Capcomin Remember Me tuli viime vuoden elokuussa melkoisen puskista. Ensiesittelystään lähtien se vaikutti komealta, omaperäiseltä ja kovin kovin epä-Capcomilta. Tulevaisuuden Pariisiin sijoittuvan pelin onkin japanilaisfirmalle työstänyt ranskalainen Dontnod Entertainment, joka on saanut hääräillä pelin parissa jo pitkään. Projekti sai alkunsa vuonna 2008 nimellä Adrift ja kyllä se kauan rauhassa väsääminen siellä täällä pelissä näkyykin.




Terroristit ovat Remember Me:ssä ‘erroristeja’, mikä on niin hyvä sanaleikki, että epäilen sen olleen koko peli-idean alku ja syy. Kaiken keskipisteessä on neitonen nimeltä Nilin, jota uhkaa lopullinen muistinmenetys, ennen kuin päässä kaikuva ääni, jonka esittelee itsensä Edgeksi, johdattaa turvaan. Nilin kuulee olevansa taitava muistinsekoittaja ja osa Errorist-joukkiota, jolla on vastassaan valtava Memorize-korporaatio. Firman tekele taas on Sensen, aivoihin liitettävä laite, joka sallii muistojen lataamisen, jakamisen ja poistamisen. Sen suosion myötä Memorize pystyy kontrolloimaan ja valvomaan kansaa kylmällä kädellä.

Remember Me on pelimekaniikoiltaan toimintaseikkailu. Kaupunkimaisemissa kävellään, juostaan, kiipeillään, loikitaan, tapellaan ja vähän tutkitaankin. Pelillisesti mieleen tulevat hieman Assassin’s Creedit, joskin kiipeilemistä on siitäkin helpotettu - kunhan huomaa keltaisilla nuolilla merkityn talonreunuksen, loikkaa Nilin siihen sen kummempia toheloimatta. Välillä asiaa on monimutkaistettu pienillä ajoitusongelmilla.


Tappeluista taas tulee aavistus tunnelmaa Batman Arkham -peleistä. Lähellekään niiden sujuvuutta ei tosin olla päästy, vaan turhankin tiheästi tapahtuvat mätkeet tuntuvat kankeilta ja hankalilta. Nilinille kerääntyy pelin aikana niin kutsuttuja Pressen-liikkeitä, joista voi yhdistellä erilaisia comboja. Käytännössä systeemi tuntuu turhankin monimutkaiselta ja liikkeiden ajoittaminen rajoitetulta. Kunhan kerran on saanut Pressenit paikoilleen, ei niihin oikein jaksa kiinnittää huomiota. Lisäksi Nilinillä on hetkittäin käytössään Sensen Fury -erikoisvoima, jolla mätke käy tehokkaammin.




Hienoin, ja pelin julkistuksen tienoilla mainostetuin pelimekaniikka on kuitenkin muistojen sekoittaminen. Muutamassa juonen kannalta oleellisessa tilanteessa Nilin tunkeutuu kohteidensa muistoihin ja muuttaa niitä niin, että Erroristien asia etenee parempaan suuntaan. Käytännössä sekoittelu on simppeliä yritys-ja-erehdys-pulmanratkontaa, mutta on hauska nähdä, mitä mitäkin asiaa liikuttelemalla tapahtuu. Kokonaisuus on myös tyylillä toteutettu. Ymmärrän, ettei nykypäivänä voi rakentaa isoon menestykseen pyrkivää peliä pelkästään tällaisen mekaniikan ympärille, mutta näkisin mielelläni vaikka iPad-version, jossa on vain muistinsekoittelua tehtävä toisensa jälkeen.

Neo-Pariisin synkkien kuijen yksityiskohtaisuutta on liki hengästyttävää ihmetellä. Okei, pelimoottori ei ole kulkunsa suhteen sulavin, kamera kökköilee alituiseen varsinkin taisteluissa ja melko tarkkaan rajatussa putkessa kuljetaan. Tekstuureihin, sälän monimuotoisuuteen ja hienoihin valoihin ja varjoihin siellä täällä on kuitenkin panostettu. Jos Blade Runner olisi tapahtunut roskakuskien hylkäämässä Pariisissa, se olisi voinut näyttää tältä. Käyttöliittymä, valikot ja muu design ovat nekin tyylikkään hiottuja.


Olisin halunnut pitää tästä pelistä enemmänkin. Sen tunnelma ja maailma ovat scifi-fanille niin namia, että uus-Pariisin roskien keskellä olisi viihtynyt mielellään. Olisi, jos pelin tarina ja hahmot olisivat vahvempia myös matkan varrella, jos tappeluihin ei tuskastuisi, ja jos muistiin tunkeutumisen ideaa olisi hyödynnetty reilusti enemmän. Remember Me jää isompiensa jalkoihin, mutta kerää varmasti myös joukon faneja.