Titanfall
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1-6 |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Respawn Entertainment |
Julkaisija: | Electronic Arts |
Julkaisupäivä: | 13.03.2014 |
Pelin kotisivut |
Titaanien taistelu
Olen piiloutuneena kujalle, kun pirullisen IMC-korporaation raidetykillä varustautunut titaani tömistelee ohitseni. Ohjukseni on kulutettu jo aikoja sitten, mutta en ole vielä pulassa. Titanfallissa pelaaja ei ole koskaan alakynnessä, vaan ketterälle seinäkiipeilijälle annetaan varusteet jokaisen tilanteen hoitamiseen. Pakenemisen sijaan hankin itselleni muutaman arvokkaan lisäsekunnin muuttumalla hetkellisesti näkymättömäksi, tuplahyppään seinän laitaa vasten ja pujottelen rakettiboostereiden voimin kahden korttelin välillä. Tiimikaverini viedessä vihollisen huomion hyppään rautapedon niskaan, revin niskapanssaria suojaavan peltikerroksen irti ja tulitan konepistoolillani sisuksiin kunnes mechan ylikuumenemisvaroitukset täyttävät ruudun. Maalaan tiputuspisteen savuavan raunion kohdalle, mutta en kutsu paikalle pommitusta varmistamaan koljatinkaatoani, sillä ääni radiossa lausuu "Standby for Titanfall." Ilmakehästä täsmätiputettu mechani odottaa pilottiaan.
Respawn Entertainmentin esikoisteos Titanfall on yksi alkuvuoden suurimpia AAA-julkaisuja, ellei se suurin. Infinity Wardin entisten jehujen, Jason Westin ja Vince Zampellan nopeatempoiselta scifirymistelyltä on odotettu paljon, onhan miesten aiempi pelisarja Call of Duty ollut verkkopelimarkkinoiden kärjessä jo vuosikausia. Pelkkä yhtiön nimi on enteillyt moninpelipainoitteisia projekteja, ja sitä Titanfall on.
Viimeisten vuosien aikana pelimediassa on kyseenalaistettu tarve sisällyttää jokaiseen peliin sekä yksin- että moninpelimuodot. Monissa tapauksissa tämä kun on johtanut puolivillaiseen tasoon, mikä on ilmentynyt esimerkiksi keskinkertaisen turvallisena kummitusjunakampanjana. Titanfall taistelee tätä ongelmaa vastaan luomalla molemmista pelimuodoista hybridin. Kampanja pelataan mappi mapilta tavalliseen tapaan, mutta yksin koetun, staattisen Hollywood-taistelukentän sijaan kentällä taistelee molemmin puolin kuusi eri pelaajaa.
Kuusi kuutta vastaan kuulostaa alkuunsa pelaajamääränä pieneltä, mutta taistelukenttää täyttävät myös tekoälyn ohjaamat NPC-sotilaat. Menoa ja vilskettä riittää ympäriinsä, eikä tunnelma ole autiompaa kuin muidenkaan megabudjettiräiskintöjen keskellä. Kampanjan lisäksi pelaajalle tarjotaan myös Classic-pelimuodossa nimensä mukaisesti klassisempia moninpelimuotoja, kuten attritioniksi nimettyä team deathmatchia, capture the flagia tai dominationia. Pelin erikoisuus ja positiivisin yllätys on Last Titan Standing, jossa kaikki pelaajat varustetaan alusta alkaen titaaneilla. Hengissä pysymisellä ei ole väliä, jos tiimin viimeinenkin rautahirviö alkaa savuta. Titaaninkaato on mukavaa vaihtelua perinteisemmille pelimuodoille, jotka toki viihdyttävät aikansa.
Titanfall sijoittuu tulevaisuuteen, jossa avaruushyppyteknologia on mahdollistanut ihmiskunnan laajan leviämisen pitkin galaksia. Kasvaneen elintilan myötä avaruus on jaettu pääasiallisesti kahteen osaan, sisäplaneettoihin sekä villimpään rajaseutuun. Autonomiset rajaplaneetat yhdistyvät vastarinta-armeija Militiaksi, kun sisäplaneettojen suuri IMC-yhtiö innostuu uusasukkaiden luonnonrikkauksista ja pyrkii kahmaisemaan ne itselleen. Kärhämän taistelut määräytyvät pitkälti pilottien, armeijoiden erikoisjoukkojen taitojen mukaan. Tavallisesta rivimosurista pilotit erottaa kaksi asiaa: nopean urbaaniakrobatian ja seinilläjuoksemisen mahdollistavat boosterit sekä titaanit, ilmakehästä paikanpäälle kutsuttavat henkilökohtaiset sotarobotit.
Juoni ei hehku miltään osin omaperäisyyttä, mutta se toimii tarpeellisena kehyskertomuksena kärhämöivien osapuolien välille. Tarinan keskiönä toimii kahden entisen sotatoverin mittelöinti vastakkaisten armeijoiden johtajina. Ikävä kyllä juonesta kiinnostuneelta pelaajalta menevät erilaiset kiemurat ja käännekohdat auttamattakin ohi, sillä tarina etenee täysin taistelun keskellä puhuvien päiden välityksellä. Mukavana puolena pelaaja ei ole yksikään tarinan päähenkilöistä vaan tavallinen pilotti, joka on osallisena armeijansa hyökkäyksissä pääsankareiden häärätessä taustalla. Heikkouksistaan huolimatta tarina onnistuu työssään, antaen pelaajalle selvän motivaation toimilleen. Taistelu kolmesta valtauspisteestä tuntuu jopa merkitykselliseltä, kun alueen hallussapidolle annetaan oikea syy, kuten bensa-aseman valtaus avaruusalusten varastojen pumppaamista varten.
Titanfallin suurin voima on sen vahvassa tunnelmassa, joka muodostuu yksin- ja moninpelin hybridistä. Perinteisistä yksinpelikampanjoista on noukittu tarkasti ne toimivimmat aspektit, kuten fiilistely, sekä onnistumisen tunne sotaan vaikuttamalla. Tietokoneen ohjaamat hahmot ja kevyt tarinointi luovat komean tapahtumapaikan, jossa voi moninpeleistä saadun kilpailullisuuden lisäksi myös tunnelmoida. Pelaaja on jo valmiiksi adrenaliinihurmiossa, kun ratkaiseva taistelu ei alakaan pelkällä respawnauksella kentän laitaan, vaan orksestraalipauhauksen ryydittämällä täsmähyökkäyksellä suoraan ilmakehästä. Immersio on vahva ja onnistunut, ja onneksi tunnelmankohotushetkiä ei myöskään pitkitetä saati ylikäytetä.
Dramaturgista kehystäkin tärkeämpi tunnelmanluoja on pelin pettämätön tyylitaju, eli coolius. Ingressissä kuvailtu kertomus ei ole päheydestään huolimatta millään lailla uniikki tai edes epätavanomainen, vaan jatkuvasti taistelukentällä tapahtuva osa sodankäyntiä. Tästä huolimatta titaanin kaataminen paljain käsin on jokaisella kerralla yhtä voimaannuttava kokemus. Respawn on tehnyt mainiota työtä luodessaan pelistä ennenkaikkea hauskan: seinillä juoksentelu, mahdottomilta vaikuttavien hyppyjen suorittaminen ja katonharjalta toiselle eteneminen yksinkertaisesti näyttää sekä tuntuu hauskalta. Onnistuneen liikesarjan suorittaminen antaa samankaltaista tyydytystä kuin aikoinaan Mirror’s Edgessä.
Titanfallin tunnelmointi ei kuitenkaan pääty hämähäkkimiehen kanavointiin, vaan hauskanpito jatkuu mechan puikoissa. Kun taistelukentällä on odottanut keskimääräisesti muutaman minuutin, pelaajalle tulee mahdollisuus kutsua oma sotakone ilmakehästä. Kun ensimmäistä kertaa katselee tulivanojen myötä tantereeseen tärähtävää koljattiaan, virne on kuin lapsella jouluaamuna. Mechan tyyli palvelee pelaajaansa. Ketterämmät pilotit väistelevät vastaantulevia ohjuksia kevyellä Stryder-titaanilla kuin eivät olisi moksiskaan, kestävyyttä arvostavien vahtikoirien valinta on jykevä Ogre. Itselleni ominaiseksi vaihtoehdoksi muotoutui Atlas, tasapainotettu jokapaikan höylä, jolla erilaisten pelityylien vaihtelu lennosta onnistui helposti.
Sekä hahmoja että titaaneja pääsee muokkaamaan niin aseiden kuin varustusten osalta. Noin kymmenestä asevaihtoehdosta omansa noukkimisen lisäksi pilotilleen voi valita käsiaseen, titaanien kaatamiseen tarkoitetun jykevämmän tuliluikun, kranaatteja, sekä muutaman erikoiskyvyn. Kykyihin kuuluu esimerkiksi viholliset kartalla näyttävä tutka tai seinien läpi hahmot näyttävä sonaari. Hahmonmuokkaus on tavallista verkkopeliä pelkistetympää, eikä kykyjä, aseita ja varusteita jaella mielettömiä määriä. Titaaneja on kolme erilaista vaihtoehtoa, aseita noin tuplasti enemmän. Robottihaarniskojen kykyvalikoima on mukavan vaihteleva. Mukaan kuuluu esimerkiksi pilotit niskasta ravistava ja vihollistitaaneja pahasti vahingoittava elektroninen sumu sekä vastaantulevat ammukset pysäyttävä ja takaisinlähettävä telekineesi. Tämän kaiken lisäksi pelaaja ansaitsee boosterikortteja, joilla voi yhden elämän ajan saada kevyen parannuksen, kuten tehokkaamman rynnäkkökiväärin, tai nopeammin latautuvan erikoiskyvyn titaaniinsa.
Mainion tunnelman lisäksi Titanfallin suuri voima on sen pelattavuudessa. Respawn Entertainmentin historia FPS-pelien parissa näkyy, sillä niin pilottien kuin titaanien ohjaaminen, pelattavuus kuin pelin tasapainokin on hiottu äärimmäisyyksiin asti. Mechat ovat tulivoimansa ja kestonsa vuoksi juuri niin arvostettavia vastuksia kuin miltä vaikuttavat, mutta peli ei unohda tarjota ihmispelaajille aitoa mahdollisuutta teräshirviöiden kampittamiseen. Titaanien lukumäärä kentillä pysyy myös hyvin aisoissa, joten ihmispelaajien ja mechojen suhde pysyy järkevänä. Usein käytetty "Call of Duty mechoilla" -vertaus on osuva useallakin tavalla, mutta tässä tapauksessa kyseessä on kehu. Pelin ohjaus on nimittäin selkäytimissä ja jokaisessa taistelussa on selvää, että kuolinruutua katsellessa voi syyttää vain itseään.
Kenttiä ei ole kovin montaa, noin viitisentoista kappaletta, mutta ne ovat tyyliltään tarpeeksi vaihtelevia, kookkaita ja hyvin suunniteltuja. Mihinkään Battlefieldin kokoluokituksiin ei olla pyritty, mutta tilaa on tarpeeksi vapaampaan liikkumiseen ja taistelun leviämiseen useammalle alueelle. Kenttien design on hieman ailahtelevaa, mutta pääosin vahvaa. Ajoittain tapahtumapaikat kuvaavat räiskinnöille liiankin tuttua, harmaan ja ruskean sävyttämää teollisuusmaisemaa, mutta useimmiten scifi-parkouria pääsee harrastamaan kirkkaissa ja tyylikkäissä mapeissa, jotka vaihtelevat auringonporottamasta aavikosta sokkeloisiin metropoleihin. Yleisilme on aina mukavan pirteä, mikä käy yksi yhteen pelin nopeatempoisen ja kevyen tunnelman kanssa.
Muutamista suttuisemmista tekstuureista huolimatta Titanfallia on kaunista katsella. Kirkkaita värejä, terävyyttä ja kontrastia löytyy, ja perusvahva graafinen tyyli tukee kokonaisuutta. Mitään Crysiksen tapaista silmien sulamista ei kannata odottaa. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, miten hyvin säveltäjä Stephen Bartonin musiikki onnistui tunnelman luonnissa geneerisestä tyylistään huolimatta.
No entäs ne huonot puolet? Titanfall ei kenties ole suunnittelutyöllään tylsän tavanomainen, mutta räiskintäpelien vallankumoukseksikaan siitä ei ole. Sekä titaanit että scifi-parkour tuovat kaksi uutta puolta tavanomaiseen präiskyttelyyn, mutta pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin kaikin puolin tavallinen FPS-peli.
On myös pakko sanoa, että Titanfall kärsii klassisemmissa pelimuodoissaan hieman keskinkertaisesta ilmapiiristä. Siinä, missä kampanjan aikana musiikki pauhaa, porukka kokeilee erilaisia pelityylejä ja taistelu on rennompaa, Classic-puolen väännöt ovat täynnä tavanomaisempia kilparäiskijöitä. Kilpahenkisenä räiskintäpelinä tämä on tottakai oletettavaa, mutta kampanjan fiilistelyn jälkeen ote tuntuu orvolta ja nähdyltä. Mukavaa peliseuraa tulee toki ajoittain vastaan, eikä mikään pelimuoto itsessään ole huonosti suunniteltu. Huomasin kuitenkin ajautuvani kampanjan uusiopelaamiseen useammin kuin kerran juurikin sen kevyemmän tunnelman vuoksi. Aina kun ei jaksa vääntää hiki hatussa. Adrenaliinintäytteistä lisähaastetta kaipaavat ovat kaikilla taistelukentillä kuin kotonaan.
On mahdotonta sanoa, pysyykö innostus Titanfallia kohtaan yllä pidemmällä aikavälillä, sillä tunnelmaan keskittyvillä peleillä on paha tapa laimentua toiston myötä. Ainakaan toistaiseksi en kuitenkaan malta odottaa, että pääsen takaisin titaanini puikkoihin. Missään muussa pelissä en ole kokenut näin usein tilanteita, joista haluan vain vaahdota kyllästyneille kavereilleni yömyöhään saakka. Hyvä juttu minulle, huonompi kavereilleni.
Daavid ja Goljat
Respawn Entertainmentin esikoisteos Titanfall on yksi alkuvuoden suurimpia AAA-julkaisuja, ellei se suurin. Infinity Wardin entisten jehujen, Jason Westin ja Vince Zampellan nopeatempoiselta scifirymistelyltä on odotettu paljon, onhan miesten aiempi pelisarja Call of Duty ollut verkkopelimarkkinoiden kärjessä jo vuosikausia. Pelkkä yhtiön nimi on enteillyt moninpelipainoitteisia projekteja, ja sitä Titanfall on.
Viimeisten vuosien aikana pelimediassa on kyseenalaistettu tarve sisällyttää jokaiseen peliin sekä yksin- että moninpelimuodot. Monissa tapauksissa tämä kun on johtanut puolivillaiseen tasoon, mikä on ilmentynyt esimerkiksi keskinkertaisen turvallisena kummitusjunakampanjana. Titanfall taistelee tätä ongelmaa vastaan luomalla molemmista pelimuodoista hybridin. Kampanja pelataan mappi mapilta tavalliseen tapaan, mutta yksin koetun, staattisen Hollywood-taistelukentän sijaan kentällä taistelee molemmin puolin kuusi eri pelaajaa.
Kuusi kuutta vastaan kuulostaa alkuunsa pelaajamääränä pieneltä, mutta taistelukenttää täyttävät myös tekoälyn ohjaamat NPC-sotilaat. Menoa ja vilskettä riittää ympäriinsä, eikä tunnelma ole autiompaa kuin muidenkaan megabudjettiräiskintöjen keskellä. Kampanjan lisäksi pelaajalle tarjotaan myös Classic-pelimuodossa nimensä mukaisesti klassisempia moninpelimuotoja, kuten attritioniksi nimettyä team deathmatchia, capture the flagia tai dominationia. Pelin erikoisuus ja positiivisin yllätys on Last Titan Standing, jossa kaikki pelaajat varustetaan alusta alkaen titaaneilla. Hengissä pysymisellä ei ole väliä, jos tiimin viimeinenkin rautahirviö alkaa savuta. Titaaninkaato on mukavaa vaihtelua perinteisemmille pelimuodoille, jotka toki viihdyttävät aikansa.
Titaanitiputukset
Titanfall sijoittuu tulevaisuuteen, jossa avaruushyppyteknologia on mahdollistanut ihmiskunnan laajan leviämisen pitkin galaksia. Kasvaneen elintilan myötä avaruus on jaettu pääasiallisesti kahteen osaan, sisäplaneettoihin sekä villimpään rajaseutuun. Autonomiset rajaplaneetat yhdistyvät vastarinta-armeija Militiaksi, kun sisäplaneettojen suuri IMC-yhtiö innostuu uusasukkaiden luonnonrikkauksista ja pyrkii kahmaisemaan ne itselleen. Kärhämän taistelut määräytyvät pitkälti pilottien, armeijoiden erikoisjoukkojen taitojen mukaan. Tavallisesta rivimosurista pilotit erottaa kaksi asiaa: nopean urbaaniakrobatian ja seinilläjuoksemisen mahdollistavat boosterit sekä titaanit, ilmakehästä paikanpäälle kutsuttavat henkilökohtaiset sotarobotit.
Juoni ei hehku miltään osin omaperäisyyttä, mutta se toimii tarpeellisena kehyskertomuksena kärhämöivien osapuolien välille. Tarinan keskiönä toimii kahden entisen sotatoverin mittelöinti vastakkaisten armeijoiden johtajina. Ikävä kyllä juonesta kiinnostuneelta pelaajalta menevät erilaiset kiemurat ja käännekohdat auttamattakin ohi, sillä tarina etenee täysin taistelun keskellä puhuvien päiden välityksellä. Mukavana puolena pelaaja ei ole yksikään tarinan päähenkilöistä vaan tavallinen pilotti, joka on osallisena armeijansa hyökkäyksissä pääsankareiden häärätessä taustalla. Heikkouksistaan huolimatta tarina onnistuu työssään, antaen pelaajalle selvän motivaation toimilleen. Taistelu kolmesta valtauspisteestä tuntuu jopa merkitykselliseltä, kun alueen hallussapidolle annetaan oikea syy, kuten bensa-aseman valtaus avaruusalusten varastojen pumppaamista varten.
Tee se tyylillä
Titanfallin suurin voima on sen vahvassa tunnelmassa, joka muodostuu yksin- ja moninpelin hybridistä. Perinteisistä yksinpelikampanjoista on noukittu tarkasti ne toimivimmat aspektit, kuten fiilistely, sekä onnistumisen tunne sotaan vaikuttamalla. Tietokoneen ohjaamat hahmot ja kevyt tarinointi luovat komean tapahtumapaikan, jossa voi moninpeleistä saadun kilpailullisuuden lisäksi myös tunnelmoida. Pelaaja on jo valmiiksi adrenaliinihurmiossa, kun ratkaiseva taistelu ei alakaan pelkällä respawnauksella kentän laitaan, vaan orksestraalipauhauksen ryydittämällä täsmähyökkäyksellä suoraan ilmakehästä. Immersio on vahva ja onnistunut, ja onneksi tunnelmankohotushetkiä ei myöskään pitkitetä saati ylikäytetä.
Dramaturgista kehystäkin tärkeämpi tunnelmanluoja on pelin pettämätön tyylitaju, eli coolius. Ingressissä kuvailtu kertomus ei ole päheydestään huolimatta millään lailla uniikki tai edes epätavanomainen, vaan jatkuvasti taistelukentällä tapahtuva osa sodankäyntiä. Tästä huolimatta titaanin kaataminen paljain käsin on jokaisella kerralla yhtä voimaannuttava kokemus. Respawn on tehnyt mainiota työtä luodessaan pelistä ennenkaikkea hauskan: seinillä juoksentelu, mahdottomilta vaikuttavien hyppyjen suorittaminen ja katonharjalta toiselle eteneminen yksinkertaisesti näyttää sekä tuntuu hauskalta. Onnistuneen liikesarjan suorittaminen antaa samankaltaista tyydytystä kuin aikoinaan Mirror’s Edgessä.
Titanfallin tunnelmointi ei kuitenkaan pääty hämähäkkimiehen kanavointiin, vaan hauskanpito jatkuu mechan puikoissa. Kun taistelukentällä on odottanut keskimääräisesti muutaman minuutin, pelaajalle tulee mahdollisuus kutsua oma sotakone ilmakehästä. Kun ensimmäistä kertaa katselee tulivanojen myötä tantereeseen tärähtävää koljattiaan, virne on kuin lapsella jouluaamuna. Mechan tyyli palvelee pelaajaansa. Ketterämmät pilotit väistelevät vastaantulevia ohjuksia kevyellä Stryder-titaanilla kuin eivät olisi moksiskaan, kestävyyttä arvostavien vahtikoirien valinta on jykevä Ogre. Itselleni ominaiseksi vaihtoehdoksi muotoutui Atlas, tasapainotettu jokapaikan höylä, jolla erilaisten pelityylien vaihtelu lennosta onnistui helposti.
Sekä hahmoja että titaaneja pääsee muokkaamaan niin aseiden kuin varustusten osalta. Noin kymmenestä asevaihtoehdosta omansa noukkimisen lisäksi pilotilleen voi valita käsiaseen, titaanien kaatamiseen tarkoitetun jykevämmän tuliluikun, kranaatteja, sekä muutaman erikoiskyvyn. Kykyihin kuuluu esimerkiksi viholliset kartalla näyttävä tutka tai seinien läpi hahmot näyttävä sonaari. Hahmonmuokkaus on tavallista verkkopeliä pelkistetympää, eikä kykyjä, aseita ja varusteita jaella mielettömiä määriä. Titaaneja on kolme erilaista vaihtoehtoa, aseita noin tuplasti enemmän. Robottihaarniskojen kykyvalikoima on mukavan vaihteleva. Mukaan kuuluu esimerkiksi pilotit niskasta ravistava ja vihollistitaaneja pahasti vahingoittava elektroninen sumu sekä vastaantulevat ammukset pysäyttävä ja takaisinlähettävä telekineesi. Tämän kaiken lisäksi pelaaja ansaitsee boosterikortteja, joilla voi yhden elämän ajan saada kevyen parannuksen, kuten tehokkaamman rynnäkkökiväärin, tai nopeammin latautuvan erikoiskyvyn titaaniinsa.
Mechani mun
Mainion tunnelman lisäksi Titanfallin suuri voima on sen pelattavuudessa. Respawn Entertainmentin historia FPS-pelien parissa näkyy, sillä niin pilottien kuin titaanien ohjaaminen, pelattavuus kuin pelin tasapainokin on hiottu äärimmäisyyksiin asti. Mechat ovat tulivoimansa ja kestonsa vuoksi juuri niin arvostettavia vastuksia kuin miltä vaikuttavat, mutta peli ei unohda tarjota ihmispelaajille aitoa mahdollisuutta teräshirviöiden kampittamiseen. Titaanien lukumäärä kentillä pysyy myös hyvin aisoissa, joten ihmispelaajien ja mechojen suhde pysyy järkevänä. Usein käytetty "Call of Duty mechoilla" -vertaus on osuva useallakin tavalla, mutta tässä tapauksessa kyseessä on kehu. Pelin ohjaus on nimittäin selkäytimissä ja jokaisessa taistelussa on selvää, että kuolinruutua katsellessa voi syyttää vain itseään.
Kenttiä ei ole kovin montaa, noin viitisentoista kappaletta, mutta ne ovat tyyliltään tarpeeksi vaihtelevia, kookkaita ja hyvin suunniteltuja. Mihinkään Battlefieldin kokoluokituksiin ei olla pyritty, mutta tilaa on tarpeeksi vapaampaan liikkumiseen ja taistelun leviämiseen useammalle alueelle. Kenttien design on hieman ailahtelevaa, mutta pääosin vahvaa. Ajoittain tapahtumapaikat kuvaavat räiskinnöille liiankin tuttua, harmaan ja ruskean sävyttämää teollisuusmaisemaa, mutta useimmiten scifi-parkouria pääsee harrastamaan kirkkaissa ja tyylikkäissä mapeissa, jotka vaihtelevat auringonporottamasta aavikosta sokkeloisiin metropoleihin. Yleisilme on aina mukavan pirteä, mikä käy yksi yhteen pelin nopeatempoisen ja kevyen tunnelman kanssa.
Muutamista suttuisemmista tekstuureista huolimatta Titanfallia on kaunista katsella. Kirkkaita värejä, terävyyttä ja kontrastia löytyy, ja perusvahva graafinen tyyli tukee kokonaisuutta. Mitään Crysiksen tapaista silmien sulamista ei kannata odottaa. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, miten hyvin säveltäjä Stephen Bartonin musiikki onnistui tunnelman luonnissa geneerisestä tyylistään huolimatta.
Tämä on titaanini. Niitä on monia, mutta tämä on minun.
No entäs ne huonot puolet? Titanfall ei kenties ole suunnittelutyöllään tylsän tavanomainen, mutta räiskintäpelien vallankumoukseksikaan siitä ei ole. Sekä titaanit että scifi-parkour tuovat kaksi uutta puolta tavanomaiseen präiskyttelyyn, mutta pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin kaikin puolin tavallinen FPS-peli.
On myös pakko sanoa, että Titanfall kärsii klassisemmissa pelimuodoissaan hieman keskinkertaisesta ilmapiiristä. Siinä, missä kampanjan aikana musiikki pauhaa, porukka kokeilee erilaisia pelityylejä ja taistelu on rennompaa, Classic-puolen väännöt ovat täynnä tavanomaisempia kilparäiskijöitä. Kilpahenkisenä räiskintäpelinä tämä on tottakai oletettavaa, mutta kampanjan fiilistelyn jälkeen ote tuntuu orvolta ja nähdyltä. Mukavaa peliseuraa tulee toki ajoittain vastaan, eikä mikään pelimuoto itsessään ole huonosti suunniteltu. Huomasin kuitenkin ajautuvani kampanjan uusiopelaamiseen useammin kuin kerran juurikin sen kevyemmän tunnelman vuoksi. Aina kun ei jaksa vääntää hiki hatussa. Adrenaliinintäytteistä lisähaastetta kaipaavat ovat kaikilla taistelukentillä kuin kotonaan.
On mahdotonta sanoa, pysyykö innostus Titanfallia kohtaan yllä pidemmällä aikavälillä, sillä tunnelmaan keskittyvillä peleillä on paha tapa laimentua toiston myötä. Ainakaan toistaiseksi en kuitenkaan malta odottaa, että pääsen takaisin titaanini puikkoihin. Missään muussa pelissä en ole kokenut näin usein tilanteita, joista haluan vain vaahdota kyllästyneille kavereilleni yömyöhään saakka. Hyvä juttu minulle, huonompi kavereilleni.
Titanfall (Tietokonepelit)
Tunnelmaan ja hauskanpitoon keskittyvä, mechoja ja scifiparkouria sisältävä vauhdikas räiskintä, joka pelattavuus on täyttä rautaa.
- Titaanien ohjaamisessa on munaa
- Seinäjuoksentelu vauhdikasta ja hauskaa
- Pelattavuus kohdillaan
- Tunnelma katossa
- Perinteiset pelimuodot hieman tavanomaisia
Keskustelut (17 viestiä)
17.03.2014 klo 15.54
17.03.2014 klo 16.12
Itse hommasi pääpelin + dlc:t 34 eurolla vähä kikkailemalla originin sivuilla... :P
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
17.03.2014 klo 16.38 3
Tuleeko Xbone versiosta arvostelua?
Ei tule, tällä kertaa mentiin PC-menolla, Xbonea kun ei kaikilla arvostelijoillakaan vielä ole.
17.03.2014 klo 16.46 4
17.03.2014 klo 17.52 7
Hauskaa oli sen tunnin pari jonka jälkeen alkaa tökkimään.
Rumakin vielä.
Rekisteröitynyt 03.09.2007
17.03.2014 klo 18.03 1
no nyt on firefoxilla pistelaatikko rikki. kuva peittää
Toimitukselle tiedoksi, että minullakin on sama vika, joten ei ole yksittäistapaus.
17.03.2014 klo 18.10
17.03.2014 klo 18.41
Rekisteröitynyt 27.05.2007
17.03.2014 klo 20.01
no nyt on firefoxilla pistelaatikko rikki. kuva peittää
sama juttu iltasanomien etusivulla. sivun päivittäminen auttaa
17.03.2014 klo 20.26 8
Tuleeko Xbone versiosta arvostelua?
Ei tule, tällä kertaa mentiin PC-menolla, Xbonea kun ei kaikilla arvostelijoillakaan vielä ole.
Niin no, mitä sitä turhaan huonompaa versiota arvostella. Tämä peli pelataan PC:llä.
Rekisteröitynyt 26.09.2007
17.03.2014 klo 21.58
Tuli itse myös hankittua Titanfall tuolta rapakon toiselta puolelta, Yhteensä tuli joku 39e maksettua titanfall + season pass.
17.03.2014 klo 22.13 4
18.03.2014 klo 19.44
wiltsu: Miltä regionilta otit?
Meksiko. Viikko aikaa ostaa halvalla, muuttavat pesot dollareiksi
Rekisteröitynyt 03.12.2009
19.03.2014 klo 10.23 4
20.03.2014 klo 06.55 1
Cool mutta kohta tylsä, ei graafisesti erikoinen, surkea tarina, surkea valikoima pelimuotoja, loppujen lopuksi "tavallinen FPS".
Silti 93?
Rekisteröitynyt 26.09.2007
20.03.2014 klo 11.10 2
Nyt on kyllä pakko sanoa että arvostelu teksti ja arvosana ei kulje ihan käsi kädessä.
Cool mutta kohta tylsä, ei graafisesti erikoinen, surkea tarina, surkea valikoima pelimuotoja, loppujen lopuksi "tavallinen FPS".
Silti 93?
Ei ne numerot mitään kerro. Ei se numero ole mikään yhteenveto tekstistä.
22.03.2014 klo 07.03
Nyt on kyllä pakko sanoa että arvostelu teksti ja arvosana ei kulje ihan käsi kädessä.
Cool mutta kohta tylsä, ei graafisesti erikoinen, surkea tarina, surkea valikoima pelimuotoja, loppujen lopuksi "tavallinen FPS".
Silti 93?
Ei ne numerot mitään kerro. Ei se numero ole mikään yhteenveto tekstistä.
Mutta kyllä niiden pitäisi...
Kirjoita kommentti