Amerikan Yhdysvallat, kuten tiedämme, käy likimain jatkuvasti sotaa jossain päin maapalloa. Vähemmän mainostettu tosiasia on, että suuren osan sotimisesta hoitavat yksityiset alihankkijat, joille armeija sitten maksaa palveluksista. Irakissa yksityissotilaita on tällä hetkellä noin 70 000. Löyhästi tämän asetelman ympärille Electronic Arts rakentaa tarinaa uutuudessaan, joka on jo nimensä perusteella suunnattu kaksinpelattavaksi.

Sanotaan EA:sta sitten mitä tahansa jatko-osatehtaana, on sen ansiona, että ennen kuin uutta (jatko-osasarjaa) lanseerataan, on tuotantoarvot yleensä haettu kohdalleen ja konsepti mietitty. Army of Two ei tee tässä poikkeusta, vaan se on harvinaisen valmis tuote kevyttä kaverin kanssa pelattavaa konsoliräiskintää etsivälle.



Elliot Salem ja Tyson Rios ovat melko kovia jätkiä, jotka pukeutuvat maskeihin ja vetävät vihollisilta kurkun auki. Taisteluparin yhteinen matka alkaa Somaliasta 90-luvun alussa, jolloin miehet värvätään yksityisen puolustusyhtiön SSC:n leipiin. Sitä menoa on sitten luvassa matkaa Afganistaniin kaivamaan Al-Qaidaa luolista ja Irakiin Saddamia kaatamaan. Reissun varrella miehiä kuitenkin alkaa kalvaa epäilys siitä, onko yksityinen maanpuolustus ihan niin kaikenkattavasti hyvä juttu kuin on annettu ymmärtää.

Tietystä kriittisestä ja ehkä jopa ironisesta sävystään huolimatta pelin asetelma näyttäytyy satunnaiselle pelaajalle melko suoraviivaisena. Pahikset ovat joko tummapintaisia tai parransänkisiä ja turbaaniin pukeutuvia. Aina välillä peliin heitetään superkestäviä, superulkomaalaisia supervihollisia, ja valikoiden taustalla liehuu sopivasti tähtilippu. Realismia kaipaavat ovat muutenkin tulleet vääriin bileisiin, sillä Elliot ja Tyson voivat välillä päästä "overkill" -tilaan, jossa vahinko kaksinkertaistuu eivätkä luodit satu läheskään yhtä paljon. Bullet timen kaltainen hidastus saadaan aikaan myös heittämällä selät vastakkain, jolloin ammuksetkin lakkaavat kulumasta.



Army of Twon nostaa kuitenkin keskivertopelien suosta sen erinomainen kaksinpeli - johon koko pelimekaniikka nojaakin. Sotamiehet kun liikkuvat aina kentällä parina, joiden tulee tukea toisiaan, jotta kentissä eteneminen onnistuu. Myös yksin pelaavan tulee käskyttää AI-solttua ristiohjaimen avulla. Parityöskentelyyn tarjotaan monia koukkuja, kuten kiipeilyä korkeiden seinien yli, etenemistä kilven suojassa ja yhtäaikaista tarkka-ammuntaa. Toisen sotilaan saadessa kuolettavan osuman on toisen riennettävä välittömästi avuksi, tai molempien peli on vaarassa loppua.

Tärkein peliin vaikuttava seikka on kuitenkin "aggro", jolla on helppo taktikoida. Käytännössä se tarkoittaa, että toinen pelaaja räiskii holtittomasti ympäriinsä ja kiinnittää vihollisten huomion. Näin toisesta soltusta tulee periaatteessa näkymätön. Järjestelmä on roima yksinkertaistus todellisuudesta, mutta erinomaisen viihdyttävää, etenkin kun kanssapelaajana on oikea ihminen, jolle voi huudella taktiikkaa. Tekoälypari osaa kyllä vetää tulen itseensä, mutta seuraa silti ärsyttävän usein pelaajaa saman suojan taakse, jolloin hyöty huomion kääntymisestä on kyseenalainen. Ikävintä yksinpeli on kun haavoittuu, sillä AI ei ole kummoinen lääkintämies, vaan saattaa raahata pelaajan ruhoa suoraan vihollistulen keskelle. Lopputuloksena molempien sotilaiden kuolema, pelin loppuminen ja kiroilua.

Muutenkin pelkkää yksinpeliä pelaavalle AoT:stä jää paljon kokematta. Taktiikan hiominen lennossa kaverin kanssa on pelin suola ja kenttien tutkiminen yksissä tuumin erittäin mukavaa ajanvietettä. Kritiikkiä on tullut siitä, ettei Xbox-versiossa ole paikallista kaksinpeliä System Linkillä, vaan kahden koneen kanssa tarvitaan kaksi Liveä. Yhdellä koneella kaksinpeli kuitenkin onnistuu jaetulla ruudulla, mutta television tai videotykin kuvan on syytä olla riittävän suuri, jottei kauempana olevien vihollisten tähtäily mene aivan arvailuksi.



Koska tappamisesta saa rahaa, on vain järkevää pistää raha poikimaan, eli ostaa aseita, joilla saa tapettua lisää. Kesken tehtävien voi vierailla asekaupoilla, joista löytyy monta monituista eri vaihtoehtoa lippaaksi, tukiksi, äänenvaimentimeksi ja niin edelleen. Paras - tai arveluttavin - vaihtoehto on, että aseensa voi "pimpata" kultakoristeilla. Ammuksia löytyy pyssyyn kuin pyssyyn pussukoista, joita isänmaan viholliset kaatuessaan pudottelevat.

Ulkoisesti peliä onkin jo valmiiksi pimpattu ihan riittävästi. PS3- ja Xbox 360 -versiot ovat käytännöllisesti katsoen identtiset. PS3 putoaa taas 720p-tarkkuuteen pelin käynnistyessä, Xboxin skaalausominaisuuden vuoksi on vaikea sanoa mikä sen todellinen tarkkuus on. Joka tapauksessa ruudunpäivitys sujuu molemmilla koneilla reippaasti ja pientä silmäkarkkiakin jaellaan. PS3:n pakollinen SIXAXIS-taiturointi on jätetty kiitettävän vähiin, mutta Xbox-versiota kokeillut haluaisi pelata vähäisetkin kallisteluosiot suosiolla analogitikkujen avulla.



Army of Two on Electronic Artsia omimmillaan. Se ottaa peruskonseptin Halon ja Gears of Warin kaltaisista hiteistä, lisää taikinaan vähän omaansa, maustaa ajankohtaisuuksilla ja tuottaa lopputuloksena hyvännäköisen paketin. Burgeripeli pahimmasta päästähän tämä on, mutta onpa kuitenkin maittava kokolihainen herkku, jonka hyvässä seurassa syötyään alkaa miettiä, että tilaisiko tässä vielä toisen.