The Settlers on yksi suosikkejani rakentelupeleistä – ja nimenomaan ne sarjan alkupään painokset. Vaikka niissä on omat raivostuttavuutensa, etenkin liittyen tavaralogistiikkaan ja taistelusysteemiin, huomaan kerran toisensa jälkeen palaavani näihin peleihin. Niissä on juuri sopivasti tekemistä, eikä valtakunnan hallinta muutu liian nopeasti taulukkolaskennaksi.


Indie-peli Banishedin tekijä on Settlersinsä pelannut. Pelin tunnelma on musiikkia myöten hyvin samanlainen kuin etenkin sarjan ensimmäisissä osissa, ja muutenkin sen logiikassa on paljon yhtäläisyyksiä. Mikään halpa kopio Banished ei kuitenkaan ole, vaan sen ansiot ovat juuri tässä sopivasti historiasta ammentavassa yksinkertaisuudessa.



”Karkotettu” kuulostaa ensin kummalliselta nimeltä kaupunkisimulaatiolle, mutta pelin taustakertomus selvittää asiaa. Pelaaja ohjaa kyläläisiä, jotka aloittavat uuden elämän uudessa ympäristössä. Heidät on siis ajettu vanhasta kodistaan maanpakoon. Tarkoituksena on yksinkertaisesti selvitä hengissä ja kasvaa, mitään ulkoisia vihollisia tai varsinaista aikarajaa pelissä ei ole. Itse tervehdin tätä kehitystä, sillä pyrin aina Settlersissäkin välttämään kuluttavia taisteluita viimeiseen asti.


Näennäisestä uhkien puutteesta huolimatta peli ei ole helppo, sillä haastetta tuo etenkin resurssien rajallisuus. Kaupungin rakentajan pitää alusta asti suunnitella liikkeensä huolellisesti: holtiton laajentaminen tai väärin sijoitetut resurssit kostautuvat viimeistään seuraavana huonona satovuotena. Yritys ja erehdys (tai keskustelupalstojen lukeminen) on ainoa tapa selvitä muutamaa vuotta pitempään. Suositeltavaa onkin edetä harkiten ja kerätä riittävät varastot kaikkea. Vielä senkin jälkeen erilaiset katastrofit vaanivat kyläläisiä.

Suurimpana erona useimpiin kaupunkisimulaatioihin on muutenkin pelin rauhallinen etenemistahti ja se, miten henkilökohtainen suhde ”alamaisiin” muodostuu. Peli kulkee vuodenaika ja vuosi kerrallaan ja eri resurssien tuotantomäärät kuvastelevat vuoden kiertoa. Sen sijaan että väkeä vain tupsahtelisi lisää, jokaisen lapsen syntymä ilmoitetaan erikseen ja niillä on nimet. Lisääntyminen myös vaatii riittävästi asuintilaa, lämpöä ja ruokaa, joten mitään kanimaista populaation kasvua ei ole odotettavissa. Vastaavasti tekniikka ei kehity pelin aikana, vaan kaikki rakennukset ovat käytettävissä alusta asti. Niiden rakentaminen tosin vaatii resursseja siinä määrin, että perustuotanto pitää käytännössä saada ensin toimivaksi.




Nykyään on kohtalaisen harvinaista, että pelin takaa löytyy vain yksi ihminen. Banishedin on kuitenkin tehnyt alusta loppuun Luke Hodorowicz, ja sinällään saavutus on hatunnoston arvoinen. Tähän ja vajaan 20 euron hintaansa nähden Banished on peräti laadukkaan ja valmiin oloinen. Grafiikka on kaikin puolin siedettävää ja kolmiulotteista, ainoastaan lasten toteuttaminen ”pienennettyinä aikuisina” tuntuu vähän mutkien oikomiselta. Muutenkin käyttöliittymäsuunnittelun kömmähdykset ja siellä täällä ilmenevät lapsukset on tätä taustaa vasten helpompi antaa anteeksi.

Valitettavasti pelissä kuitenkin on myös ongelmia, joita ei voi pelkällä olankohautuksella sivuuttaa. Sisäinen logiikka alkaa ontua etenkin tilanteissa, joissa ruokaa on vähän – ja pelin luonteesta johtuen ruokaa on aika usein vähän. Pelihahmot on ohjelmoitu hakemaan jatkuvasti lisää ruokaa talteen asuntoihinsa, vaikka niillä olisi sitä jo hyvät varastot. Jos jostain talosta loppuu syötävä, eikä varastossa ole sitä huomattavasti lisää, voi tämän talon asukkaille sanoa hyvästit: he eivät todennäköisesti ehdi osille, kun vähäiset purtavat imuroidaan ennestään rikkaisiin taloihin. Tämä voi toki olla realistinen kuvaus ihmisluonteesta, mutta siinä vaiheessa kun varaston vieressä sijaitsevan talon asukkaat kuolevat nälkään, alkaa kaivata jotain suorempaa tapaa rankaista tiettyjä alamaisiaan.


Muutenkin peli muistuttaa alkupään Settlersejä myös siinä suhteessa, että eri pisteiden etäisyydet ja niiden väliset tavaravirrat muuttuvat nopeasti kriittisiksi. Varomaton sijoittelu voi johtaa vaikka siihen, että maanviljelijä kuolee nälkään liian pitkän työmatkan vuoksi. Tekoäly toteuttaa hyvin suoraviivaista logiikkaansa, joka on helppo saada sekaisin vaikkapa määräämällä kyläläiset keräämään resursseja tietyltä alueelta. Niin kauan kuin tämä hanke on kesken, voi vaikka talo palaa eivätkä työt silti keskeydy. Kaikkien näiden ”ominaisuuksien” kanssa on mahdollista oppia elämään, mutta luvassa on useita nälänhätään tai muuhun joukkotuhoon päättyviä yrityksiä ennen kuin kylä alkaa tosissaan kasvaa. Pelillä ei ole tapana juurikaan ilmoitella, onko jokin asia hyvin vai huonosti, vaan pelaajan tehtävänä on seurata kylänsä kehitystä.



Mainituista ärsyttävyyksistä huolimatta peli sai minut koukkuunsa. Viehätyin tavasta, joilla pelihahmoista tuli yksilöitä, ja kiinnostuin oikeasti siitä, mitä heidän elämälleen tapahtuu. Halusin rakentaa koulun, jotta lapsista kasvaisi tuottavampia yhteiskunnan jäseniä. Harmittelin, kun perheitä kuoli nälkään. Harmittelin todella, kun valloilleen päässyt tuli poltti lähekkäin rakennetut talot hetkessä poroksi (eikä resursseja kaivon tekoon ollut).


Aikana, jolloin tuntuu olevan hyvin tärkeää tehdä peliin runsaasti pikkutavoitteita ja mahdollisimman kädestä pitäen taluttava juoni, Banished on viehättävän omatahtista kaupunkirakentelua. Peli etenee rauhallisesti ja kannustaa harkitsevaan etenemiseen nopean laajenemisen sijaan – varmin tapa aiheuttaa jonkinlainen ruokakriisi on rakentaa reikä päässä. Kun tätä vertaa vaikka uuteen SimCityyn, alkaa ymmärtää, miten vähemmän voi todellakin olla joskus enemmän.