Guacamelee on alun perin Playstation 3:lle ja Vitalle vuonna 2013 julkaistu toiminnallinen tasoloikkapeli, joka menestyi alustojen latauspelikaupoissa erittäin hyvin. Vaikka peli sai kriitikoilta hyvän vastaanoton, on se jäänyt allekirjoittaneelta miltei täysin huomioimatta. Onneksi nyt reilu vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen peli on tuotu tuhdimpana Super Turbo Championship Edition -nimihirviöversiona markkinoille myös muille tämän ajan alustoille.


Tavallisen maanviljelijän elämä Meksikon paahtavan auringon alla saa melkoisen käänteen, kun hänen rakkautensa kohde, kuninkaan tytär kidnapataan. Samalla pelin päähenkilö Juan joutuu kosketuksiin kuolleen maailman kanssa. Kaiken kukkuraksi salaperäinen luchador antaa hänelle oudon maskin, joka tekee Juanista mahtavan meksikolaisen vapaaottelijan. Seuraavaksi onkin aika pelastaa mielitietty ja koko maa.



Pelissä ohjataan Juania kameran seuratessa sivusta päin. Pelimekaniikka on yhdistelmä Metroid Primeä ja Castlevaniaa. Tämän tyyppisiä pelejähän kutsutaan metroidvanioiksi. Pelissä on yksi suuri maailma eri alueineen ja kartta avautuu sitä mukaa kun Juan kerkeää paikkoja tutkimaan. Etenemisen pysäyttävät selkeästi värein merkatut esteet, jotka on tuhottavissa myöhemmin pelissä opittavilla erikoistaidoilla. Sankarimme oppiikin jatkuvasti uusia kykyjä, joita opettamassa on salaperäinen vuohi, eikun ihminen – noh, se on vähän molempia.


Loikinnan ja paikkojen tutkinnan ohella taistellaan. Vastaan asettuu erilaisia kuolleen maailman olentoja, joilla on selvästi toisistaan eroavia taistelutyylejä. Taistelumekaniikka tuntui alkuun lapsellisen yksinkertaiselta, mutta uudet taidot ja pelin edetessä haastavammiksi muuttuvat vastustajat tekevät tappelusta nautinnollista. Mätkettä pelissä riittää melko paljon, mutta sopiva tasapaino tasohyppelykohtausten välillä on onneksi onnistuttu löytämään.

Lisää syvyyttä kokemukseen tuo kuolleen ja elävän maailman välillä siirtyminen suoraan lennosta. Jotkin tasot ovat käytettävissä vain toisen maailman puolella, jolloin kesken monimutkaisen hyppelyn voi joutua vaihtamaan ympäristön olemusta useaan otteeseen. TV-shoppia lainatakseni; ”eikä tässäkään vielä kaikki”. Juan pystyy muuttumaan myös kanaksi. Kyllä, kanaksi. Silloin veikko pystyy liikkumaan pienissä onkaloissa, joihin suuren körilään ei olisi muuten mahdollista mahtua. Kuulostaako oudolta? Sitä se myös on, mutta yllättävän hauskaa.




Guacameleessä on hyvän taistelun ja vaihtelevan loikinnan lisäksi panostettu tunnelmaan. Graafisesti sarjakuvamainen Meksiko näyttää mahtavalta ja sen yksityiskohtiin on panostettu. Taustalla näkyvät mainokset leikittelevät muilla viihdeteoksilla runsain, mutta teemaan sopivin keinoin. Taustamusiikeissakin on aistittavissa Amerikan mantereen tunnelmaa, mutta samat luritukset ärsyttävät varmasti monia pidemmän päälle.

Peli on erinomaista viihdettä yksin pelattuna, mutta pakettiin kuuluu myös kaksinpeli. Samalla ruudulla pelattuna kaverista saa hyvää tukea taisteluihin, mutta kiperissä tasoloikintakohdissa molempien kohteeseen pääsy samanaikaisesti on usein turhankin hankalaa. Näissä tilanteissa järkevimmältä tuntui toisen pelaajan hetkellinen pudottaminen pois pelistä. Muuten kaverin kanssa pelaaminen toimii kuin junan vessa. Hyviä co-op-pelejä ei liiaksi ole, joten Guacamelee täydentää hyvin tätäkin rintamaa.


Kokonaisuutena matka Meksikoon on avartava. Siitä on hankala nimetä huonoja puolia, sen sijaan hyviä juttuja löytyy kasapäin. Merkittävintä on ehkä se, että peli kehittyy koko ajan ja pelaajan eteen tarjotaan jatkuvasti uutta. Olivat ne sitten uusia erikoisliikkeitä, vastustajia, tasoloikkahaasteita tai alueita, ei pelaajan mielenkiintoa päästetä lopahtamaan hetkeksikään. Guacamelee on kuin täydellinen kakku, josta on saatava vielä yksi pala. Lopputekstien ruutuun pärähtämisenkin jälkeen Juanin seikkailuihin haluaa palata, koska kaikki salaisuudet on löydettävä. Mieluummin minä tätä pelaan, kuin viimeaikaisia uudelleenlämmittely-Marioita.

Pelin hinta: 13,95 (Playstation 4, PSN)