Mitä saa kun yhdistää kansallissosialistiset märehtijät, ulkoavaruuden anaaliluotauksen ja Kanadan sisäpolitiikan? Vuoden hauskimman pelin.




Yksinkertaisemmista lähtökohdista satiirin ykkösnimeksi noussut South Park on kokenut vuosien saatossa useammankin peli-inkarnaation. Nämä tekeleet ovat kuitenkin olleet aina enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, lisenssin voimin tehtyjä fanirahastuksia. Stick of Truthin kohdalla televisiosarjan päätekijät Trey Parker ja Matt Stone ovat tehneet tiivistä yhteistyötä kehittäjätiimi Obsidian Entertainmentin kanssa, luoden South Parkille vihdoin arvoisensa pelijulkaisun. Fanien ahdistuksen helpotukseksi voidaan heti alkuun todeta, että Stick of Truth on ehtaa South Parkia.

Siltä varalta, että lukijoiden joukkoon on lukeutunut tammitynnyrissä vuosikymmeniä eläneitä yksilöitä, annettakoon South Parkista lyhyt synopsis: Satiirintäytteinen animaatiosarja seuraa pääasiallisesti neljän nelosluokkalaisen - Stanin, Kylen, Cartmanin ja Kennyn - elämää South Parkin pikkukaupungissa. Vuosien mittaan hahmokavalkadi on kasvanut muilla luokkalaisilla, lasten perheenjäsenillä ja kaupungin muilla asukkailla. Kodin ja koulun ulkopuolella lapset joutuvat usein eriskummallisiin, ajankohtaisia aiheita vahvasti parodioiviin tapahtumiin, joihin sarja antaa likaisten ja kylmien vitsien ryydittämän näkökantansa. Stick of Truth keskittyy erityisesti viimeisimmällä kaudella paljon ruutuaikaa saaneisiin poikien fantasiaroolipelileikkeihin, vaikka muutkin televisiosarjan historiassa esiintyneet tarinat ja hahmot löytävät pelissä paikkansa.




Stick of Truth alkaa uuden aamun sarastuksella, kun The New Kid, kaupunkiin vastikään muuttaneen perheen lapsi, herää South Parkin maailmaan. Vanhemmat patistavat poikansa ulos muuttolaatikoiden keskeltä etsimään ystäviä, ja paikallisen paladiinin törmättyään kulmakunnan uusi kersa hyväksytään osaksi lasten fantasialeikkiä suuren velhon, Cartmanin taistelijakaartiin. Tuttu hahmokatras esitellään hiljalleen juonikoukeroiden kautta, jotka kietoutuvat vahvasti velhon sotureiden ja kilpailevan haltiaryhmän valtataistelun välille. Mittelön keskiössä on Stick of Truth, maaginen totuuden kepukka, jonka omistaja hallitsee universumia. Keppi vaihtaakin omistajaa tiuhaa tahtia, mutta The New Kid tuntuu omistavan mystisiä voimia, joiden hallitseminen saattaa olla avain pelin voittoon. Ajan saatossa tarinaan sekoittuu myös vakavampia elementtejä, jotka uhkaavat koko kaupungin tulevaisuutta, sillä totuttuun tapaan poikien viattomana alkavat leikit lähtevät pian käsistä.

Stick of Truthin tarina jakaantuu usealle päivälle. Sota maailmankaikkeuden herruudesta täyttää lasten päivät, mutta auringon laskettua miekat ja magiat väistyvät lyhyiden sivuseikkailujen tieltä. Öiset tarinat ovat oiva tapa esitellä fantasialeikkien ulkopuolisia elementtejä ilman kokonaisuuden rikkomista. Kuunvalossa matkataan muun muassa ilmakehässä väijyvien muukalaisten alukseen ja tutustutaan päähahmon perheen historiaan. Mukaan on saatu ahdettua myös pieni määrä sivutehtäviä, jotka onnistuvat viihdyttämään kestonsa ajan turhan stereotyyppisesta "mene tuonne ja tapa nuo" -tyylisestä asetelmastaan huolimatta.


Vaikka tarina on käsikirjoituksen tasolta South Parkin paremmasta päästä ja jälkikäteen arvioituna paketti pysyi mukavan tiiviinä, yllätyin juonen lyhyydestä. Reilu kymmentuntinen matka vuoristossa varmistaa, ettei tylsiä suvantokohtia ole liiaksi, mutta samanaikaisesti roolipeleiltä on tottunut odottamaan pidempää kestoa. Pelistä jääkin varmasti parempi maku suuhun, jos osaa alusta alkaen odottaa tiiviimpää kokonaisuutta.



Stick of Truth nojaa suunnittelussaan kahteen pääpilariin, perinteiseen South Park -huumoriin sekä roolipelaamiseen. Yllättäväksi pelin vahvuudeksi nousee kuitenkin myös Coloradossa sijaitsevan pikkukaupungin vapaa tutkiminen. Sarjan pitkäaikaisille faneille on ilahduttavaa päästä vihdoin tiirailemaan kaupungin pohjapiirustusta ja näkemään, miten ikoniset eri rakennukset muodostavat kokonaisuuden. Vaikka lopullinen pelialue ei kooltaan olekaan millään muotoa massiivinen, tilaa on riittävästi. Lisäinnostusta alueiden koluamiseen löytyy metroidmaisesta suunnittelusta, jossa hiljalleen tarinasta saatavien esineiden myötä vanhoista paikoista löytyy uusia reittejä ja paikkoja tutkittavaksi. Onnistuneen suunnitteluratkaisun myötä pelaaja saa aitoa motivaatiota käydä vanhoilla alueilla turhan sahaamisen sijaan.


Roolipelaaminen on mukavan intuitiivista ja pääpiirteiltään yksinkertaista, mikä helpottaa myös roolipeleille ummikompia pelaajia selviämään kärhämöistä. Harmillisesti vuoropohjaisuuteen perustuva taistelusysteemi noudattaa normeja niinkin pitkälle, ettei genren veteraaneille löydy lainkaan uutta omaksuttavaa. Tuttuun tapaan vastapuolet iskevät toisiaan vuorotellen joko normaaleilla iskuilla, erikoishyökkäyksillä tai taioilla. Vaihtoehtoisesti voi käyttää esineitä esimerkiksi taistelijansa parantamiseen tai kutsua avuksi summonoitavia erikoishahmoja. Helppo systeemi auttaa pelaajaa keskittymään tarinaan ja vitseihin, mutta haastetta kaipaavien kannattaa suosiolla nostaa vaikeusasteet kaakkoon. Itseään toistavan taistelun kaavaa pyritään rikkomaan erilaisilla minipeleillä ja kokonaisuudesta irrallisilla osioilla, joiden tarkka kuvailu olisi turhaa ilon pilaamista. Kerrottakoon, että pelaaja pääsee muun muassa kokeilemaan kunnon old school -pelaamista ja tutustumaan tyttöjen sielunmaisemaan.

Taistelun lisäksi roolipelailu on läsnä muussakin pelisuunnittelussa. Pelin alussa New Kidistä voi luoda juuri oman näköisensä, mikä helpottaa valtavasti tarinaan eläytymistä. Hahmon muokkaamisella on myöhemmässäkin pelissä suuri rooli, sillä erilaiset vaatekappaleet, hiustyylit ja asusteet palvelevat paitsi tarinaa, kohottavat myös hahmon kykyjä. Roolipelailun hengessä myös tasonousut, uusien kykyjen hankkiminen ja muut roolipelaamisen aakkoset on otettu osaksi Stick of Truthia. Ns. loottaaminen, eli kaiken irtotavaran kahmiminen on alati pelissä läsnä, ja peli osaa ottaa turhan krääsän keräämisen huumorilla. Noukittavat esineet toimivat paitsi omina irtovitseinään, myös onnistuneina viittauksina sarjan historiaan.




Komediapilari seisoo pääosin vankasti omilla jaloillaan, vaikka peli korvaakin televisiosarjan ajankohtaisten aiheiden käsittelyn suuremman skaalan parodioinnilla. Tällä kertaa kyytiä saavat erityisesti pelimaailman pitkäaikaiset vitsaukset, kuten natsizombit, päähahmon muistinmenetykset ja viemärikentät. Välillä vitsit tuntuvat kuitenkin ylittävän aidan sieltä matalammasta päästä, eivätkä sukkelammatkaan neronleimaukset vältä ajoittaista ylikäyttöä, joita ilmaantuu pakostakin itseään toistavien pelitilanteiden myötä. Kokonaisuutena vitsien taso on kuitenkin korkea ja sarjan fanit huomaavat varmasti pelaavansa suut virneessä.

Pelimaailman lisäksi vitsit keskittyvät lähinnä viittaamaan televisiosarjan aikaisempiin tapahtumiin. Nostalgiamatka 17 kauden pituisen sarjan historiaan onkin väistämätön, sillä vastaavanlaiseen viittausten määrään en ole ennen törmännyt. Tärppejä menneisiin tapahtumiin on niin varusteissa, dialogissa, tapahtumapaikoissa kuin pienissä yksityiskohdissa - kuten valokuvina kehyksissä - ympäri maailmaa. Pelkästään aiempien tarinoiden fiilistelyssä voi viettää halutessaan jokusen tunnin.




Stick of Truth kärsii ajoittain muutamista bugeista ja tahmailusta, mutta suurempaa valitettavaa ei pelistä löydy. Teknisestä näkökulmasta ajateltuna pakahdun vain ilosta ja hämmennyksestä, sillä en alkujaan uskonut että videopelin ja televisiosarjan visuaalinen ilme saataisiin näin samankaltaiseksi. South Parkin visuaalinen ilme on toki aina ollut simppeli ja ajatustasolla helposti adaptoitavissa, mutta yhdennäköisyys on niin merkittävä, ettei eroa animaatiosarjan ja interaktiivisen pelin kohdalla aina pysty edes huomaamaan.

Vikojensa - joita ei ole kylläkään useita - kuten itseään toistavan taistelun, sekä maalinsa missaavien vitsien vuoksi en voi sanoa, että Stick of Truth olisi täydellinen peli. Voin kuitenkin sanoa, että Stick of Truth on täydellinen South Park -peli. Se nostaa pinnalle televisiosarjan hyvät puolet ja ammentaa niistä onnistuneen pelikokonaisuuden. Pisteistä mainittakoon sen verran, että jos sarjan huumori ei istu lainkaan yhteen pelaajan kanssa, voi niistä ravistella pois vajaat kymmenisen kappaletta.