Merellä purjehtii laiva nimeltä Salomonin Hurmio lastinaan iloluontoisia simejä ja päämääränään Sinkkusaaren hedelmällinen kumppaninetsintätanner. Sitten tulee kohtalo, joka suistaa Hurmion kuolemaan ja katkaisee matkustajaparkojen unelmat luksuslomasta ja rakastajista. Pelaaja löytää räsyisen hahmonsa avuttomana keskeltä hiekkarantaa apunaan ainoastaan mitätön arkku ja kirves.

Näin käynnistyy The Sims Tarinat -pelisarjan kolmas osa, joka muodostuu monisäikeiseksi kertomukseksi selviytymisestä luonnon ja onnettaren kuorissa.

Vaikka pelin nimi Selviytymistarinat herätti aluksi mielikuvia pikkupoikien viidakkoseikkailuista, ei haaksirikkoutumistarina trooppisella saarella sittenkään poikkea radikaalisti perinteisestä Sims-kaavasta, jossa virtuaali-ihmisten syömis-, virtsaamis- ja sosiaalistumistarpeet luovat pohjan pelielämykselle. Tarina etenee pelihahmon saamien tehtävien mukaan, jotka vaihtelevat banaanin poiminnasta alkuasukastytön pussaamiseen. Verrattuna kahteen edeltävään The Sims Tarinat -sarjan peliin on kyseinen opus kuitenkin piristävän erilainen. Miljöö on laaja ja maisemat paikoin todella kiehtovia. Räsyiset vaatteet, alkeelliset hökkelit ja ruuan metsästäminen ovat jotain, mihin esikaupungin porvarillistuneilla omakotialueilla elävät simit eivät ennen ole tutustuneet.



Tulen sytyttämisen, kalojen seivästyksen, sadesuojan rakentamisen ja muiden perusselviytymiseen kuuluvien toimenpiteiden jälkeen sim pääsee tutkimaan saarta tarkemmin. Edessä on leppoisia haasteita, joiden voittamisessa pelaajaa auttaa perusteellisia ohjeita antava inforuutu. Varsinaista omaa älyä ei peli edellytä, mikä ei sinänsä itseni kaltaista blondia niinkään haitannut. Inforuudun voi toki kytkeä myös pois päältä, jolloin pelin vaikeustaso kasvaa.

Lauantai-iltoja viihdyttävän tosi-tv-sarjan Sims-versiossa yhdistyy myös joukko muuta reality-taidetta. Perinteisesti tyttöjen pelinä tunnettu Sims on jo jonkin aikaa tarjonnut vaihtoehdon örkki tulee, ammu pumpam! -peleille. Niinpä myös Selviytymistarinoihin on upotettu aimo annos ihmissuhdedraamaa, kuten hyvään viihteeseen aina. Naisena valitsin pelihahmokseni luonnollisesti komean Tanelin, jonka sosiaalisista suhteista onnistuin pitämään huolta melkoisen hyvin.

Taneli ei yllätys, yllätys ole saarella yksin, vaan kohtaa tarinan edetessä niin täitä rapsuttelevia orankeja kuin lajitovereitaankin. Erilaisten henkilöiden kautta peliin on saatu hienoista tosi-tv-ironiaa. Esimerkiksi Sinkkusaarelle kumppania (tai kumppaneita) etsimään lähtenyt, Tanelin tavoin haaksirikkoutunut joukko simejä osoittautui tarinassa juuri niin tyhjäpäiseksi ja ärsyttäväksi kuin maajussin morsiamet. Oma sims-Tanelini sen sijaan oli tietysti järkevä ja kekseliäs, vaikkeivät senkään repliikit aina mitään älyn riemuvoittoja olleet. Tarinassa oli havaittavissa myös kiinnostava kontrasti sinkkulaivan länkkäreitten ja saaren alkuperäiskansan välillä. Saarelta löytynyt sivilisaatio oli nimittäin verrattain hyväntahtoista ja modernia.



Tarinapelin lisäksi pelaaja voi myös ”luoda oman tarinansa”. Käytännössä tämä tarkoittaa perinteistä vapaata peliä, jonka kulkua eivät tarinapelin tavoin määrää tietyt tehtävät. Oma kiinnostukseni lopahti kuitenkin tässä vaiheessa. Pelaajat, joilla on aikaa ja mielikuvitusta saattavat toki saada paljonkin irti vapaasta pelistä, mutta itse sanoisin, että Selviytymistarinoiden tie unohduksiin alkaa, kun tarinapeli on pelattu loppuun. Peliympäristön vuoksi vapaa pelikin voi sinänsä olla kiinnostavaa, sillä saarelta voi edelleen löytyä tutkittavaa, ja alkeelliset olot luonnonhelmassa ovat kiehtovampia kuin vessanpuhdistus kotomaassa.

The Sims Tarinat -sarjaa mainostetaan erityisesti kannettaville tietokoneille soveltuvaksi. En tiedä, oliko syynä kolmivuotiaan läppärini heikentynyt terveydentila, mutta omassa pelissäni ruudunpäivitys oli paikoin ala-arvoista. Latausajat tuntuivat ikuisuuksilta ja animaatiot tökkivät. Myös tavoitteiden täyttämisessä esiintyi ongelmia: joskus jos tehtävää ei suorittanut välittömästi sen jälkeen kun se inforuutuun ilmestyi, saattoi mahdollisuus tavoitteen täyttämiseen kadota tai ainakin vaikeutua huomattavasti. Esimerkiksi kun sims-Tanelini eräänä päivänä oli väsymyksen takia pyörtymispisteessä ja päätin laupeudessani päästää hänet nukkumaan, ei tehtävänä ollutta mintunlehden poimintaa enää pystynyt aamulla suorittamaan, ja tilalle oli ilmestynyt toinen tehtävä. Ilman mintunlehteä Taneli ei kuitenkaan pystynyt kesyttämään ilkeää jaguaaria ja tarina tyrehtyi. Ei kun alusta sitten vaan. Turhauttavaa.



Kaiken kaikkiaan selviytymistarinat oli kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen kokemus. Sims 2:een jo hieman kyllästyneelle tarinapeli tarjosi viihdyttävää iltapuhdetta melkein koukuttumiseen asti. Grafiikka oli suhteellisen kelvollista ja liikkuminen isolla saarella kartan avulla helppoa (mikäli ei huomioida sitä, että uuden alueen lataus kesti n. 2 minuuttia). Luonnonrauhan ystävänä itseäni ihastutti eksoottinen tropiikki, johon ei pelisarjan muissa osissa usein törmää. Yhtä kauniita asumuksia, huonekaluja ja vaatteita kuin Sims 2:ssa on kuitenkin turha kaipailla – pelissä on aito survival-henki. Henkka maukan kuteita ei tunneta. Missään hökkeleissä ei silti tarvitse koko aikaa asua, vaan vapaassa pelissä voi rakentaa ihan näyttäviäkin linnakkeita. Mikäs sen mukavampaa kuin rakentaa oma sims-huvila meren rannalle, hankkia orankeja ja hyeenoita tekemään työt ja makoilla itse palmun alla. Ihan tässä unohtuu pohjolan räntäsade.

Arvostelija: Maria Tengbergen