Assassin's Creed 3: Liberation ilmestyi alkujaan Playstation Vitalle pelisarjan numerollisesti kolmannen osan myötä. New Yorkin ja Bostonin kaduille ei palata, sillä käsikonsolille suunniteltu sivuseikkailu siirsi horisonttia etelämmäs, New Orleansia kohti. Pienen odottelun jälkeen Liberation saa botox-ruiskeiden myötä julkaisun konsoleille sekä PC:lle Liberation HD:na. Alkuperäisen Vita-version arvostelun löydät täältä.




En voi myöntää olleeni ikinä Ubisoftin lippulaivasarjan suuri fani. Satoja vuosia kestänyt sota temppeliritarien ja salamurhaajien veljeskunnan välillä on saanut poikkeuksetta henkeäsalpaavat puitteet tapahtumapaikoikseen, mutta useista yrityksistä huolimatta innostus historialliseen parkouriin laantuu nopeasti. Itseään toistavat tehtävät, dramaturgisesti töksähtelevät tarinat sekä ala-arvoinen tyylitaju ovat painaneet pelisarjan tasoa alaspäin, eikä Liberation tuo suuria muutoksia perustavanlaatuisiin ongelmiin. Uudistamishaluja on ilmassa muun muassa tummaihoisen salamurhaajatar Avelinen osalta, joka valtaa protagonistin paikan. Pääasiallisesti uudistukset jäävät silti yrittämisen tasolle.

Yhtenä Yhdysvaltojen omalaatuisimpana kaupunkina New Orleans tarjoaa ajatustasolla loistavat puitteet seikkailupelille. Ajoittaisesti Liberation onnistuukin yllättämään vakuuttavilla grafiikoillaan, mutta useammin kuin kerran kauniisti auringossa kimmeltävän kaupungin tilalla pelaaja kokee tasapaksuja tekstuureja sekä kolkkoja käytäviä. Historia käsikonsolipelinä paistaa läpi, kun yksityiskohtien määrä jää auttamatta pelisarjan muiden osien jalkoihin. Ero alkuperäiseen käsikonsoliversioon on kuitenkin monissa asioissa huomattava - erityisesti välivideoissa - mutta kasvojenkohotus on yrityksistä huolimatta jäänyt ajoittain puolitiehen.


Teknisesti masentavimmillaan peli on Avelinen temmeltäessä läpi Louisianan rämeikön. Alligaattorien asuttama suo on yksi mielikuvituksellisimpia tapahtumapaikkoja koko pelisarjan historiassa, mutta alueen potentiaali jää tyystin saavuttamatta. Tasapaksun veden lisäksi aluskasvillisuus loistaa pitkälti poissaoloaan, eikä alue herää millään tavoin eloon, tuntuen staattiselta taustalta loppuun saakka.



Jatkuvasti mäkiin, kivikkoihin tai puihin töksähtelevä päähenkilökään ei auta asiaa. Liberationia parjattiin aikoinaan suuresta bugimäärästään, eikä Ubisoft ole nostanut vikojen korjailua turhan korkealle tärkeysjärjestyksessään. Liberation HD onkin luultavasti bugisin Assassin's Creed jota olen pelannut. Suoranaisten grafiikkabugien lisäksi peliä riivaa huolimaton tekoäly, jonka seurauksena hahmot törmäilevät seiniin eivätkä aina tiedä mihin kulkea. Jouduin myös toistamaan tehtäviä useammin kuin kerran erilaisten vikojen vuoksi: välillä peli ei suostunut etenemään itsekseen, toisinaan hahmoni saattoi imeytyä seinän sisään tai peli ei tuntunut rekisteröivän hahmoani maailmassa.


Assassin's Creed on ikonisten huppupäidensä lisäksi tunnettu pelien parkour-aspektista. Katonharjalta toiselle hyppelehtiminen on yhä hauskaa ja liike-energian ylläpitävä, oikein ketjutettu eteneminen on yhtä tyydyttävää kuin ennenkin. Liberationissa on silti otettu tässäkin asiassa hieman takapakkia, sillä tarkassakin ohjauksessa New Orleansin assassiini tuntuu ajoittain poukkoilevan holtittomasti ympäriinsä.



Pelisisältö on tuttuun tapaan hieman itseään toistavaa. Tehtävät ovat edeltäjiään suoraviivaisempia ja yksioikoisia, eivätkä tarjoa kovinkaan vavahduttavia kokemuksia. Tarina jää varsin ontoksi, eikä pelaajalla ole täyttä selkoa tehtävien tai hahmojen taustoista, pelin hyppiessä tehtävästä toiseen ilman sen suurempia pohjustuksia. Onttous harmittaa erityisesti hahmojen kohdalla, sillä aatelisherran ja orjan tyttäreksi syntynyt Aveline de Grandpré on konseptitasolla raikas uudistus pelisarjan aiempiin protagonisteihin verrattuna. Tummaihoinen, orjia vapauttava ranskalaisneito rikkoo pelisarjan - ja korkeammalla tasolla koko pelimedian - kaikkia protagonistinormeja, mutta lupaavasta designista huolimatta hahmo lässähtää alkuunsa. Sama tapahtuu muille tarinan elementeille, esimerkiksi New Orleansin vahvoista ranskalaisvaikutteista tai tapahtuma-ajan ja -paikan orjuusteemasta ei saada juuri mitään irti.


Liberation esittelee uutuutena pelihahmon kolme varustusvaihtoehtoa, joista jokaisella on omat vahvuutensa. Orjan rääsyissä Aveline voi sulautua helpoimmiten massaan, kun taas perinteisessä salamurhaajan puvussa niin taistelu kuin parkour sujuu sulavimmin. Kolmantena vaihtoehtona Aveline voi pukeutua yläluokan edustajaksi ja hurmata tiensä läpi vastustajien. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa niin liikkuminen kuin taistelu on kuitenkin hyvinkin rajattua. Asujen vaihtaminen tuo mukavaa vaihtelua pelailuun, mutta peli ei ota tästäkään ideasta kaikkea irti, vaan suunnittelutyö tuntuu keskeneräiseltä.

Assassin’s Creed: Liberation HD on kaikin puolin turhauttava tekele. Maailma on jo entuudestaan täynnä tavanomaisia, varman päälle pelaavia pelejä, mutta siinä missä esimerkiksi Call of Dutyt ovat tavanomaisuudestaan huolimatta äärimmäisyyksiin hiottuja räjähtelyspektaakkeleja, Liberation tuntuu ainoastaan hätiköidyltä ja puolivalmiina ulospusketulta. Vain janoisille tosifaneille.