Wii-parka kärsii pahasti suositun koneen syndroomasta. Kun laite käy kaupaksi niinkin hyvin kuin nyt, on ohjelmistotuottajilla kiire takoa kuumaa rautaa - eikä sen laadunvarmistuksen kanssa ole niin tarkkaa. Se, että Wiille on kaikista kolmesta pelikoneesta eniten huonoja 3rd party -pelejä, ei ole mikään salaisuus.

Mutta se on uutta, että Nintendokin julkaisee jotain näin pöljää omalle koneelleen. Gamecuben bongorumpujen julkaisusta asti Marion vanha perivihollinen Donkey Kong on ollut melko kummallisten pelien tähtenä. Rummuilla ohjattu tasohyppely Donkey Kong Jungle Beat jäi Cubelta mieleen kiitettävän sekopäisen tunnelmansa ja punottavien kämmenpohjien vuoksi, ja jotain samaa ideaa on tässäkin uutuudessa. Nyt DK ja kumppanit lentävät suihkumoottoreilla, joita kiihdytetään hakkaamalla rumpuja.



Valitettavasti vain pelin toteutuksessa mennään metsään ja lujaa. Sen sijaan, että hakattaisiin käsillä rumpuja, pitää rummuttamista matkia vatkaamalla Wiimotea ja Nunchukia. Tässä on selvästi unohdettu se, että näillä ohjaimilla on myös ns. omamassa. Kun käsiään heiluttelee nopeaan tahtiin vähänkin pitempään, tuntee miten ranteet kiittävät. Ja se ei ole mitään pientä kuumotusta kuin tiukan Donkey Konga -matsin jälkeen, vaan ihan rehellistä kipua. Hetkellisessä ymmärryksen puuskassa peli ilmoittaa sentään "MAX SPEED", kun on saavutettu nopeus jonka jälkeen lisävatkaamiseen ei ole tarvetta, mutta koska rakettia käännetään rummuttamalla vain toista puolta ja lisäksi pitää hyppiä ilmaan nostamalla molemmat kapulat yhtä aikaa ylös, on pelaaminen yhtä hosumista siitä huolimatta.

Muu pelisisältö on sitten täsmälleen sitä samaa, mitä on nähty jokaisessa Kart -pelissä sitten loistavan SNES:in Mario Kartin. Erilaisia cupeja, hassunhauskoja vastustajia, bonuksia radalla ja voittamispakko. Huomioiden, että samainen alan perusteos tuli sekin Nintendon kynästä, ihmetyttää entistä enemmän, miten vasemmalla kädellä kopioitu esitys DKJR todella on. Peli ei sisällä ohjaussysteeminsä lisäksi ainoatakaan koukkua tai poikkeamaa peruskaavasta. Neljän pelaajan moninpeli sentään tarjotaan jos ohjaimia+nunchukeja ja vatkaamisesta innostuneita ystäviä löytyy tarpeeksi, ja mainostaapa paketti verkkopeliäkin. Audiovisuaalisesti peli kierrättää jälleen kerran Nintendon samoja 3D-malleja hahmoissa ja on muuten Wiin keskitasoa kaikin puolin.

Kaikkea ei tarvitse muuttaakaan

Donkey Kong Jet Race rikkoo sitä perussääntöä, että kontrollit eivät saa muodostua Wii-pelin itsetarkoitukseksi. Toivoin toistuvasti, että pelissä olisi mahdollisuus käyttää vaikka GameCube-ohjainta. Sillä DKJR olisi ollut vain keskinkertaista kilpa-ajoroskaa, josta tuskin olisin pitänyt kovin paljon enempää, mutta jonka pelaaminen ei olisi sattunut ihan yhtä paljon. Jos on pakko tehdä erityinen Wiimote-ohjaus ajopeliin, sen voi tehdä perustuen ohjaimen kallisteluun, kuten - yllätys yllätys - suurin osa kehittäjistä on tehnytkin.

Jos Nintendolle tästä jotain propseja pitää jakaa, voi pelata sen vanhan kunnon "yrititte sentään" -kortin. Totta onkin, että riskejä ottamatta mikään ei koskaan kehity, mutta siinä vaiheessa kun joku toi suunnittelupöytään ajatuksen gorillasta, joka lentää raketilla, jota ohjataan bongorummuilla, joita matkitaan vatkaamalla ohjaimia ylös-alas kuin horkkatautinen, olisi joku voinut puhaltaa proverbiaaliseen pilliin.

V2.fi | Mikko Heinonen