Yksi Nintendo Wiin suurimmista kynnyskivistä on oletus/fakta, että vain Nintendo osaa tehdä sille kunnollisia pelejä. Capcom on ottanut haasteen vastaan ja edelleen hyvin pienelle huomiolle internetkampanjoista huolimatta jäänyt Zack & Wiki: Quest for Barbaros' Treasure onkin erinomainen sekoitus seikkailupeliä, pulmanratkontaa ja Wiin kontrolleja.



Hurrrrja merirosvo Barbaros on tarinan mukaan piilottanut salaiseen paikkaan maailman suurimman aarrrrteen. Zack taas on pölkynmittainen pikkupiraatti, joka lumotun leijuapinaystävänsä Wikin kanssa kuuluu The Sea Rabbits -rosvojengiin. Tiimin lentokoneen jouduttua kilpailevan poppoon hyökkäyksen kohteeksi, pakkolasku autiosaarelle johtaakin aarrearkulle, jossa on Barbaboksen puhuva pääkallo. Mestarirosmoaja houkuttelee kaksikon etsimään muutkin osasensa lupauksella aarteen kätköpaikan paljastamisesta.

Toivottavasti jotkut lukijoistamme muistavat 'vanhojen hyvien aikojen' point'n'click -seikkailupelit. Kyseistä genreä on koitettu viime aikoina elvyttää ja hieman yllättäen Zack & Wiki tekee asian suhteen erinomaista työtä. Peli on sydämeltään puzzleihin painottunut point'n'click -seikkailu, niin hyvässä kuin pahassa. Paikasta toiseen liikutaan klikkaamalla Wiiremotella sijaintia, johon hahmon haluaa menevän, jolloin välillä tulee napsautettua maisemassa hieman väärää kohtaa ja jouduttua joko vaikeuksiin tai turhaan edestakaisin ravaamiseen. Hieman turhauttavaa on myös kerätä jokainen löydetty kolikko erillisellä napsautuksella, varsinkin kiireellisissä tilanteissa.

Sen sijaan, että Zack & Wikissa matkustettaisiin pitkin kaupunkia noutamassa herra Mysteeriseltä banaanin muotoinen kirjapaino, jotta saataisiin keskustelua neiti Pulassaolevan kanssa vihjeestä, joka johtaa viemäreissä olevan oven avautumiseen, on toiminta hieman esikuviaan suoraviivaisempaa. Pulmat sijoittuvat joskus hyvinkin pieneen huoneeseen ja ratkeavat joko loogisesti päättelemällä tai lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta.



Ennen ratkomista kentästä/pulmasta näytetään yleiskuvaa: missä hyödynnettävät esineet, viholliset ja esteet sijaitsevat. Sitten kysymys onkin vain siitä, että mitä esinettä käytetään missäkin, ja missä järjestyksessä. Kun vihollisten lähellä heiluttaa Wiimotea, muuttuu Wiki kelloksi, jonka sointi taas muuttaa vihulaiset hyötyesineiksi. Tämä tuppasi välillä unohtumaan ja kynsi kohtasi päänahan useampaan otteeseen - varsinkin, kun joskus esineet tarvitseekin muuttaa takaisin olennoiksi.

Pääasiassa puzzlet ovat mukavan haastavia, johdonmukaisia ja maalaisjärkeä kutkuttavia. Epäonnistumisen jälkeen saa aina yrittää uudestaan, mutta jos haluaa jatkaa samasta tilanteesta, menettää yhden platinalipun (käytännössä elämän), pisteitä ja rahansa. Lippuja voi hankkia lisää kerätyillä rahoilla. Samoin aivokapasiteetin ylittävissä pulmissa voi kysyä vinkkejä, mutta niitäkään ei ole loputtomiin. Kiitettävän usein selvitetyn kentän jälkeen tulee kuitenkin miellyttävä 'no tietenkin noin!' -fiilis.

Wiin kontrolleja hyödynnetään erinomaisesti eri tavaroiden kanssa. Jos kädessä on avain, sitä täytyy kääntää kuin avainta, jos taas saha, niin silloin fyysisesti sahataan. Joskus tästä syntyy pulmiin vielä lisätwisti, kun esine saattaa olla väärinpäin kädessä ja Wiimotea täytyy kääntää ensin sopivasti. Välillä ohjaimella sohiminen ja kurottaminen turhauttaa, kun oikea liike ei tunnu onnistuvan, muttei hermojen menetykseen asti.

Niin ja tottakai vanhan point'n'click -perinteen mukaisesti mukana täytyy olla myös se yksi erinomaisen ärsyttävä musiikkiin liittyvä tehtävä.



Tavoitteena on siis saada Barbaros kasaan, mutta isompia paljastamatta voinette päätellä, ettei tarina siihen lopu. Pelkkä läpipeluukin olisi riittävä vastine rahoille, mutta Zack & Wikissä on panostettu myös uusintakierrokseen. Mitä nokkelammin, sutjakammin ja mokailematta kentän selvittää, sitä enemmän siitä saa pisteitä ja Zackin maine piraattina kasvaa. Tästä syystä yksittäisiäkin pulmia voi koettaa uudelleen ja usein tietyn asian tekemiseen voi olla kaksikin tapaa. Lisäksi vasta yhden läpipeluun jälkeen pääsee etsimään kenttiin piilotettuja lisäaarteita.

Myös tekninen toteutus on Wiin kärkipäätä, melkeinpä Mario Galaxyn kintereillä. Hauskat, hyvin animoidut hahmot, erinomaisesti suunnitellut ympäristöt ja hienosti toteutettu piirroselokuvamainen animetyyli lisäävät kuorrutusta muutenkin makeaan kakkuun. Vaikka ääninäyttelyä ei olekaan, muutamat hahmojen päästämät äännähdykset kertovat niiden luonteesta enemmän kuin kolme ruudullista sukuhistoriaa. Musiikki on myös laadukasta, mutta menee välillä liikaakin paatossinfonian puolelle muuten hilpeän raikkaassa pelissä.

Capcom on siis onnistunut siinä, mihin ei moni ole vielä pystynyt. Zackin ja Wikin seikkailut Barbaroksen aarteen perässä ovat piristysruiske ja merkkipaalu Nintendon ulkopuolella tehtyjen Wii-pelien joukkoon.