Nintendon puolella Mario on esiintynyt jo ties kuinka monessa urheilulajissa, mutta Segan Sonic on pysytellyt muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lestissään. Noin kuukausi sitten Sega-fanaatikkosivustoilla alettiin tosissaan kuhista Sega Superstars Tenniksestä, ja se sai V2.fi-toimituksenkin Dreamcastille sydämensä menettäiden korvat hörölle. Lopulta peli oli pyydettävä varta vasten maahantuojalta arvosteltavaksi, kun kuumotus kävi liian suureksi. Segan ja etenkin Sonic-pelien viimeaikaisen tuubalaadun synkistämät ennakko-odotukset olivat kuitenkin varovaiset.



Pelissä ei ole minkäänlaista juonta, mutta taustakuvioista voi sen verran kertoa, että SS Tenniksen työstänyt SUmo Digital esitti ideana aluksi tennispeliä, jossa olisi ollut mm. Maria Sharapova jättimäisellä päällä varustettuna. Siihen eivät urheilutähdet olisi julkaisijan mukaan kuitenkaan suostuneet, joten suurina Sega-faneina miehiin iski ajatus kyseisen firman hahmokokoelman hyödyntämisestä. Lopputulos onkin suurin rakkaudenosoitus Segalle ehkä koskaan ja likimain hurmoksellinen kermakakku Dreamcast-aikoina hullaantuneille.

Kyseessä on siis ns. maskottitennis, ilman sen kummempia selittelyjä. Mukana ovat kaikki peruspelitilat, tosin niiden painotus on hieman erilainen kuin yleensä. Sumon tallista ovat tulleet myös kaikki Virtua Tennis-pelit, joten pallot pojilla ovat hallussa, nyt vain on lisätty makaronilaatikkoon puoli kiloa yksinkertaistamisen jauhelihaa ja pullollinen kaiken kruunaavaa Segaketsuppia. Yksittäinen matsi onnistuu tietokoneen pelaajaa ja kaveria vastaan, tai maksimissaan nelinpelinä. Vastuskatras ei ole tietenkään niin monimuotoinen kuin Virtua Tenniksessä, vaan hahmot on jaettu karkeasti neljään luokkaan: kaikessa keskihyvät, kierrelyöjät, teholyöjät ja nopeat pelaajat.

Uramoodia ja hahmonkehitystäkään ei Sega Superstars Tenniksestä löydy, vaan Tournament-tila on rakennettu vähän taistelupelien tyyliin: loppuvastukseen asti ja sillä selvä. Uusia hahmoja, kenttiä, taustamusiikkeja ja achievementeja matkan varrella tulee toki avattua. Mikään tästä ei kuitenkaan haittaa Segalogon sinisten silmälasien läpi katsoessa. Kun pelaa vaikkapa Sonicin Dr.Eggmanilla Space Channel 5:n Ulalaa vastaan Outrunin ajotien vieressä Magical Sound Shower -remixin soidessa ja Outrunin lippumies heittää kentän laidalla breakdancea, unohtuvat kaikki huolet ja murheet.



Pelin varsinainen sisältö on sen minipeleissä, jotka löytyvät enimmäkseen Superstars-osiosta, ja jotka on jaoteltu eri Sega-klassikoiden mukaan. Joidenkin otsikoiden alta löytyy perustennisturnauksia, joista palkintona on yleensä viimeisen vastustajan liittyminen hahmorosteriin. Toiset ovatkin sitten ottaneet enemmän inspiraatiota alkuperästään: House of the Dead -maisemissa tennispalloilla pätkitään zombieita, Puyo Puyo -kentissä palloja käytetään limakuplapuzzlejen selvittämiseen ja Virtua Copissa pelaaja pistää pahisten pahvikuvia kumoon. Hieman on koodinvääntäjiä laiskottanut, kun kaikkiin Segateemoihin ei ole jaksettu paneutua samalla intensiteetillä. Golden Axe -tehtäviä esimerkiksi suoritetaan House of the Deadin kartanon pihalla.

Minipelivariaatioita löytyy varsin messevä määrä ja ne vaikeutuvat sopivassa tahdissa. Välillä saattaa nousta seinä vastaan (jostain syystä Jet Set Radion poliisit olivat minulle pitkään ylitsepääsemättömiä), mutta kerralla on auki aina useampi kenttä, joten jotain pääsee koittamaan. Eri tehtäviin kannattaa valita myös eri pelihahmo - Dr.Eggman sopii voimapalloiluun, pinkkisöpis Amy Rose yleis.. öö ..siiliksi ja Ulala tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Sega Superstars Tenniksestä on saatu varsin onnistunut minipelien ja kevyttenniksen sekasikiö.

Virtua Tennistä yli sata tuntia (osat 1-3) tahkonneelle fiilis oli heti tuttu. Sumon pojat ovat selvästi lainailleet paljon vanhaa koodiaan, mutta hieman nuorempaa pääkohderyhmää huomioiden tennistelyä on yksinkertaistettu. Syöttö menee täsmälleen samalla lailla kuin VT-peleissä, mutta itse läimimiseen on vain kaksi nappia - käytännössä yhdellä pääsee jo monta tuntia eteenpäin. Hyvin usein vanhat kunnon VT-taktiikatkin toimivat - jos ei saa juoksutettua, niin pitää nousta verkolle. Niinpä kai se oikeassa tenniksessäkin menee. Erinomaisesti on onnistuttu myös siinä, miltä eri hahmot tuntuvat kontrolloida. Lentelevä Nights liirailee tatilla aivan eri tapaan kuin isokenkäinen Amy tai rullaluisteleva Beat.

Vielä kauemmaksi 'normaalitenniksestä' peliä viedään erikoisliikkeiden voimin. Tarpeeksi palloteltuaan hahmojen alla oleva tähti alkaa täyttyä keltaisella, ja kun se alkaa pyöriä, voi liipasimesta käynnistää erikoisliikkeen. Useimmat näistä ovat vain visuaalisia häiriöitä ja neonmutkistaan huolimatta pallo päätyy sinne, minne sen olisikin pitänyt mennä. Silmät tarkkana niistäkin siis selviää. Jokaisella hahmolla on oma tehosteensa, esimerkiksi Amyn lyömä pallo muodostaa sydänkuvion ja saa osuessaan vastustajan pään hurmiosta pyörälle.



On lähes uskomatonta, miten syvälle Segafanien sielunmaailmaan pelintekijät ovat porautuneet. Vaikka paikoittain on menty aidan matalemmalta puolelta, löytyy jokaisesta kentästä ja tehtävästä alkuperäisiä pelejä pelanneita hämmästyttäviä, hämmentäviä ja ihastuttavia yksityiskohtia. Musiikitkin ovat joko alkuperäisiä (Jet Set Radio ja Space Channel 5 pistävät yhä sukat pyörimään) tai alkuperäisten tekijöiden viilaamia uusioversioita. Sega-fanius menee jopa achievementien puolelle: pitkän pallorallin jälkeen avautunut 'Sega RALLY'-saavutus pisti hörähtämään.

Musiikkia lukuunottamatta äänimaailmaan liittyy kuitenkin isoin valitukseni aihe. Ääninäyttelijöitä ei ole viitsitty suuremmin vaivata, vaan samoja hahmoääniä toistetaan jatkuvalla syötöllä. Kun kuulee Dr. Eggmanin naurun, joka kuulostaa siltä kuin joku olisi juonut viskiä, sulaa rasvaa ja laivan moottoriöljyä, sadatta kertaa, ei itseä enää nauratakaan. Joillain hahmoilla on sentään kaksi sanontaa. Möäähh hääh häh här här härärääräää!

Yksinpelinäkin ainakin Sega-fanit saavat Superstars Tenniksestä pelattavaa moneksi päiväksi, mutta toki urheilupeleihin kuuluu se, että kaveritkin liittyvät mukaan ja sitten on tuplasti hauskempaa. Iloisen väriseen maailmaan oli myös helppo houkutella naispuoleisia pelaajia. Xbox Livestä peliseuraa löytyi testipäivinä yllättävän niukasti.

Pelistä on myös Wii-versio, jota allekirjoittaneenkin tekisi mieli päästä vielä testaamaan. Tenniksen peluu oli makoisaa Wii Sportsissa ja kiinnostaisi myös, onko minipelejä muokattu jotenkin Nintendo-konsolin ominaisuuksille. Tehokkaampien konsoleidenkin versiot on tehty lähes viimeistä piirtoa myöten, joten sinänsä alustalla ei ole merkitystä pelinautinnon kannalta. Lopputuloksena voi olla vain leveä hymy.

En ihmettelisi, enkä pistäisi tämän perusteella pahaksenikaan, mikäli seuraavana olisi vuorossa vaikka Sega Superstars Golf. Kunhan laatu ja pelattavuus pidetään vähintään samalla tasolla, eikä livetä liukuhihnatuotantoon. Kierrätystäkään ei tarvitsisi paljon tehdä, sillä Segan valikoimassa on vielä monta hahmoa ja peliä, joita voisi hyödyntää.