Gran Turismo on autopelisarja, jolla on kautta aikain ollut ihmeen vähän vakavasti otettavia kilpailijoita. PS2:lla nähtiin muutama vuosi sitten Enthusia, joka unohtui varsin pian alelaarien syövereihin. Project Gotham Racing -sarja taas on säilynyt hitusen kevyempänä rälläyskokemuksena. Tärkeimmän haastajan pallilla istuu kilpailevan pelikonsolin Forza Motorsport -sarja, jonka perusidea on jokseenkin sama, mutta ajotuntuma yllättävänkin erilainen. Molemmat sarjoista pyrkivät noudattamaan fysiikan lakeja suhteellisen aidosti, onnistuen silti säilyttämään suuria pelaajamassoja kiehtovan viihdyttävyysaspektin.



Gran Turismo 5 on ollut Polyphony Digitalin ruuvipenkissä viilattavana jo vuosikausia, eikä lopullista versiota ole kauppojen hyllyille tulossa ennen vuotta 2009. Forssan moottoriurheiluseura onkin saanut rellestää uuden sukupolven konsolimarkkinoilla käytännössä yksin pian jo vuoden päivät. Hädin tuskin horisontissa siintävän Gran Turismo 5:n demoversion, Prologuen, kanteen onkin tyrkätty härski hintalappu, sillä markkinat ovat olemassa. Polyfoniset ystävämmehän käyttivät samaa kaavaa myös nelosen kohdalla. Neljäkymmentä euroa on kieltämättä varsin kova raha puolivalmiista pelistä, minkä toisaalta toteaa malttamaton mies, joka kaikesta huolimatta juuri osti kyseisen tuotteen innosta hihkuen.

Pitkän ja hartaan - yhteensä noin kolmen vartin mittaisen - asennuksen ja korjaustiedoston latailun jälkeen peli vihdoin käynnistyi. GT5 Prologue tuntuu melko pitkälti... Gran Turismolta. Sarjan fanit kotiutuvat varsin pian, sillä tunnelma on ennestään varsin tutun oloinen. Törmäystestaus ei tunnu edelleenkään toimivan kovin uskottavasti, eivätkä pirssit vieläkään kolhiinnu. Autojen hajoaminen on ehkä tulossa myöhemmin ladattavana lisäsisältönä - toivottavasti ei kuitenkaan maksullisena sellaisena. Visuaaliselta toteutukseltaan peli on PS3:n, tai oikeastaan minkä tahansa alustan ehdotonta eliittiä. Jopa iänikuisella putkitöllöttimelläni graafinen tykitys hivelee silmiä 60 fps:n ruudunpäivitysnopeudellaan. Autoihin on mallinnettu vihdoin myös sisätilat, mikä on oikein tervetullut lisä, joskin omaan makuuni sisäkuvakulman kamera on hitusen liikaa takapenkin puolella.



Pelin tekoälyäkin on hieman viilattu, mutta se ei juurikaan välity pelaajalle asti. Väistää vastustajat eivät edelleenkään osaa - aivan joka ikinen ohi hurauttava juna rysäyttää jarruttamatta kylkeen, mikäli sattuu erheessä vaikkapa spinnaamaan mutkassa. Toisaalta kilpailijat ajelevat myös yllättävän usein ulos radalta, mikä antaa tekoälyköille tervetulleen ripauksen inhimillisyyttä. Ajolinjoiltaan virtuaalikuskit tuntuvat tosin turhankin identtisiltä. Kun usean auton jonosta kukin pöllyttää hiekkaa täsmälleen samasta kohtaa, herää kysymys, missä ne kiskot ovat ja miksei minulle kerrottu niistä mitään?

Tärkeimpänä ja ehdottomasti odotetuimpana uutena ominaisuutena on tietysti netitse pelattava moninpeli, joka toimii ihan kohtuullisesti. Kuudentoista pelaajan kekkerit tahtovat kylläkin muuttua etenkin lyhyemmillä radoilla rasittavaksi peltihipaksi ja sitä myötä armottomaksi pientareen kyntämiseksi. Pahimpia kolhijoita hillitsemään on kehitetty menopelin menoa hetkellisesti hidastava rangaistussysteemi, joka tuomitsee myös härskimmistä oikaisemisista. Valitettavasti kuudentoista pelaajan joukkoon mahtuu usein myös tökkivän kaistan omistajia, joiden lagaaminen aiheuttaa ikävää päänvaivaa kanssapelaajille.



Peli on varustettu kuudella sopivan erilaisella radalla. Pelin reilun seitsemänkymmenen peltilehmän valikoima hieman puuduttaa yllätyksettömyydellään. Mukana on enimmäkseen tylsiä riisikuppeja tältä vuosituhannelta sekä ennalta-arvattava valikoima superautoja. Vanhempia kilometrinnielijöitä on sentään muutama piristämässä, mutta noin muuten pelisarjalle ominaista autohekumaa ei oikein pääse syntymään. Tuunausta ei pääse harjoittamaan, joten vakioautoihin on tyytyminen. Kisoissa pärjääminen onkin näin ollen enemmän kuskin taidoista kiinni, kun autosta ei saakaan viriteltyä voittamatonta turboluukkua. Tavoiteltavana porkkanana pelistä löytyy muuten myös Ferrarin viime vuoden F1-auto.

Prologuen uratilan tarjoamat reilut kolmekymmentä haastetta on mätetty läpi parin ehtoon aktiivisella rälläämisellä. Suurimmasta osasta kisoja heltiää se kiiltävin mitali jo ensimmäisellä yrittämällä, joten jäljelle jää lähinnä rahan pumppaus jo ajetuista kisoista sekä tietysti kierrosaikojen viilaaminen. Toistoa joutuukin harjoittamaan, sillä vähäiset pennoset on usein laitettava jonkin yksittäisen kisan vaatimaan tiettyyn autoon, jota ei välttämättä muuten tulisi hankittua. Haasteiden joukkoon on jäänyt myös jokunen kisa, joista kultamitalin ansaitseminen tuntuu edellyttävän suoranaisia superkykyjä. Pidempiaikainen hupi nojaa yksinpelin osalta lähinnä siihen, että pelaaja jaksaa rellestää samoja kisoja niin pitkään, että ansaitsee riittävästi valuuttaa ostaakseen pelin kaikki autot. Tarjolla on myös jokunen arcade-henkinen yksittäiskisa sekä pisteiden keruuseen keskittyvää driftailua, josta esimakua saatiin jo pelin ensimmäisessä esittelyversiossa, Conceptissa. Arcade-tilan kautta pelin autovalikoimaan ei pääse tutustumaan ennakkoon, vaan käytössä ovat vain uramoodista ansaitut menopelit. Tämä kasvattaa osaltaan Prologuen ikää, kun jää jotakin tavoiteltavaakin, eikä kaikkia kortteja lyödä heti pöytään.



Gran Turismo 5 Prologuen autojen fysiikka tuntuu entistäkin realistisemmalta. Pelaaja voi säätää ajotuntuman mielensä mukaan standardiksi, joka on hieman helpompi, enemmän sarjan vanhempien edustajien tuntuinen. Toisena vaihtoehtona on professional, mikä nimensä veroisesti vaatii kuskilta zenmäistä keskittymiskykyä sekä kosolti suurempaa panostusta ajosuoritukseen. Jälkimmäinen vetääkin märkäkorvilta luulot pois heti ensimmäisessä mutkassa. Ajotuntumaltaan pidän kieltämättä enemmän Forzasta, mutta toki GT saa ison plussan Driving Force Pron, kuten myös monien muiden rattiohjainten tukemisesta, mikä luonnollisestikin pätkii etenkin konsolin mukana tulleella tatilla kaahailun sata-nolla. Ilman värinää ajofiilikseen on todella vaikea päästä ja perstuntumaa vaikea saavuttaa.

Olkoonkin melkein puolet täysihintaista peliä halvempi, on neljäkymmentä euroa silti aika paljon rahaa esittelyversiosta. Muutaman päivän pelittämisen perusteella olisin valmis maksamaan Prologuesta ehkä noin puolet sen normaalihinnasta, sillä kyllähän se kieltämättä tervetullutta välipalaa autopeleistä diggaavalle tarjoaa, etenkin kun Forza 2:sta on tullut väännettyä varsin huolella sen ilmestymisestä lähtien (alkukesä 2007). Vastaavia, edes etäisesti realistisia autopelejä kun ei vain uusille konsoleille ole sen enempää. Yksinpelattavaa sisältöä soisi olevan enemmänkin, mutta eiköhän verkkopelinkin parissa tule aikaa vietettyä. Toisaalta jaksaisin itkeä demon hinnasta enemmänkin, mikäli en olisi armoton autopelifani. En nyt voi ainakaan suoraan sanoa, että rahani olisivat puhtaasti haaskuun menneet - mielellänihän minä Gran Turismo 5:n kaltaisen, kerrassaan massiivisen autopeliprojektin etenemistä tuen. Odottavan aika on vain niin kovin pitkä.