Sonicin elämä on kovaa: aina vaan täytyy mennä nopeasti. Aikanaan Segan lippulaivamaskotiksi luotu sininuttu on nyt päätynyt luotsaamaan Wii U -konsolia. Wii U -version vanavedessä päivänvalon saa myös 3DS-porttaus, joka jättää jälkeensä kädenlämpöisen yleisvaikutelman.



Sonic-pelit ovat sikäli turvallinen investointi, että pelaaja tietää mitä rahallaan saa: vauhdin hurmaa, kaaottista tasoloikkaa, sekä rystyset verille pusertavaa turhautumista, kun aerodynaaminen viiden sekunnin ilmalento päättyy päin vihollisen lärviä. Näistä komponenteista rakentuu myös Sonic Lost World, jossa Sonic jälleen pelastaa kiipelistä jos jonkinlaista karvaturria kiilailemalla tiensä esteiden läpi. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen – 3DS-version tapauksessa herää silti kysymys, kiinnostaako tämä pyörä muita kuin intohimoisimpia Tour de France -harrastajia?

Kysymys on aiheellinen myös siksi, että peli tuntuu ikävästi vasurilla väännetyltä porttaukselta. Vaikka Sonicit ovatkin keskimäärin nauttineet perusvarmojen ja -laadukkaiden pelien statusta, vetää 3DS-versio otsan kurttuun jo ensimmäisessä välivideossa. Rakeinen animaatio on laadultaan tasoa fanivideot vuonna 2002, vaikka itse ruutu on kooltaan tuskin kämmentä kookkaampi. Graafinen yleisilme onneksi skarppaa itse pelissä, vaikkei tee tasollaan edelleenkään lähtemätöntä vaikutusta – 3DS:n tehot riittävät parempaankin. Lievän suttuisuuden antaa silti anteeksi, eikä se pahemmin kenttäsuunnittelua haittaa.



Nihkeys vaivaa myös kontrolleja. Kyse on osaksi 3DS:n painikkeiden rakenteesta, joka tekee nopeatempoisesta tasoloikasta kankeahkoa. Konsolin matalaa tattia ei ole tarkoitettu erityisesti dynaamiseen suuntaliikkumiseen, kun taas ristipainikkeilla ohjaus pakottaa oikean käden eri tasoon. Jos mielii hiihtää kentistä läpi edes jonkinlaisella boostilla, saa R1-painiketta pitää pohjassa kuin henkensä pitimiksi. Kyse on toki aina osaksi tottumuksesta, mutta 3DS:ää ei hyvälläkään tahdolla voi sanoa optimaaliseksi Sonicin edellyttämälle, joustavia refleksejä vaativalle pelattavuudelle.

Wii U -version haamun hönkiminen niskassa ei hellitä edes erityisominaisuuksien kohdalla. Kyseisellä konsolilla kineettiseen liikkeeseen perustuvat toiminnot tuovat varmasti lisämaustetta perinteiseen tasoloikkaan, mutta 3DS:n kohdalla ne tuntuvat järjettömältä: käsikonsoleiden suosio perustuu niiden siirrettävyyteen, joten en todellakaan ala kuulkaas kesken bussimatkan heilumaan ympäri laite kädessä. Idea on ehkä hyvä paperilla, mutta kertoo edelleen omaa surullista tarinaansa 3DS-version lyhytnäköisyydestä.

Sonic Lost Worldin parissa saa tapettua aikaa mukiinmenevästi näistä seikoista huolimatta. Puolivillainen toteutus ja kertaalleen nähty toiminta nakertavat kuitenkin pohjaa siltä, mikä kyseisen version olemassaolon käytännössä oikeuttaa. Sonicin pelikirjastosta löytyy varmasti parempiakin ajankäyttövaihtoehtoja.