Wonderbook debytoi viime vuonna ensimmäisellä pelillään, Harry Potter -maailmaan sijoittuvalla Book of Spellsillä. Peli, joka yhdisti PlayStation Eye -kameran, Move-ohjaimen ja fyysisen kirjan, oli kyllä vaikuttava teknisen toteutuksensa puolesta, mutta jäi lähinnä hauskan teknologiademon tasolle. Nyt kun Diggs Nightcrawlerin ilmestyessä ihmekirjan teknologia on jo ollut hallussa, odotukset myös sisällön suhteen ovat korkeammalla. Tällä kertaa seikkaillaan taikamaailman sijaan murhamysteerin kiemuroissa.




Pelin päähahmo on Diggs Nightcrawler, lukutoukka ja etsivä, joka saa kuulla kaverinsa Tyyris Tyllerön murhasta. Diggs nappaa pelaajan apurikseen aloittaen samalla hupaisan ja sopivan kliseisen dekkaritarinan. Pelin hahmot ovat tuttuja saduista ja loruista; mukana on esimerkiksi poliiseina sekoilevat kolme pientä porsasta sekä baarilaulajattarena ihastuttava Hämä-hämähäkki.

Tarinassa on mukavasti huumoria, ja mikä tärkeintä, siinä ylipäätään on tarina. Myös suomenkieliseen ääninäyttelyyn on panostettu, vaikka paikoin on havaittavissa hienoista ylinäyttelyä. Enemmän ärsyttää jälleen kerran se, että tietyissä pelitilanteissa samoja kommentteja toistetaan jatkuvasti. Ei luulisi olevan kovin hankalaa äänittää samalla vaivalla näihin kohtiin edes muutamia vaihtoehtoisia repliikkejä. Peli on kuitenkin kaunista katseltavaa, ja animaatiot on tehty taidokkaasti. Parasta on silti pelin swing-musiikki ja dramaattiset äänitehosteet kunnon dekkarille sopivaan tyyliin.




Diggsiä ei päästä ohjaamaan suoraan, vaan toukkaa autetaan muuttamalla kuvakulmaa, osoittamalla mihin suuntaan kannattaa mennä tai liikuttamalla esineitä. Move-ohjaimeen ei juuri tarvitse koskea, sillä suurin osa pelaamisesta tapahtuu kääntelemällä, kallistamalla ja taittamalla kirjaa, jolloin myös pelimaailma liikkuu vastaavasti. Tämä on yllättävän hauskaa, ja toimii hyvin niin kauan kuin kamera näkee aukeaman. Jos taittaa vähän liian paljon tai kallistaa väärään suuntaan, niin peli katkeaa, kunnes kamera saa sivut takaisin näköpiiriinsä. Katkoistakin pääsee onneksi nopeasti ja vaivattomasti jatkamaan pelaamista.

Pelimekaniikat ovat sen verran yksinkertaisia ja helppoja, että usein peliosuudet tuntuvat aivan turhan pitkiltä. Ainoa vaikeus voisi olla siinä, ettei ymmärtäisi mitä peli haluaa pelaajan tekevän. Mutta jos ei ymmärrä, parin sekunnin kuluttua peli kertoo sen suoraan. Mitään varsinaista haastetta ei siis tarjota.




Vaikka omasta mielestäni peli ei ollut kovinkaan antoisa uudenlaisia pelimekaniikkoja ja hyvin toimivaa AR-teknologiaa lukuunottamatta, testipelaajana toimineen yhdeksänvuotiaan mielestä se oli jopa yksi parhaista peleistä. Lapsille peli on toki suunnattukin, joten luottaisin avustajani mielipiteeseen. Kritiikkiä peli sai nuoremmalta arvioitsijalta ainoastaan lyhyestä kestostaan, eikä syyttä. Läpipeluuseen kului kummaltakin noin puolitoista tuntia, eikä uudelleenpeluuarvoa juuri ole.

Pelin kestoa on yritetty pidentää kuvaustehtävillä, joita voi suorittaa kun on pelannut luvut läpi. Niissä katsellaan jo pelattua peliä videona, ja tarkoituksena on löytää tiettyjä esineitä tai hahmoja ja napata niistä sitten valokuva Move-ohjaimella. Mekaniikka ei ole kovin kiinnostava, joten kyllä peli on aikalailla pelattu maksimissaan parissa tunnissa. Koska lapsille peli näyttää tarjoavan hauskaa ajanvietettä, on vain harkittava onko se pari tuntia yli parinkympin arvoista.