensa Buffyä kohtaan, oli pakko laittaa touhulle stoppi. Mitäs siitä muutakaan seurasi kuin syvästi sydänsuruinen Giles, jota piti sitten lohdutella herkuilla ja lahjoilla. Vaikka “luvan” tunteiden tunnustamiseen antaisikin, ei myöntyväisestä vastaanotosta ole takuuta, ja silloin on jälleen tiedossa särkynyt sydän. Kävipä niinkin, että sekä minä että Buffy yritimme iskeä samaan aikaan omaa siippaani, ja miten kävi? Yksi onnellinen pari – ja yksi sydänsuruinen Kati.


Kun asukkaiden määrä nousee ja heidän elämänsä etenee, kehittyy samalla myös saari. Saarelle aukeaa esimerkiksi uusia kauppoja, paikallinen uutisasema, puistoja, konserttilava sekä satama, missä voi käydä kauppaa muiden saarten kanssa. Voipa saaren asukkaan lähettää muille saarille matkustelemaankin, ja omalle saarelle voi eksyä muiden pelaajien hahmoja.


Laajenipa saari miten paljon tahansa, itse peruspelattavuus ei muutu. Hahmoille tulee loputtomasti tarpeita, jotka pelaajan tulisi täyttää, ja ehkä siksi ei kiinnostus jaksanut pysyä yllä kovin pitkään. Siitä huolimatta peli on täynnä hauskoja pieniä ominaisuuksia, yllätyksiä tulee vastaan jatkuvasti, ja runsas hassu huumori piristää. Oudosti käyttäytyvät ja lapsenomaisen veikeät Miit ovat kivaa seurattavaa. Tomodachi Life ei ota itseään vakavasti, eikä pelaajankaan kannata.