Kun rebootataan, niin rebootataan kunnolla. Final Fantasy XIV oli sen luokan pettymys, että julkaisijan olisi voinut kuvitella menevän täyttä vauhtia eteenpäin unohtaen kaikki numeroa neljätoista vähänkään koskeva. Mutta Square Enix päätti tehdä juuri päinvastoin, ja tuloksena on täysin uudistettu FF XIV: A Realm Reborn, jolla yritetään paikkailla pelaajille menneisyyden syntejä. Ja ihan hyvin niitä paikkaillaankin, sillä Final Fantasy -faneille tarjoillaan tällä kertaa ihan kunnon morppia.




Pelin aloituspaikka valikoituu hahmonluonnin yhteydessä valitun luokan mukaan. Aloituskaupunkeja on kolme, ja kaupungissa ja sen lähiympäristössä vietetään hyvän osaa alkupelistä. Tehtäviä riittää, mutta niiden tekeminen on välillä melkoisen puuduttavaa. Ärsyttävän moni niistä sisältää perinteistä, mutta pidemmän päälle niin kovin turhauttavaa muutaman milloin minkäkin otuksen tappamista, muutaman milloin minkäkin mitättömän askareen suorittamista ja ylipäätään yleistä juoksemista paikasta toiseen.

Koettavaa riittää jo aloituskaupungissa ja sen vähitellen avautuvassa lähimaastossa, mutta koko komea maailma avautuu käytännössä vasta kun pelin tarina vie kaukaisempiin kaupunkeihin. Tehtävät sen sijaan noudattelevat pääosin samaa kaavaa paljon pidempään, mutta onneksi joukkoon mahtuu vaihtelua varsinkin joidenkin pääjuonen tehtävien saralla.




Maailmassa voi onneksi liikkua monilla muillakin tavoin kuin vain jalkaisin. Kaupungeissa on isoja kristalleja, joiden luokse voi niitä kerran koskettuaan teleportata mistä päin maailmaa tahansa – sopivalla summalla tietenkin. Isommissa kaupungeissa on lisäksi pikkukristalleja, joiden välillä voi teleporttailla kaupungin sisällä ilmaiseksi. Joidenkin kaupunkien välillä kulkee laivoja ja ilmalaivoja, ja voipa itselleen vuokrata myös chocobon, jonka selässä matkat taittuvat joutuisasti.

Vaikka ylenpalttinen liikkuminen toisinaan turhauttaakin, vaihtelevat maisemat tekevät siitä paljon siedettävämpää: Eorzean maailma on upean näköinen paikka. Taustalla soi paikkakohtainen kiva musiikki, ja Final Fantasy -fanien mieltä piristämässä on joitain tuttuja melodioita. Tarina ja ympäröivän maailman tapahtumat jaksavat pitää mielenkiintoa yllä, varsinkin kun dialogi on hauskasti kirjoitettua. Tekstiä on kuitenkin hyvin, hyvin paljon, eikä kärsivällisyys aina riitä kaiken lukemiseen; hyvin harvat pätkät dialogista on ääninäyteltyä.




Aloitusluokan lisäksi voi opetella mitä tahansa pelin seitsemästä muusta luokasta. Jokaisella luokalla on oma, erillinen tasokehityksensä ja uuden luokan kanssa joutuu siis käytännössä aloittamaan kehityksen alusta. Motivaatiota ainakin toisen luokan opetteluun lisää se, että opeteltuaan kaksi toisiinsa sopivaa luokkaa tarpeeksi korkealle tasolle voi avata niin kutsutun työn; jousiampujasta voi tällöin tulla bardi, gladiaattorista paladin, velhosta valkoinen maagi ja niin edelleen.

Taisteluluokkien lisäksi hahmot voivat opetella käsityöluokkia kuten puusepän, kokin, nahkurin tai kalastajan ammatteja. Myös nämä toimivat kuten taisteluluokat. Luokkien välillä vaihdetaan yksinkertaisesti vaihtamalla päällä olevia varusteita – niinpä kun nahkurin veitsen vaihtaa jousipyssyyn, vaihtuu samalla myös aktiivinen luokka. Onneksi peli antaa tallentaa asukokonaisuuksia, sillä vaatteet jotka toimivat kokkaillessa eivät luonnollisesti ole soveltuvia taisteluun. Tallennetut asukokonaisuudet pitää vain muistaa itse päivittää aina kun vaihtaa käyttöön uusia parempia varusteita.


Monipuolisia ja joustavia luokkavalintoja varjostavat grindauksen tuntu ja nopeasti rutiiniksi muuttuva toiminta. Taistelu on toistuvaa tiettyjen pikanappien painelua ja laiskaa väistelyä vihollisten iskujen edestä. Käsityöluokkien tasoja nostaessa voi tuntua ilahduttavalta, kun vaikkapa nahkuri joutuu oikeasti tekemään jotain luomiensa varusteiden eteen, mutta luokan tasojen nostaminen muuttuu pian todella pitkäveteiseksi grindaukseksi.



Vaihtelua yksinkertaisiin juoksuttamistehtäviin tuovat Fate-tehtävät, jotka ovat ympäristössä aktivoituvia monen pelaajan tapahtumia, joissa tulee usein tappaa iso lauma vihollisia ennen kuin ne ehtivät tehdä liikaa tuhoa. Omalle tasolle sopivat Fate-tehtävät tuovat ihan mukavasti kokemuspisteitä, mutta muuten ne eivät ole erityisen kiinnostavia.


Parhaimmilleen peli muuttuu, kun päästään dungeoneihin. Ne ovat hyvin toimiviksi ja viihdyttäviksi rakennettuja, ja taistelukin tuntuu paljon mielekkäämmältä, kun sitä tehdään ryhmässä. Jos itsellä ei ole valmiiksi kasattuna ryhmää, peli kasaa sellaisen pelaajan puolesta – mutta voi elämä että siinä kestää. Jos et satu olemaan parantaja tai tankki, keskiverto-odotteluajat ovat reilua 40 minuuttia, joskus tuntiakin. Tämä ei onneksi tarkoita että dungeonin suulle pitäisi jäädä seisoskelemaan vaan pelaamista voi jatkaa kyllä toisaalla. Parempi olla piipahtamatta vessassa tai jääkaapilla juuri kriittisellä hetkellä, tai edessä on uusi jonotus.



Vaikka vältinkin ensimmäisen FF14:sta kiroukset, ei vaadi paljoa tietämystä voidakseen sanoa, että nyt ollaan täysin eri tasolla. Valtakunta on todella syntynyt uudelleen, ja tuhkasta on noussut ihan hyvä peli. Onko se tarpeeksi hyvä, jotta siitä kannattaa maksaa, onkin sitten eri asia. Tämänhetkisen free-to-play-trendin vastaisesti pelaaja joutuu nimittäin maksamaan sekä kertamaksun pelistä että kuukausimaksua. Morppipuolella hyvää kun saa jo ilmaiseksikin.