Ronan O’Connor on entinen rikollinen, nykyinen poliisi, joka on vaimonsa kuoleman jälkeen alkanut ottaa työssään turhankin paljon riskejä. Kun sarjamurhaaja “Bell Killer” saapuu maisemiin, perään mennään saman tien ilman taustajoukkoja. Tällä kertaa ei onnea ole matkassa, vaan sarjamurhaaja heittää Ronanin rakennuksen ikkunasta ja käy vielä varmuuden vuoksi ampumassa muutamat luodit rintaan. Tämäkään ei pysäytä Ronania, sillä hämmennyksekseen hän huomaa olevansa edelleen olemassa – tosin vain aineettomana kummituksena. Jotta henki pääsisi jatkamaan matkaansa toisella puolella jo odottavan vaimonsa luokse, tulee kummittelijan selvittää tappajansa henkilöllisyys ja ratkaista Bell Killerin arvoitus.




Rikosten ratkaiseminen ei vain ole niin yksinkertaista, kun mihinkään ei voi koskea, eikä kukaan kuule tai näe sinua – lukuunottamatta muita maailmojen väliin jumiin jääneitä haamuja, joita tuntuu löytyvän sieltä täältä. Vähitellen haamu-Ronan oppii henkimaailman salat: Lähes kaikkien esineiden ja seinien läpi voi kulkea, kun taas osa jo kauan sitten hävinneistä esineistä on haamuille täysin kiinteitä. Rakennuksiin ei ole asiaa, ellei löydä avointa ovea tai ikkunaa – mikä on tietenkin pelintekijöille kovin kätevää.

Näillä eväillä Ronan lähtee jatkamaan sarjamurhaajan saalistusta, saattaen poliiseja oikeille jäljille ja saaden välillä apua teinitytöltä, jolla on psyykkisiä voimia. Tyttö pystyy taitojensa avulla näkemään ja kuulemaan henkiolennot. Uusien kykyjensä ansiosta Ronan kykenee näkemään myös menneitä tapahtumia, mikä sarjamurhia selvitellessä osoittautuu oikein käteväksi taidoksi. Palasia pistellään pikkuhiljaa paikoilleen, ja kokonaisuudessaan Soul Suspect tarjoaa oikein viihdyttävän ja paikoin jopa yllättävän tarinan, joka välttää pahimmat kliseet.




Käytännössä pelaaminen tapahtuu todisteita ja vihjeitä etsimällä, yhdistelemällä ja päättelemällä, mikä niistä on missäkin tilanteessa tärkeä. Jos veikkaa väärin, voi aina arvata uudestaan. Väärin valitsemisesta ei tunnu olevan mitään käytännön haittaa; ainoastaan vihjeen kohdalla olevat badge-merkit tippuvat vääristä arvauksista, mutta näillä ei tuntunut muutenkaan olevan mitään roolia itse pelissä. Apuna voi käyttää myös ihmisten “riivausta”, jolloin voi yleensä lukea kyseisen henkilön ajatuksia, mutta joskus myös vaikuttaa niihin tiputtamalla ajatuksiin oikeanlaisen vihjeen.

Ihmiset eivät ole ainoita riivattavia, sillä pelistä löytyy myös kissa, joka on mahdollista ottaa haltuun kokonaan. Pelin hurmaavimmat kohdat tulikin vietettyä maukuen ja juosten ympäriinsä kissan nahoissa. Funktiotakin tällä on, sillä kissa voi livahtaa paikkoihin, joihin edes kummitus-Ronan ei pääse.




Maailma ei ole kuolleellekaan turvallinen paikka. Demonit vaeltelevat ympäriinsä ja imevät haamujen sieluja, jos niitä sattuvat löytämään. Jos näin tapahtuu, on se useimmiten välitön paniikin paikka, sillä pakoon pääsy on usein hyvin vaikeaa. Henkien maailmassa on kuitenkin kohtia, joihin demoneilta voi piiloutua, kunhan ne eivät tule liian lähelle nuuskimaan. Demonit on mahdollista hävittää niiden taakse hiippailemalla ja elinvoima imemällä. Tämä vaatii yksinkertaista quick time event -näppäilyä, joka rauhalliselta pelaajalta onnistuu suht helposti.

Ongelma tuleekin yleensä vasta siinä, kun demoneita on yhdessä paikassa vaeltelemassa useampi. Tällöin kyseessä on enemmänkin puzzle kuin tiukka toimintakohtaus. Demonit kulkevat tiettyjä ratojaan, ja niitä tarkkailemalla huomaa, milloin kannattaa hyökätä ja kenen kimppuun. Lähistöllä on toisinaan korppeja, jotka toimivat eräänlaisina demoniansoina: kun ne riivaa raakkumaan, lähellä oleva demoni ryntää kiinnostuneena lintua katsomaan – ja on tällöin helposti napattavissa.




Pääjuonen lisäksi pelattavana on liuta sivutehtäviä. Vastaantulevat haamut kun ovat Ronanin tavoin jumittuneet kahden maailman väliin, eivätkä oikein tiedä miten päästä eteenpäin. Etsivän taitojaan hyödyntäen Ronanin tehtäväksi jää selvittää mitä kuolleille on oikein tapahtunut, jolloin helpottuneet sielut voivat jatkaa matkaansa valoon.

Lisää pelattavaa tarjoavat myös erilaiset keräiltävät esineet. Maailmaan on ripoteltu murhaajasta ja muista pelin hahmoista kertovia pikkujuttuja, kuolleen vaimon päiväkirjamerkintöjä, sekä Ronanin omia muistelmia elämästään. Nämä kaikki rakentavat kivasti hahmojen syvyyttä ja tarinan taustoja. Lisäksi tietyillä alueilla voi etsiä esineitä, joiden kaikkien löydyttyä avautuu siihen paikkaan liittyvä kummitustarina. Ne ovat ihan sellaisenaan mukavia pikku kertomuksia.




Ongelmaton peli ei ole. Suoranaisia bugeja löytyi sieltä täältä, kuten se, että toisinaan demonia ei voinut kukistaa, vaikka seisoi suoraan sen takana. Tallennuspisteet oli sijoiteltu vähän hassusti, tai ne toimivat osittain virheellisesti: Vaikka yleensä tallennuksia oli tiheässä, toisinaan peli ei tallentanutkaan siihen kohtaan missä tallennusikoni oli näkynyt, vaan jatkamaan joutui hyvän matkaa taaempaa.

Turhauttavaa oli myös se, että toisinaan todisteiden etsiminen oli ärsyttävää pikselijahtia. Vaikka etsi esineitä aivan pieneltä alueelta, usein juuri se viimeinen ja ratkaiseva palanen oli jäänyt puuttumaan ja aluetta joutui haravoimaan ties kuinka monta kertaa.


Kaupunki tuntui toisinaan hämmentävän sokkeloiselta, ja kartta olisi tullut välillä tarpeeseen. Umpikujat ja kapeat läpikuljettavat kohdat pitivät harhailuajat turhan pitkinä. Toisinaan oikean paikan löytämisessä auttoivat waypointit, mutta niidenkään luokse pääseminen ei ollut aina kovin suoraviivaista.

Ehkä kuitenkin isoin miinus tulee siitä, ettei keräilyä ja maailman tutkimista voi enää jatkaa, jos siirtyy pelin loppukohtaukseen. Tästä kyllä varoitetaan, mutta olisin toivonut, että edes pelin loputtua olisi tarjottu vaihtoehto jatkaa tarinoiden palasten etsimistä. Nyt läpipeluun jälkeen pelin ainoa tallennus on lopussa, eikä sieltä pääse enää millään pois.




En tiedä johtuuko se osittain siitä, että viime aikoina on tullut pelattua erityisen huonoilla tarinoilla varustettuja pelejä, mutta tämän pelin tarina ja ilmapiiri miellyttivät minua kovasti. Soul Suspect ei ole varsinainen kauhupeli, vaikka siinä niitäkin elementtejä on. Enemmänkin se on melankolinen, toisinaan brutaali dekkarikertomus. Ongelmistaan huolimatta ohjainta ei meinannut malttaa laskea käsistään ja pelasinkin pelin läpi lopulta saman päivän aikana. Sinänsä tämä ei ole kovin kummoinen suoritus, päätarinan kun pelaa helposti alle kymmenessä tunnissa läpi. Valitettavasti siihen se pelaaminen sitten jäikin, sillä vaikka mielelläni olisin etsinyt vielä lisää kummitustarinoita kuunneltavaksi, en peliä niiden vuoksi uudelleen aloita.