Tuorein sisältö

Fable Anniversary

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Lionhead Studios
Julkaisija: Microsoft Games
Julkaisupäivä: 07.02.2014
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

21.02.2014 klo 17.08 | Luettu: 10400 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Ennen oli ennen ja nyt on kuin ennen
Vanhojen pelien uudelleenjulkaisu graafisesti paranneltuina versioina on ollut viime vuosina varsin suosittua ja nyt HD-kasvojenkohotukseen on päätynyt Fable-pelisarjan ensimmäinen osa. Microsoftille kyseinen pelisarja on ollut aina tärkeä yksinoikeus ja tämän muoti-ilmiön vallitessa sen uudelleen tuominen markkinoille kuulostaa perustellulta. Henkilökohtaisesti en sen kummemmin välittäisi näistä uudelleenjulkaisuista, joissa edellisen sukupolven peli tuodaan markkinoille uudelleen heti seuraavalle konsolimallille. Alkuperäisversiotahan pystyy pelaamaan Xbox 360:llä.


Nuoren pojan elämän sekoittaa rosvojoukko. Kotikylä tuhotaan ja hänelle läheiset ihmiset katoavat. Tämän seurauksena pojan tie vie taistelijakoulutuksen kautta mielenkiintoiseen seikkailuun. Pelissä ollaan Albion-nimisessä valtiossa, jossa liikutaan putkimaisten alueiden sisällä. Tiukkaan rajattu alue heikentää hieman tutkimisen mielenkiintoisuutta, mutta toisaalta se tekee määrättyjen tehtävien suorittamisesta selkeää. Tarinavetoisten tehtävien lisäksi pienempiä oheistehtäviä on tarjolla lukuisia.

Jos pelissä eteneminen on selkeää, on sitä myös taisteleminen. Yhdellä painikkeella isketään melee-aseella, toisella painikkeella ammutaan jousipyssyllä ja kolmannella käytetään magiaa. Taianomaisiin iskuihin kuuluvat muun muassa liekkipallo ja salamat. Hahmoa kehitetään yksinkertaisesti taisteluissa ansaituilla kokemuspisteillä.

Kymmenen vuoden päivitys



Uuden Xbox 360:lle tuodun version päätarkoitus oli ehostaa pelin ulkonäköä niin, että nykypelaajienkin olisi siihen helppo tarttua. Tässä on onnistuttu hyvin. Peli näyttää tuoreelta ja selvästi alkuperäistä komeammalta. Graafiseen antiin on todellakin panostettu, eikä kyseessä ole pelkästään resoluution nostaminen. Konsolin kärkigrafiikoista jäädään jonkin verran jälkeen, mutta uudempien Fable-pelien tasolle ylletään.

Uusintaversion selvin heikkous on sen viimeistelemättömyys. Grafiikka näyttää toki hyvältä, mutta vaihtelevasti ilmassa leijuvat tai maan sisälle painuneet hahmot enemmän tai vähemmän naurattavat. Fablea pelattaessa Xbox kaatui useaan otteeseen täysin, mitä muuten minun kohdalleni on 360:n peleissä harvemmin sattunut. Näiden ikävien tilanteiden seurauksena hyvää peliaikaa meni useita kymmeniä minuutteja hukkaan, vaikka peli tallentuukin automaattisesti melko aktiivisesti.


Fable Anniversary julkaistiin uudelleen noin 40 euron hintaan. Se on selvästi keskimääräistä HD-uusintapainosta hintavampi, joten uudistuksia on lupakin odottaa. Huutoon on vastattu laittamalla mukaan alkuperäisen pelin Classic- ja PC-versioissa nähty The Lost Chapters -lisäsisältö. Se tarjoaa pelaajalle kourallisen uusia aseita, vihollisia ja tehtäviä. Mistään merkittävästä määrästä ei ole kyse, mutta mielellään tästä hieman pidempäänkin nautti. Valikot on muokattu myös täysin uuteen muottiin ja Xbox SmartGlass ominaisuus tuo pelin kartat ja piilotetut aarteet tabletin ja puhelimen ruuduille. Myös 1000 saavutuspistettä on lisätty kerättäväksi.


Pelin alkuperäinen versio maksaa Xboxin latauskaupassa 9,49 euroa. Eroa hinnassa versioilla on noin 30 euroa, joka osittain on perusteltu. Jokainen voi itse miettiä kannattaako HD-remasteroinnista ja muutamasta lisäominaisuudesta tätä erotusta maksaa. Se ei kuitenkaan kaada sitä tosiasiaa, että Fable on erittäin mielenkiintoinen ja miellyttävä pelikokemus. Pelaaminen on melko yksinkertaista ja suoraviivaista, mutta mikäs siinä, kun se on hauskaa.

V2.fi | Esa Toikkonen

Fable Anniversary (Xbox 360)

Fable on edelleen hyvä peli, josta roolipeli- ja sarjan fanit nauttivat useita iltoja. Uusintapainokselta olisi odottanut kuitenkin hieman enemmän uutta sisältöä ja laadukkaampaa viimeistelyä.
  • Alkuperäistä selvästi komeampi ulkoasu
  • Peli maistuu edelleen hyvältä
  • Niukasti uutta sisältöä
  • Lukuisat ärsyttävät pikkubugit
< Toukiden: The Age of... Assassin’s Creed Lib... >

Keskustelut (4 viestiä)

antaaolla

21.02.2014 klo 23.13 2 tykkää tästä

En keksi mitään törkeää tai loukkaavaa sanottavaa
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

22.02.2014 klo 00.12 1 tykkää tästä

antaaolla kirjoitti:
En keksi mitään törkeää tai loukkaavaa sanottavaa


Onpa se ruma.

That's what she said.

ehheh -_-'
lainaa
Guildmaster

22.02.2014 klo 17.54 3 tykkää tästä

"Huutoon vastataan uusintaversion mukana tulevalla ja aiemmin vain PC:llä nähdyllä The Lost Chaptersin lisäsisällöllä."

The Lost Chapters oli myös alkuperäisellä boksilla, ei pelkästään PC:llä.
lainaa
asd

22.02.2014 klo 17.54 2 tykkää tästä

"Fable Anniversary julkaistiin uudelleen noin 40 euron hintaan. Se on selvästi keskimääräistä HD-uusintapainosta hintavampi, joten uudistuksia on lupakin odottaa. Huutoon vastataan uusintaversion mukana tulevalla ja aiemmin vain PC:llä nähdyllä The Lost Chaptersin lisäsisällöllä."

Kyllähän tuo lost chapters lisäsisältö ilmestyi aikoja sitten ensimmäiselle boxille
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova