EA:n FIFA Street -sarja on toiminut eräänlaisena urheilupelien vapaamielisempänä kokeilualustana. Homman nimi on lenkkarimainoksistakin tutuksi tullut kikkafutis, josta turhanpäiväiset, meininkiä suotta jarruttavat säännöt on karsittu pois ja pääpaino on asetettu mahdollisimman näyttävän temppuilun harteille. Ensimmäinen FIFA Street oli mielestäni tappavan epäreilu kohelluspeli, eikä muutenkaan ihan loppuun asti viilattu kokonaisuus, mutta edusti kuitenkin tervetullutta, uudenlaista ajattelua jalkapallopelien saralla.

Kakkososa paransi pelattavuutta hieman, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, mutta sai pian kaverikseen NBA Street Homecourtin, joka sovelsi kikkailuideaa erinomaisen onnistuneesti katukorikseen. Kolmas FIFA Street sekoittaa jälleen pakkaa uudistamalla pelin ilmeen kosolti pirteämmäksi à la Team Fortress 2.



Viimeisimpien vuotuisten urheilupeliensä (FIFA, NBA, NHL) perusteella EA Sports on selkeästi pedannut tilaa astetta löysäranteisemmille lajeille tekemällä perinteisemmistä suosikkisarjoistaan entistäkin vakavamielisempiä ja realistisia (tylsempiä, jos minulta kysytään). FIFA Street 3:n letkeän visuaalinen ilme kertoo, että nyt on botuliinit otsassa ja sitä myötä rypyt kadoksissa. Pelaajahahmot ovat sarjakuvamaisia karikatyyrejä aidoista esikuvistaan ja taustamusiikkikin on kosolti menevämpää, kuin mitä yleensä sporttipeleissä on totuttu kuulemaan. Urheilupeleissä ennenkokemattomasta ilmapiiristä on annettava ilman muuta isot plussat. Ensivaikutelma on tunnetusti se kaikkein tärkein ja siltä osin FIFA Street 3 onnistuukin säväyttämään - itsehän vakuutuin jo pelin demosta. Rakkaus ensi silmäyksellä ei ole kuitenkaan koskaan merkinnyt automaattisesti pitkää yhteiseloa.

Erilaisuutta ja omaperäisyyttä ei valitettavasti piisannut kovinkaan paljoa varsinaisen pelattavuuden puolelle. Varsin pian käy ilmi, että toiminta on pohjimmiltaan hyvinkin tuttua kauraa sarjan edellisistä osista. Pelitilojen joukossa on sentään tuoreahkoakin tavaraa mukana, mutta erilaisia sääntöjä on silti auttamattoman vähän. Pelin laajuuskin tuntuu kutistuneen sitten viime näkemän ja ennen kaikkea syvyyttä on selkeästi vähemmän, kiitos käytännössä umpitylsistetyn uratilan, jota ei voi enää edes sellaiseksi kutsua. Vain muutama itseään toistava haasteottelu, ei kokonaisia kausia, ei kisaviikonloppuja, ei mitään. Sen sijaan FIFA Street 3 tuntuu keskittyvän enemmän verkkopeliin, mikä ei välttämättä ole huono suunta sekään, mutta itse nautin kuitenkin suuresti myös yksinpelaamisesta. Pelisession kesto riippuu hieman ottelun luonteesta. Itse ajauduin välillä jopa tuskaisiin, liki parinkymmenen minuutin mittaisiin matseihin, kun taidot eivät vain tahtoneet piisata voiton edellyttämien vaatimusten täyttämiseen. Näin pitkäksi venyneet, hillittömän nopeatempoiset ottelut tuntuivat ehdottomasti liian pitkiltä.



Aluksi katupalloilu tuntui armottoman vaikealta, suorastaan mahdottomalta, mutta kunhan normifutista huomattavasti intensiivisempään tahtiin tottui, alkoi vastustajankin verkko heilumaan. Mitenkään ylenmääräisen helpoksi en silti menisi FIFA Street 3:sta haukkumaan useamman pelitunnin jälkeenkään. Peli keskittyy sikälikin enemmän ihmispelaajien väliseen pelaamiseen, että yksinpelissä pelaaja tuntuu usein olevan joukkueensa ainoa aktiivisesti pelaava jäsen. Tiimitoverit eivät oikein osaa tai halua puolustaa, saati sitten seurata pelaajaa hyökkäyksissä. Turhan usein tekoälykkö vain seistä tonottaa paikoillaan pallon ja vastapuolen edustajan hujahtaessa muitta mutkitta ohitse, suoraan maalin suulle. Tämä toisaalta lisää pelin tärkeintä aspektia, eli sitä armotonta kikkailua, jota vastustajat eivät useimmiten tohdi keskeyttää. Näiltä osin pelaaminen on vähintäänkin erilaista ihmispelaajia vastaan.

Pelaajan hanskassa omiin osa-alueisiinsa erikoistuneet pelaajat tuntuvat sopivan erilaisilta. Aiemmissa osissa lievää ärsytystä herättänyttä kikkailumittarin täyttymisen kunniaksi käynnistyvää, hetkellisesti pelaajien taidot tuplaavaa gamebreaker-toimintoa on onneksi säädetty aiempaa reilummaksi.

PS3- ja Xbox 360 -versioiden välillä en havainnut mitään mainittavia eroja, molemmat tarjoavat pelaajalle hyvinkin tasavertaisen ja visuaalisesti korkealaatuisen kokemuksen. Boksilla gamerscorea herui EA:n peleille totuttuun tyyliin, eli jo muutaman matsin jälkeen pistesaldo oli karttunut jo pitkälti yli parilla sadalla pisteellä. Useimmat ”saavutukset” ovat yksinkertaisesti asioita jotka ennen pitkää toteutuvat, yritti tai ei – esimerkiksi vaikkapa tietty määrä seinän kautta suoritettuja pallonkuljetuksia. Tavoiteltavaakin achievementien joukosta kuitenkin riittää, mikä kallistaa vaakakupin versioiden kiinnostavuuden kannalta Xbox 360 -version puolelle, jos jompi kumpi pitäisi valita.



FIFA Street 3 on yllättävän ristiriitainen tuote. Sen sisältämät uudistukset ovat osittain erinomaisia, mutta tietyiltä osin ollaan otettu myös käsittämättömiä harppauksia taaksepäin. Sarjan suurin positiivinen uudistus on tyylikkään tunnelmallinen uusi graafinen ilme, joka herättää pelaajan mielenkiinnon aluksi, mutta kyllästys iskee ihmeen nopeasti, sillä pelattavaa on loppujen lopuksi kovin vähän. Vaihtelevat maisemat eivät kauaa piristä, sillä pelattavuuden kannalta niillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä.

Myönnän todella odottaneeni tätä jatko-osaa, sillä tykkäsin paljon samaa sarjaa edustavasta NBA Street Homecourtista. Suurin pettymykseni oli ehdottomasti yksinpelin uramoodin typistäminen tylsäksi nipuksi erilaisia haasteita. Ymmärrän toisaalta senkin, että EA pyrkii euron kuvat silmissään hankkimaan FIFA Street -sarjalleen kasuaalihenkisempiä pelaajia, jotka edustavat jotakin muuta pelaajaryhmää kuin ne perinteiset futispelaajat, joilla ei ole välttämättä varaa tai kiinnostusta ostaa molempien sarjojen pelejä. Sanottakoon, että pidän virtuaalijalkapallosta huomattavasti enemmän FIFA Streetin, kuin oikean jaliksen säännöillä. Harmi vain, että tällä kertaa laji on katettu sen verran köykäiselle tarjottimelle, että einekset leviävät auttamatta pitkin mantuja.