Toisesta maailmansodasta on varmasti pian tehty peli jokaisen osallistujan näkökulmasta. Siinä missä suurin osa peleistä käsittelee Euroopan etulinjoja, heittää The History Channel: Battle for the Pacific pelaajan maailman toiselle puolelle, Tyynelle valtamerelle. Adolfin pojista ei näy tällä kertaa vilaustakaan, kun urheiden amerikkalaisten vastapuolelle asettuvat keisari Hirohiton johtamat japanilaiset. Koska peli on historiallisia dokumenttifilmejä esittelevän History Channelin nimellä siunattu, voisimme olettaa sen ainakin yrittävän tuon kaukaisen rintaman tapahtumien todenmukaista kuvaamista.



Yhdysvallat kärsi Pearl Harborissa tappion. Japanilaiset vyöryivät yli lukuisten Tyynenmeren saarien, mutta eivät kauan. Kun amerikkalaiset suuttuivat, loppui japanilaisten lystinpito kuin seinään. Tämä tehdään selväksi heti alkumetreillä, sillä peli alkaa suoraan Wake-saaren torjuntavoitosta. Sodan kulkua kuvataan tehtävien väleissä vanhan videomateriaalin ja lyhyen selostuksen avulla. Sotaan astutaan alokkaan saappaissa, ja alokkaan näkökulmasta koko sota oli kersantin perässä juoksemista. Mikäli alokas eksyi kersantistaan, tämä lähetettiin maitojunalla kotiin niskuroinnin vuoksi. Näin ainakin pelin mukaan, joka ei juurikaan salli säikyn rusakon tavoin juoksentelevan kersantin kadottamista näköpiiristä.

Pelin esimiehet ovat traagisia todisteita siitä, mitä sota ihmisille teki. Kersantti saattaa välillä pinkaista paikaltaan täyteen juoksuun, jatkaa tätä puolen viidakon läpi ja pysähtyä sitten paikoilleen odottamaan pelaajaa. Kun kessun saa lopulta kiinni ja matkan pitäisi jatkua, päättää traumoihinsa uppoutunut miehen hylky jähmettyä paikalleen. Joskus ainoastaan iloinen sadetanssi esimiehen ympärillä herättää unelmoivan supersotilaan ja hölkkä kohti maailman pelastusta jatkuu jälleen. Kersantti ja pari muuta tärkeää kaveria ovatkin vastavuoroisesti niin kovia jätkiä, ettei vihollinen saa näitä rei'itettyä millään ilveellä. Pelaajankaan luodit eivät omiin miehiin osu, vaikka joskus tekoälytön etumies tekisi mieli napsauttaa kerralla pelkäksi nimeksi sankarien muistomerkkiin.



Kaikki tehtävät sijoittuvat saarille. Mukaan on saatu Waken lisäksi mm. Guadalcanalin ja Iwo Jiman ratkaisevat taistelut. Mikäli pelin historialliseen tarkkuuteen olisi luottaminen, oli Tyynenmeren sota lyhyt kokemus. Vaikeimmalla vaikeustasolla pelin 10 tehtävää pelaa läpi vajaassa kolmessa tunnissa, jonka jälkeen olo on tyhjä kuin taskuvarkaan jäljiltä. Silmien ruville hierominen ei auta, sillä ennen kuin peli pääsee kunnolla edes vauhtiin, liehuu tähtilippu jo Suribachi-vuoren huipulla, sota on ohi ja lopputekstit pyörivät ruudulla. Keskivertoräiskijälle pelin vaikeustaso ei anna haastetta.

Lyhyen keston lisäksi peli on myös tylsä. Taistelut käydään kieltämättä melko dokumentaariseen tapaan läpi ilman Kunnian miehistä tai kilpailevista sotapeleistä tuttuja uskomattomia sankarihetkiä, joissa synkän musiikin tahdissa rakkaat ystävät kaatuvat ylivoimaisen vihollisen tulitukseen. Yksikään Battle for the Pacificin hahmoista ei herätä pelaajassa mitään tuntemuksia, lukuun ottamatta ehkä säälittävän pökkelösti käyttäytyvää ja huonosti ääninäyteltyä esimiestä. Suuret tunteet sikseen, sotimaanhan tänne on tultu. Valitettavasti sekin on harvinaisen haukotuttava kokemus jopa kaikessa lyhykäisyydessään. Sotimisen vähäinen määrä oltaisiin voitu paikata mielenkiintoisilla hahmoilla ja edes jonkinlaisella fiktiivisellä mausteella.



Tehtävät, jotka eivät sijoitu hiekkarannoille, sijoittuvat lähes poikkeuksetta viidakkoon. Viidakko onkin täynnä rehevää kasvillisuutta, eikä peli näytä paikoin lainkaan hassummalta pusikoiden lomasta tarkasteltuna. Toki viidakossa on se pakollinen putki, jota pitkin pelaajaa juoksutetaan eteenpäin. Kauniitkin pensaat alkavat pian toistaa itseään, joten tässä mielessä pelin lyhyys on vain hyvä asia. Tehtävät ovat mielikuvituksettomia ja tuttuja muista sotapeleistä. Ainoastaan Iwo Jiman saarelta löytyy pari etäisesti kiinnostavaa tehtävää.

Pelin äänimaailma koostuu tylsästä musiikista ja esimiehen huutelemista latteuksista. Harvat huudahdukset tuntuvat välillä kajahtavan täysin satunnaisesti ja välillä jutut toistavat itseään pahasti. Pyssyjä pelissä on alle kymmenen ja näiden keskinäiset erot jäävät pieniksi. Käytännössä pelin läpäisemiseen riittävät jonkin sortin konetuliase ja joko oma tai viholliselta napattu kivääri. Aseiden papatus on peruskamaa, eikä tulitus saa selkäkarvoja nousemaan pystyyn vaikka miten järeällä tykillä päästelisi menemään. Välillä päästään jopa käyttämään konekivääriä ja ilmatorjuntatykkiä, mutta nämä tivolin ampumarataosiot lähinnä ärsyttävät yksinkertaisuudellaan.



Battle for the Pacificia ei pelasta mikään. En muista koskaan ottaneeni osaa toiseen maailmansotaan näin kehnon pelin kautta. Pelistä puuttuu haastetta, juoni, mittaa ja uudelleenpeluuarvoa. Tekoälystä ei voi edes puhua, vaan japanilaisten toilailut tuovat mieleen kolikkopelien vakiopaikoista päänsä esiin lykkäävät pahikset. Tasapuolisuuden vuoksi peli antaa amerikkalaisista vielä tavallistakin tyhmemmän kuvan etenkin uppikohtauksia saavan hölkkä-kersantin vuoksi. Pahin kaikista pelin virheistä on kuitenkin välillä diaesitykseksi hyytyvä ruudunpäivitys, joka tekee vihollisten lahtaamisesta paikoin hakuammuntaa.

Pelistä puuttuu kaikki se mitä sotapeleihin on saatu viimeisen 15 vuoden aikana mukaan. Esimerkiksi minkäänlaisia ajoneuvoja ei pelaajan käyttöön anneta, vaikka ei niistä toisaalta mitään iloa käsittämättömän pienissä ja putkena etenevissä kentissä olisikaan. Moninpeliä jaksaa jonkin verran, sillä huonosti suunnitellut moninpelikentät ainakin poikkeavat laadukkaampien pelien kenttämalleista selvästi. Pelin aihevalinta on tylsääkin tylsempi, mutta piristävästi sentään sotatantereeksi on valittu vähemmän käsitelty Tyyni valtameri. Battle for the Pacific sopii niille, joiden mielestä nykypelit ovat vaikeita, liian pitkiä ja liikaa fiktioon nojaavia. Peliä sen sijaan kannattaa välttää, mikäli joskus on päässyt pelaamaan yhtäkään Medal of Honoria tai Call of Dutya, sillä näiden sarjojen rinnalla Battle for Pacific tuntuu itsessään pelkältä 90-lukuiselta historialliselta muinaismuistolta.